Suomen vienti on kehittynyt heikosti

Vihriälä Vesa

Viime viikolla julkaistu tutkimus Suomen ulkomaankaupasta on johtanut tulkintoihin, joiden mukaan Suomen vienti ei romahtanut vuoden 2008 jälkeen pitkäksi aikaa (esim. HS pääkirjoitus 4.12). Tämän perusteella on myös arvioitu, että Suomella ei ollut ongelmia kustannuskilpailukyvyssä ja että kilpailukykysopimus oli siksi tarpeeton (esimerkiksi professori Pertti Haaparanta Yle uutiset 28.11.). Tällaiset tulkinnat ovat mielestäni virheellisiä.

Julkaistu tutkimus on jatkoa viime vuosina yleistyneelle analyysille, jossa tarkastellaan viennin bruttoarvojen lisäksi myös viennistä kotimaahan jäävää arvonlisää. Lisäksi tutkimuksessa huomioidaan tavaraviennin lisäksi palveluvienti. Tutkimuksen merkittävä ansio on siinä, että vientiä analysoidaan aikaisempaa tarkemmin yritysaineistojen avulla.  Tarkastelemalla vientiä tuote- ja yrityskohtaisesti voidaan ottaa huomioon se, että teollisuuteen luokitellut yritykset voivat viedä palveluja ja palveluihin luokitellut yritykset tavaroita.

Uusi tarkastelutapa ei kuitenkaan muuta ratkaisevasti kuvaa viennin kehityksestä. Riippumatta siitä, käytetäänkö mittarina bruttoviennin arvoa tai määrää tai viennistä kotimaahan jäävää arvonlisää, tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu vienti on koko ajan ollut selvästi alemmalla tasolla kuin 2007, vuoden 2008 huipusta puhumattakaan. Verrattuna vuoteen 2007 vuoden 2016 viennin määrä oli bruttomääräisesti 7 % pienempi ja arvonlisänä 4 % pienempi uuden tutkimuksen laskentatapaa käyttäen.

Suomen vientikehitys poikkeaa tutkimuksessa käytetyistä vertailumaista, Ruotsista, Saksasta ja USA:sta selvästi heikompaan suuntaan niin bruttoviennin kuin viennin arvonlisänkin suhteen.  Muissa maissa vienti on sekä bruttona että arvonlisällä mitattuna kasvanut selvästi.

  

Suomen viennin heikkouden alkusyynä ovat tunnetut ICT- ja paperisektorin vientiongelmat, investointitavaroiden kysynnän väheneminen ja 2014 lähtien myös Venäjän heikentynyt kysyntä. Nämä menetykset johtivat noin 100 000 teollisuustyöpaikan katoamiseen. Talouskasvun kannalta ongelmallista oli se, että työpaikkoja katosi erityisesti sellaisessa tuotannossa, jossa tuottavuus oli ollut korkea. Parempi kustannuskilpailukyky ei olisi alkuperäisiä shokkeja estänyt, mutta se olisi lieventänyt niiden vaikutusta työllisyyteen notkahduksen alkuvaiheessa ja nopeuttanut tuotannon kääntymistä kasvuun.

Suomen vienti on saatavilla olevien bruttovientilukujen valossa alkanut toipua kunnolla vasta vuoden 2016 lopulta. Viimeisen vuoden myönteiselle vientikehitykselle on luultavasti useita syitä. Yksi on epäilemättä markkinoiden kasvun nopeutuminen. Mutta on uskottavaa, että myös Suomen kustannuskilpailukyvyn paranemisella vuodesta 2015 lähtien on ollut havaittuun kehitykseen positiivinen vaikutus. Kilpailukyky on alkanut parantua sekä muita maita maltillisempien palkkasopimusten että ns. kilpailukykysopimuksen ansiosta.

Vuoden 2017 alusta voimaan astunut kilpailukykysopimus ei historiassa havaittujen viiveiden valossa voi olla tuoreimman viennin kasvun ratkaiseva syy. Kun ratkaisun sisältö oli tiedossa jo kevättalvella 2016, sekin on kuitenkin jo voinut myötävaikuttaa viennin piristymiseen.

Kilpailukykytekijöiden merkitystä talouden käänteen yhtenä syynä tukee myös yrityssektorin investointikehitys. Investointien voi olettaa riippuvan yrityssektorin luottamuksesta siihen, että tuotannolle on kysyntää kustannukset riittävästi kattavalla tavalla. Investoinnit laskivat heikon vientikehityksen ja heikentyneen kustannuskilpailukyvyn kanssa samanaikaisesti aina vuoteen 2014 saakka toisin kuin vertailumaissa, joissa vienti kehittyi hyvin ja kustannuskilpailukyky ei ollut heikentynyt 2000-luvun alusta. Investoinnit kääntyivät lievään kasvuun vuonna 2015, mutta vasta 2016 niiden kasvuvauhti ylitti verrokkimaiden investointien kasvun.

Riittävä kustannuskilpailukyky ei yksin riitä talouden tasapainoiseen kasvuun pääsemiseen. Pitemmän päälle olennaista on tuottavuuden kehitys, mikä riippuu innovaatioista ja voimavarojen tehokkaasta kohdentumisesta tuottavimpiin käyttöihin. Kunnollinen kustannuskilpailukyky on kuitenkin välttämätön ehto hyvälle kasvulle ja työllisyydelle ja siihen on myös helpompi politiikkatoimin vaikuttaa kuin tuottavuuteen. Ei ole mitään syytä vähätellä viime vuosien pyrkimyksiä kilpailukyvyn parantamiseksi.