Työllisyyden nousu voi myös heikentää julkista taloutta

Työllisyydellä on merkittävä vaikutus julkiseen talouteen. Mutta ei millä tahansa työllisyydellä. Työllisyyden paraneminen voi myös heikentää julkista taloutta.

Sipilän hallituksen ohjelmassa todettiin, että työllisyysasteen 1 prosenttiyksikön nousu (eli työllisyyden paraneminen noin 30 000 henkilöllä) parantaa julkisyhteisöjen rahoitusasemaa 1,4 mrd. eurolla. Viime vuonna talouspolitiikan arviointineuvosto totesi työllisyysasteen 1 prosenttiyksikön parannuksen supistavan budjettivajetta noin 0,9 mrd. eurolla.

Kieltämättä työllisyyden muutoksilla on vaikutusta julkisyhteisöjen rahoitusasemaan, mutta tarkemmin arvioituna vaikutus voi olla myös negatiivinen. Työllisyyden kohenemisen budjettivaikutuksen suuruus ja suunta riippuvat ennen muuta työllistyvän henkilön työnantajasektorista, sosiaalietuuksien käytöstä sekä veroasteesta – niin ennen työllistymistä kuin sen jälkeenkin.

Kuvaan seuraavassa työllisyyden vaikutusta julkisen talouden tasapainoon muutamalla suuntaa-antavalla esimerkillä.  Kaikissa niissä työllisyysaste nousee hallituksen tavoittelemalla 2 prosenttiyksiköllä eli 60 000 henkilöllä. [1] Uudet työlliset tulevat työttömistä, työvoiman ulkopuolelta tai ulkomailta.

Ajatellaan ensin tapausta, jossa hallitus lisää kotimaista työpanoksen tarjontaa – ilman, että uudistus itsessään maksaa tai tuo julkiseen kirstuun rahaa. Työn tarjonnan nousu lisää työnhakijoita, mikä aluksi vähentää palkkapaineita. Palkkapaineiden lasku nostaa yritysten kilpailukykyä, mikä taas lisää työpanoksen kysyntää ja työllisyyttä, ja sen jälkeen palauttaa palkkatason ennalleen.

Vuonna 2018 jokainen Suomessa asuva ja täällä työllistyvä säästi julkisia sosiaalietuuksia ja -avustuksia keskimäärin 16 800 euroa vuodessa ja ansaitsi uudessa työpaikassaan keskimäärin 36 400 euroa vuodessa. Työllistyvän kokonaisveroaste (ml. kulutusverot) ennen työllistymistä oli keskimäärin 36,2 prosenttia ja työllistymisen jälkeen 46,7 prosenttia. (Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito 2018.)

Jos työllisyys kasvaa tasaisesti yksityisen ja julkisen sektorin ammateissa (julkisyhteisöt työllistävät 14 400 henkilöä ja yksityiset sektorit 45 600 henkilöä), budjettitasapaino kohenee 1,7 mrd. eurolla (kuvio 1).

Julkisen sektorin rahoitustasapaino paranisi lähes 2,5 mrd. euroa, jos julkinen sektori pidättäytyisi lisärekrytoinneista – vaikkapa kestävyysvajeen kurissa pitämiseksi – ja jos työllisyysasteen nousu olisi pelkästään yksityisen sektorin työn kysynnän kasvun ansiota.

On vaikea kuvitella käytännössä tilannetta, jossa työn tarjonnan lisäys kannustaisi vain julkista sektoria palkkaamaan lisää työvoimaa. Mutta havainnollisuuden vuoksi: vastaava työllisyyden nousu pelkästään julkisyhteisöissä heikentäisi budjettitasapainoa reilut 0,5 mrd. euroa, koska palkat maksetaan verovaroista.

Budjettitasapaino heikkenee vielä enemmän, jos samalla ei lisätä työn tarjontaa. Silloin julkisen sektorin lisäämä työn kysyntä nostaa palkkapaineita ja inflaatiota, mikä vähentää yksityisen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Etlan makromallin mukaan jokainen 10 työpaikan lisäys julkisella sektorilla syrjäyttää muutaman vuoden kuluessa vähintään yhden yksityisen sektorin työpaikan. Tällöin budjettitasapaino heikkenee jopa noin 700 miljoonaa euroa.

Kuvio 1. Työllisyysasteen vaikutus julkisen talouden tasapainoon sekä Etlan ennusteen mukainen tavoite budjettitalouden kohenemiselle vuodesta 2018, jotta julkinen talous olisi tasapainossa. (Lähde: Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpito 2018 ja Etlan tutkijan Hannu Kasevan laskelmat).

