Tilastokeskuksen syksyn 2018 väestöennuste vahvisti odotukset siitä, että alhaisesta syntyvyydestä saattaa tulla uusi merkittävä ongelma sekä julkiselle taloudelle että koko kansantaloudelle.
Vaihtelu syntyneiden lukumäärässä on ollut suurta kautta vuosikymmenten, mutta viime vuosien alhaisen kokonaishedelmällisyysluvun jatkuminen yhdessä vähenevän synnytysikäisten naisten lukumäärän kanssa pienentäisi syntyvän ikäluokan koon vielä viidenneksellä vuoteen 2070 mennessä, jos ennuste toteutuisi, ks. kuvio 1.
Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt asia on, että viime vuosikymmeninä matalaa syntyvyyttä kompensoinut nettosiirtolaisuus ei ole enää lisääntynyt muutamaan vuoteen. Tilastokeskus käyttää ennustelaskelmissaan lukua 15 000, joka on pari tuhatta matalampi kuin vuoden 2015 ennusteessa. Muutos näyttää pieneltä, mutta kun sen ennustetaan jatkuvan vuoteen 2070, kyse on yli 100 000 henkilön erosta.
Näin kokonaisuudessaan työikäisten määrän odotetaan supistuvan noin 400 000 henkeä enemmän kuin vuoden 2015 ennusteessa ennusteperiodin loppuun mennessä, ks. kuvio 2. Ennustemielessä ollaan siten palaamassa samanlaisiin skenaarioihin kuin vuosituhannen vaihteessa, jolloin maahanmuutto oli vielä vähäistä.
Mitä kansantaloudelle aiheuttaisi puolen miljoonan supistuminen työikäisten määrässä?
Jos asiaa katsotaan yritysten kannalta, niin kilpailu työntekijöistä kiristyy ja työtä säästävien innovaatioiden kysyntä kasvaa. Julkisten palvelujen tarvitseman työvoiman kasvu lisää kilpailua. Robotisaatio on edennyt nopeimmin yrityksissä ja maissa, joilla on ollut työvoiman ikääntymiseen liittyviä ongelmia (Acemoglu, ym. 2018).
Kaikkea työtä ei kuitenkaan voida automatisoida, ja siksi kansantalous skaalautuu pienemmäksi työvoiman vähenemisen vuoksi. Myös alueelliset kasvuerot kärjistyvät. Suomesta tulee vähemmän kiinnostava markkina-alueena ostovoiman kasvun hidastumisen vuoksi.
Julkisen talouden näkökulmasta kyse on palvelujen ja tulonsiirtojen rahoitusongelmien lisääntymisestä.
Lyhyen aikavälin hyöty vähenevien perhepalvelu- ja koulutusmenojen sekä tulonsiirtojen kautta on pieni suhteessa pitkän aikavälin menetyksiin. Vero- ja sosiaaliturvamaksutulojen kasvu jää vähäiseksi, ja kustannuksia joudutaan sopeuttamaan. Sote-sektorilla tavoitellut tuottavuuden parannukset tulevat aiempaakin tärkeimmiksi.
Työeläkkeissä joudutaan pohtimaan järjestelmän rahoituksellista kestävyyttä, vaikka edellinen uudistus on vasta sisäänajovaiheessa.
Väestöennusteen herättämä keskustelu on keskittynyt syntyvyyden kasvattamiseen perhepolitiikalla ja maahanmuuton edistämiseen. Lasten hankinta- ja hoitopäätöksiin on kuitenkin vaikea vaikuttaa vapaaehtoisuuden pohjalta ilman mittavia rahallisia kannusteita. Jos tavoiteltaisiin työllisen väestön pitämistä suunnilleen ennallaan maahanmuuttajien avulla, tarvittaisiin noin 10 000 hengen vuosittainen lisäys nykyisiin lukuihin ja maahanmuuttajien työllisyysasteen nosto. Toki myös kantasuomalaisten työllisyysasteen parantamisen merkitys kasvaa.
Työeläkkeiden rahastointi etukäteen keventää hieman eläkemaksujen nousupainetta, mutta jos työikäisten määrän supistuminen on jatkuvaa, myös etuuksiin joudutaan puuttumaan. Keskusteluun tulevat tällöin eläkeiän nopeampi nostaminen, eläkeindeksin heikentäminen ja karttumien alentaminen.
Lähtökohtaisesti sukupolvien välinen reilu riskien jako edellyttäisi, että nykyiset sukupolvet ottaisivat enemmän vastuuta työikäisten määrän supistumisesta. Silloin myös nykyisiin eläkkeisiin kohdistuvat leikkaukset tulisivat olla työkalupakissa.
Jos asia hoidetaan työeläkkeiden verotusta kiristämällä, lähestytään käytännössä tasaeläkejärjestelmää. Jo nyt työuran aikaisilla tuloilla ja eläkeajan nettotuloilla on enää heikko yhteys pieni- ja keskituloisilla.
Etlassa on tutkittu väestöriskien vaikutusta julkiseen talouteen ja automaattisia sopeutumissääntöjä jo parin vuosikymmenen ajan (esimerkiksi Lassila ja Valkonen 2001 ja Lassila ja Valkonen 2018). Tulosten perusteella se vajaan parinkymmenen vuoden aika, joka on nyt edessä ennen matalan syntyvyyden vaikutuksia työmarkkinoille, tulisi käyttää sekä eläkerahastojen kasvattamiseen että uusien reilua sukupolvien välistä riskinjakoa edustavien sopeutumissääntöjen käyttöönottoon.
Nykyisen työeläkejärjestelmän parametreja muuttamalla on vaikea varautua tuleviin syntyvyyden määrän muutoksiin.
Uusia elementtejä voisivat edustaa esimerkiksi suoraan syntyvyyteen sidottu rahastointi, tai Ruotsin mallin mukainen työeläketurva, jossa osa eläkkeestä tulee itse maksettujen maksujen perusteella rahastosta.
Daron Acemoglu, Pascual Restrepo (2018). Demographics and Automation. NBER Working Paper No. 24421.
Jukka Lassila ja Tarmo Valkonen (2001). Pension Prefunding, Ageing and Demographic Uncertainty. International Tax and Public Finance, 8: 569–589.
Jukka Lassila ja Tarmo Valkonen (2018). Longevity, Working Lives and Public Finances. Contemporary Economic Policy, 36: 467-482.
