Julkaisimme pari viikkoa sitten muistion, jossa ehdotimme koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen lisäämiseksi kolmea toimenpidettä:
1) elinkeinotukiin käytettyjen varojen supistamista ja siirtämistä Tekesille,
2) yliopistojen rahoitustilanteen kertaluonteista vahvistamista valtion finanssivarallisuuden avulla sekä
3) maltillisia lukukausimaksuja korkeakouluopiskelijoille.
Näistä kahdesta ensimmäisestä pitäisi mielestämme päättää jo hallituksen puolivälin tarkastelussa kuun lopulla. Lukukausimaksuista pitäisi käynnistää selvitystyö myöhempää päätöksentekoa silmällä pitäen.
Ehdotuksemme kaksi ensimmäistä osaa on julkisessa keskustelussa sivuutettu jokseenkin kokonaan. Lukukausimaksut ovat sen sijaan saaneet paljon huomiota.
Valtaosa kommenteista on ollut jyrkän kielteisiä, lähinnä vain ekonomistien taholta on tullut ymmärrystä ajatukselle. Opiskelijajärjestöjen, professoriliiton ja lukuisten pääkirjoitustoimittajien ja yksittäisten kansalaisten ohella myös kaikki puolueet ovat ilmoittaneet vastustavansa ajatusta. Lievin hallituspuolueen tyrmäys on: ei kuulu hallitusohjelmaan.
Antaako palaute aiheen arvioida lukukausimaksuja koskevaa ehdotustamme uudelleen? Pohjimmiltaan ei, mutta osa esitetyistä huolista vaatii huomiota.
Ylivoimaisesti tärkein vastaväite ehdotuksellemme on, että lukukausimaksut asettaisivat esteen taloudellisesti heikommista perheoloista tulevien nuorten korkeakouluopiskelulle. Ehdotusta on kutsuttu jopa ”kuvottavaksi”, koska sen on koettu loukkaavan suomalaisen yhteiskunnan yhtä peruspilaria: maksuttoman koulutuksen aikaansaamaa mahdollisuuksien tasa-arvoa ja sosiaalista liikkuvuutta. Ehdotusta on pidetty sosiaalisesti epäoikeudenmukaisena myös sen vuoksi, että opiskelijoiden tulotaso on jo nyt alhainen verrattuna työssä oleviin.
Moni esitystämme kommentoinut on kiistänyt arviomme, että lukukausimaksut lyhentäisivät opiskeluaikoja ja kohentaisivat korkeakoulutuksen laatua. On arveltu, että opiskeluajat saattavat jopa pidentyä, kun opiskelijat joutuvat lisäämään työssäkäyntiä opiskelun ohessa.
Lukukausimaksujen on myös epäilty vähentävän kiinnostusta sellaisten, esim. humanististen, alojen opiskeluun, joissa tyypillisesti ei makseta korkeita palkkoja. Näin lukukausimaksut muuttaisivat opiskeluvalintoja niin, että yhteiskunnan kannalta tärkeää osaamista jäisi syntymättä.
Mielestämme edellä kuvattu kritiikki ei ole hyvin perusteltua. Yksi syy tähän on se, että esitimme myös opintolainan takaisinmaksun sitomista opintojen jälkeisiin tuloihin. Toisin sanoen, opintolainan tai sen osan saisi anteeksi, jos korkeakoulutuksesta huolimatta ei työelämässä pääse suhteellisen hyville ansioille. Tällainen järjestelmä on jo käytössä useassa maassa.
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tulonjaon osalta on syytä muistuttaa, että korkeakoulutettujen koko elinkaaren aikaiset tulot ovat keskimäärin huomattavasti korkeammat kuin matalammin koulutettujen elinkaaritulot. Maltillisten lukukausimaksujen käyttöönotto yhdistettynä ehdottamaamme opintolainajärjestelmän uudistamiseen tarkoittaisi, että ne elinkaarituloilla mitattuna hyväosaiset ihmiset, jotka hyötyvät korkeakoulutuksesta, maksaisivat siitä lukukausimaksujen muodossa itse pienen osan. Siksi on perusteltua olettaa, että esityksemme pienentäisi elintasoeroja korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja muiden välillä.