Työpanoksen tarjoajia voidaan houkutella Suomeen myös ulkomailta. Maahanmuuton tuomat budjettivaikutukset ovat heikommat kuin kotimaiset työn tarjontaa lisäävät toimet – sikäli, kun maahanmuuttajat työllistyvät välittömästi jo tullessaan, eivätkä ehdi saada Suomessa sosiaaliturvaa ennen työllistymistään. Ulkomaisen ammattiväen tulo yksityisten työnantajien palvelukseen parantaa budjettitasapainoa 1,8 mrd. euroa. Vastaavasti tasapaino heikkenee liki 1,2 mrd. euroa, jos työllistäjänä on julkisyhteisösektori.

Laskelma osoittaa, kuinka olennaista on saada mahdollisimman moni Suomessa jo asuva työllistymään.

Samalla laskelma asettaa uuteen valoon myös ajatuksen, että esimerkiksi vanhusten hoivatyöntekijöitä houkuteltaisiin julkiselle sektorille suoraan ulkomailta. Maahanmuuton vaikutukset ovat luonnollisesti positiivisempia pidemmällä aikavälillä, kun työikäisen ja työvoiman ulkopuolella olevan väestön suhde paranee.

Työllisyyttä voidaan lisätä myös tukemalla työn kysyntää.

Rinteen/Marinin hallituksen voimakkaasti ajamalla palkkatuella voidaan korvata työnantajalle uuden työllisen tuottavuuden ja vallitsevan palkkatason välinen erotus. Tuen avulla yrityksen kannattaa palkata henkilö, jota ilman tukea ei olisi palkattu. Oletetaan, että valtio korvaa 70 prosenttia palkkamenoista, kun yksityinen työnantaja palkkaa työttömän tai työvoiman ulkopuolisen. Työnantajan välilliset työvoimakustannukset huomioon ottaen palkkatuki on yritykselle noin puolet kaikista, palkkatuella työllistetyn työvoimakustannuksista.

Palkkatuki ei kuitenkaan välttämättä paranna työllisyyttä, ellei myös ilman työtä olevia kannusteta työllistymään. Kuviossa palkkatuella työllistetyn ansiotason on oletettu olevan 1,5 kertainen suhteessa toimeentulotukien ja sosiaalietuuksien yhteenlaskettuun tasoon, mikä lisää työpanoksen tarjontaa. Palkkatuettujen palkkataso (1,5*16 800=25 200) jää kuitenkin keskimääräistä palkkaa (36 400) alhaisemmaksi. Oletuksena siis on, että palkkatukea käytetään pääasiassa osatyökykyisten työllistämiseksi matalapalkka-aloilla.

Tässä tapauksessa työllisyysasteen nousu 2 prosenttiyksiköllä tervehdyttää budjettia vajaat 0,6 mrd. euroa. Valtaosa budjettitasapainon parannuksesta on kuitenkin työnantajan välillisten työvoimakustannusten nousua, jota palkkatuki ei korvaa. Onkin todennäköistä, että tämä laskelma yliarvioi todellista budjettivaikutusta, sillä oletuksena on, ettei työntekijöiden keskimääräinen työn tuottavuus muutu – suuresta palkkatukiohjelmasta huolimatta.

Esimerkkilaskelmat antavat osviittaa, miten uuden hallituksen ohjelman mukainen 75 prosentin työllisyysastetavoite ja budjettitasapaino vuoteen 2023 mennessä voidaan saavuttaa. Mitä enemmän työpaikat syntyvät julkiselle sektorille tai julkisella tuella, kuten näyttää olevan käymässä, sitä kauemmas julkisen talouden tasapainon tavoite karkaa.

Etlan syyskuussa 2019 julkaisemaan ennusteeseen verrattuna pelkästään yksityisen sektorin työllisyyden kohoaminen voi tuottaa hallitukselle julkisen talouden tavoitellun tasapainon. Senkin riittävyys kuitenkin edellyttää, että työllisyyden noususta koituvat merkittävät, pidemmän aikavälin taloutta piristävät (dynaamiset) vaikutukset, joita tässä tehdyt laskelmat eivät sisällä. Todennäköisempää on, että hallituksen on saatava aikaiseksi selvästi tavoitettaan enemmän uusia työpaikkoja julkisen talouden tavoitteen saavuttamiseksi.

 

[1] Työllisyyden myötä sosiaaliturvan käyttö vähenee ja vastaavasti ansioverotulot kasvavat. Laskelmissa oletetaan, että säästäminen ei lisäänny, joten välillisen verotuksen tuotot kasvavat. Myös yhteisö- ja pääomaverotulot kasvavat, kun lisätyölliset tuottavat arvonlisää. Työllisyyden kasvu ei muuta työn tuottavuutta. Laskelmissa ei oteta huomioon muita mahdollisia kerrannaisvaikutuksia tai muuta talouden dynamiikkaa.