Vuoden 2017 eläkeuudistus: kaksi askelta eteen ja yksi taakse

Työmarkkinajärjestöjen sopima vuoden 2017 eläkeuudistus on monimutkainen kokonaisuus. ETLA tulee tekemään uudistuksesta kattavan vaikutusarvion ennen vuodenvaihdetta. Uudistuksesta voi kuitenkin jo nyt nostaa esiin useita hyviä piirteitä ja joitakin ongelmakohtia.

Alimman vanhuuseläkeiän nostaminen 65 vuoteen ja sen sitominen jatkossa elinajan odotteeseen on luonteva tapa sopeuttaa järjestelmää elinikien pitenemiseen. Ratkaisu vakauttaa eläkemaksua ja vähentää sen nousupainetta. Alimman vanhuuseläkeiän nostaminen on myös omiaan pidentämään työuria, ja siten se parantaa myös julkisen talouden kestävyyttä. Lisäksi se suurentaa eläkkeitä.

Osa-aikaeläkkeen korvaaminen ”osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä” poistaa nykyisen osa-aikaeläkkeen tarjoaman, vaikeasti perusteltavissa olevan tuen työajan lyhentämiselle. Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä nostavat kustantavat varhennetun eläkkeensä itse tinkimällä myöhemmästä vanhuuseläkkeestään.

Kuten järjestöjen eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessakin todetaan, jatkovalmistelussa on kuitenkin syytä miettiä tarkasti, miten varhennettu vanhuuseläke yhdistetään muuhun sosiaaliturvaan. Julkisen talouden kannalta ei ole yhdentekevää osallistuuko osa-aikaeläkeläinen työmarkkinoille vai ei. Järjestelmän kannustinvaikutukset saattavat esimerkiksi olla ongelmallisia, jos osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen saa yhdistää työttömyyskorvaukseen ja jos se ei vähennä tulevaa kansaneläkettä. Progressiivisen tuloverotuksen takia osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen liittyy myös verosuunnittelumahdollisuus.

Superkarttuman korvaaminen lykkäyskorotuksella on perusteltu uudistus. Eläkejärjestelmän kannalta eläkkeen myöhentämisestä syntyvä säästö vastaa nostamatta jäävän eläkkeen arvoa. Siksi on luontevaa, että myöhentämisestä saatava korvaus on suhteessa eläkekertymään. Lykkäyskorotus toimii juuri näin. Sen sijaan superkarttuman perusteella määritelty korvaus eläkkeen lykkäämisestä perustuu palkkaan. Osa superkarttuman hyödyntäjistä tulee järjestelmälle kalliiksi. Toisaalta superkarttuman saamisen ehtona on työnteko, lykkäyskorotuksen saamisen ei. Tällä saattaa olla merkitystä työurien ja julkisen talouden kestävyyden kannalta. Näiden kannustinvaikutusten merkityksen määrittäminen edellyttää yksityiskohtaista analyysiä.

Myös yli 53-vuotiaiden korotetusta karttumasta luopuminen on nähdäksemme perusteltua. 53-vuotiaana tehty työ ei tietenkään ole kenenkään kannalta sen arvokkaampaa kuin 52-vuotiaana tehty työ. Uudistuksen jälkeen eläkkeen karttumaprosentti on iästä riippumaton.

Karttumia koskevat muutokset parantavat vähän koulutettujen ihmisten suhteellista asemaa. Nykyiset korotetut karttumat hyödyttävät erityisesti pitkälle koulutettuja ihmisiä, jotka aloittavat työuransa suhteellisen myöhään ja joiden palkkataso usein nousee iän myötä. Uudistus pienentää elinkaaritulojen eroja myös sitä kautta, että työkyvyttömyyseläkkeet paranevat eläkeiän nostamisen seurauksena.

Sovitun eläkeuudistuksen ilmeisin yksittäinen ongelma koskee ns. työttömyysputkea, eli työttömyysturvan lisäpäiväoikeutta. Työmarkkinajärjestöjen sopimuksessa on ainoastaan hieman epämääräinen viittaus lisäpäiväoikeuden alaikärajan mahdollisesta nostamisesta yhdellä vuodella. Aiemman tutkimuksen valossa työttömyysputken alaikäraja vaikuttaa oleellisesti työurien pituuteen ja samalla julkisen talouden kestävyyteen (esimerkiksi Kyyrä ja Wilke 2007, Määttänen 2013 ja Uusitalo ja Nivalainen 2013). Alimman vanhuuseläkeiän nostaminen ilman, että työttömyysputken alaikärajaa nostetaan yhtä paljon, pidentää työttömyysputkea. Siksi on syytä pelätä, että eläkeiän nostaminen yhdessä superkarttuman poistumisen kanssa kasvattaa uudelleen työttömyysputken merkitystä. Samalla uudistuksen vaikutukset työuriin ja julkiseen talouteen saattavat jäädä toivottua pienemmiksi.

Eläkesopimuksen uutuus, ”työuraeläke”, ei ole omiaan ainakaan selkeyttämään järjestelmää. Kriteerien asettaminen tiukoiksi aiheuttaisi tyytymättömyyttä hylättyjen hakemusten suuren määrän vuoksi ja hallinnolliset kustannukset olisivat korkeat suhteessa järjestelmän merkitykseen. Toisaalta hyvin väljillä kriteereillä vaarannettaisiin eläkeuudistuksen keskeiset tavoitteet työurien pidentämisestä ja julkisen talouden kestävyyden vahvistamisesta. Järjestelmää ei voi perustella myöskään tulonjakosyillä. Työuraeläkkeen edellytyksenä on suhteellisen pitkä työura (38 vuotta). Pitkän työuran tehneet eivät yleensä ole erityisen huono-osaisia.

Eläkeuudistus on kaiken kaikkiaan merkittävä muutos kohti sosiaalisesti ja rahoituksellisesti kestävää työeläkejärjestelmää. Valitettavasti uudistuksen vaikutus työuriin ja sitä kautta koko julkisen talouden kestävyyteen saattaa jäädä erityisesti työttömyysputken mutta myös työuraeläkkeen takia tavoiteltua pienemmäksi. Työmarkkinajärjestöjen sopimaa eläkeuudistusta tulisi täydentää ainakin sitomalla myös työttömyysputken alaikäraja elinajan odotteeseen.

Jukka Lassila
Niku Määttänen
Tarmo Valkonen

Viittaukset:
Kyyrä, Tomi ja Wilke, Ralf A (2007). Reduction in the long-term unemployment of the elderly: A success story from Finland, Journal of the European Economic Association 5, 154-182.
Määttänen, N. (2013) Eläkepoliittisten uudistusvaihtoehtojen arviointia stokastisen elinkaarimallin
avulla. Teoksessa Lassila, J, Määttänen, N. ja Valkonen T. Eläkeiän sitominen elinaikaan – miten käy työurien ja tulonjaon?, Eläketurvakeskuksen raportteja 05/2013 ja Etla B 258.
Uusitalo, R. ja Nivalainen, S. (2013): Vuoden 2005 eläkeuudistuksen vaikutus eläkkeellesiirtymisikään. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 5/2013.