Tiesitkö, että (oikein mitattuna) yli puolet Suomen viennistä on palveluita? Ehkä vielä hämmentävämpää on, että teollisuustoimialojen yritykset vastaavat 80 prosentista palveluvientiämme.
Nokia Siemens Networksilla palvelujen osuus liikevaihdosta on puolet. Vuonna 2012 NSN:n voitto palveluista oli 332 euroa, siinä missä muiden toimintojen tappio oli pitkälti toista miljardia (HS 3.6.; Nokia 20-F report). Rolls-Royce ja monet muut johtavat teollisuusyritykset ovat samassa tilanteessa: raudassa tulee turpiin, mutta onneksi se avaa portin palveluihin.
Miten tässä nyt näin kävi? Miksi alkutuotannon, teollisuuden ja palvelujen pyhään kolminaisuuteen perustuva ajattelumme heittää näin perusteellisesti häränpyllyä? Miksi ennen jäännöseräksi ja jopa ”tuottamattomaksi työksi” mielletyt palvelut ovat kuin varkain nousseet kansallisen ja yritysten strategian keskiöön?
Syinä ovat digitalisaatio ja arvoketjujen pilkkoutuminen sekä näihin liittyvä kiristyvä kilpailu ja syvenevä erikoistuminen. Yhteisvaikutuksena sekä teollisuus että palvelut ovat Suomessa muuttuneet tavalla, jossa rajanveto näiden sektoreiden välillä on yhä mielivaltaisempaa.
Tarkkaan ottaen johtolauseen väittämä, puolet viennistämme on palveluita, perustuu toukokuun lopulla avattuun OECD-WTO tietokantaan, jossa maailmankauppaa on mitattu jalostusarvopohjaisesti ja siten bkt:n kanssa yhdenmukaisesti. Tällä lähinnä oikeaa olevalla mittaustavalla Suomen palveluvientiosuus on keskimääräistä korkeampi ja kasvanut muita länsimaita voimakkaammin.
Kiinan aktivoiduttua maailmanmarkkinoilla vuoden 1980 paikkeilla teollisuustuotteiden hinnat suhteessa kehittyneiden maiden kustannustasoon ovat romahtaneet 40 prosenttia. Samalla teollinen osaaminen on levinnyt maantieteellisesti. Näiden kehityskaarien seurauksena puhdas tuote, siis ilman brändiä, digitaalisia tai palvelu-ulottuvuuksia, on muuttunut bulkiksi.
Palveluita pidetään monesti Suomessakin matalan koulutus- ja palkkatason työpaikkojen sektorina. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka hajonta palvelujen koulutus- ja palkkatasoissa onkin muuta yrityssektoria suurempaa.
Suomen palvelusektorin työpaikoista puolet on korkeaa koulutus- ja osaamistasoa vaativia. Muidenkin alojen korkean osaamistason sisäisten palvelutehtävien osuus on kasvanut. Nykyisin koko talouden tasolla arviolta lähes yhdeksän kymmenestä Suomessa tehtävästä työtunnista on sellaista työtä, joka ei ole välittömässä yhteydessä fyysiseen valmistukseen.
Vaikka keskimäärin palkat tehtyä työtuntia kohden ovatkin yksityisissä palveluissa alhaisemmat kuin teollisuudessa, niin palveluissa korkeimpien tuntipalkkojen osuus ja absoluuttinen määrä ovat huomattavasti suurempia. Vähintään 40 euron tuntipalkkaan yltää yksityisissä palveluissa 23 000 henkilöä. Vastaavaan tuntikorvaukseen teollisuuden puolella pääsee 6 400 henkilöä.
Kehittyneissä maissa teollisuus on palveluvaltaistunut ja toisaalta palvelut ovat teollistuneet. Teollisuutta tai palveluita hedelmällisempää olisi keskittyä ajattelemaan ylipäätään liiketoimintoja, joilla on aina joku fyysinen, palvelu-, digitaalinen ja aineettomien oikeuksien ulottuvuus.
Suomen kannalta fyysisen valmistuksen lisäämisellä on itseisarvoisesti melko rajallinen merkitys. Valmistuksen kiistaton ja keskeinen merkitys liittyy sen yhteyteen sisäisiin ja ulkoisiin palvelutyötehtäviin ja palveluliiketoimintoihin; tämän linkin voimakkuus vaihtelee: elektroniikan kokoonpanossa linkki on usein olematon ja koneteollisuudessa keskeinen.
Kaikki haikailevat Suomeen 200 000 työpaikkaa lisää (tässä yhteydessä onnittelut McKinsey & Companyn Helsingin toimistolle; laskelmanne on saavuttanut 100 prosentin markkinaosuuden).
Vaikka kansallisen teollisuusstrategian perään on haikailtu oikealta ja vasemmalta, me emme näe mitään mahdollisuutta sellaiselle suoraan valmistukseen liittyvien työtehtävien renessanssille, että tämän saldon täyttämisessä päästäisiin edes hyvään alkuun. Jos teollisuus on tässä yhteydessä ollut lyhytnimi teollisesta osaamispohjasta kumpuaville palvelutehtäville, niin ollaan jo huomattavasti enemmän kartalla.
Palvelut on uusi teollisuus!
Mika Pajarinen, tutkija, Etlatieto Oy (ETLAn tytäryhtiö), mika.pajarinen@etla.fi
Petri Rouvinen, toimitusjohtaja, Etlatieto Oy (ETLAn tytäryhtiö), petri.rouvinen@etla.fi
Tarkennukset/kiitokset:
Kolumnin ajatuksista laajemmin ETLA Muistiossa No 14. Kirjoitus perustuu osin Pajarisen, Rouvisen ja Ylä-Anttilan 13.12.2012 julkaistuun kirjaan Uutta arvoa palveluista Tämä kolumni on laadittu osana Etlatiedon BRIE-ETLA-hanketta, jossa muiden teemojen ohella sivutaan servitization-ilmiötä.