On tietenkin totta, että opiskelijat ovat vuosituloilla mitattuna yleensä pienituloisia. Opiskelijoiden pienituloisuutta ei kuitenkaan pidä rinnastaa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien, työkyvyttömien tai pienellä vanhuuseläkkeellä olevien usein kokemaan köyhyyteen. Opiskelijoiden pienituloisuus on tilapäistä ja liittyy osaamisen kehittämiseen, joka tuottaa heille itselleen yleensä suuren rahallisen hyödyn myöhemmin. Esittämämme opintolainajärjestelmä mahdollistaa sen, että opiskelijat voivat huolehtia kulutusmahdollisuuksistaan opintolainan turvin ilman, että siitä aiheutuu riskiä heidän toimeentulolleen myöhemmin.
Epäily, että lukukausimaksut vähentäisivät pienituloisten ja heikosti koulutettujen vanhempien lasten korkeakouluopiskelua, ja siten sosiaalista liikkuvuutta, on sinänsä vakava huolenaihe. Mahdollisuuksien tasa-arvo on meillekin tärkeä arvo. Mielestämme ei kuitenkaan ole uskottavaa, että maltilliset lukukausimaksut, jotka kattaisivat vain pienen osan koulutuksen kustannuksista, heikentäisivät mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Esitimme jo muistiossamme seuraavat vasta-argumentit, joita esitetty kritiikki ei nähdäksemme ole kumonnut:
1) Riskiä siitä, että vähävaraisten vanhempien lapset eivät lukukausimaksujen takia menisi korkeakouluun, voidaan olennaisesti vähentää kattavalla opintolainajärjestelmällä, jossa lainan takaisinmaksun määrä riippuu opiskelun jälkeisestä tulotasosta.
2) Kansainvälinen tutkimustieto ei tue näkemystä, jonka mukaan lukukausimaksut heikentäisivät sosiaalista liikkuvuutta ainakaan maissa, joissa on hyvin suunniteltu opintolainajärjestelmä.
3) Heikon perhetaustan vaikutus opinto-uraan näkyy vahvasti jo ennen lukion jälkeistä valintatilannetta. Siksi sosiaalista liikkuvuutta voidaan parhaiten kohentaa panostamalla julkista rahaa aiempiin koulutusvaiheisiin. Tähän on enemmän mahdollisuuksia, jos korkeakouluopiskelijat maksavat edes pienen osan koulutuksensa kustannuksista lukukausimaksujen muodossa.
Mielestämme myöskään lukukausimaksujen tehokkuushyötyjä vastaan esitetty kritiikki ei ole pätevää. On ilmeistä, että jos koulutus maksaa, opinnot pyritään suorittamaan nopeammin. Se, että opiskelijat nykyään välttävät lainarahoitusta ja usein työskentelevät myös lukukausien aikana, voi osaksi liittyä huoleen opintolainan takaisinmaksamisesta, jos hyvää työpaikkaa ei opintojen jälkeen löydykään. Uudistamalla opintolainajärjestelmää niin, että lainanhoitoon liittyvät riskit vähenevät, rohkaistaan opiskelijoita rahoittamaan opintonsa opintolainalla. Tällöin opiskelijoiden ei tarvitse tehdä opintojen ohella töitä opintojensa rahoittamiseksi.
Samoin on mielestämme ilmeistä, että lukukausimaksut antavat korkeakouluille nykyistä paremmat kannustimet kilpailla opetuksen laadulla. Suositut opinto-ohjelmat voivat laajentaa opetustaan osin lukukausimaksujen turvin. Tällaisen kilpailuelementin hyödyt korostuisivat erityisesti, jos Suomessa vihdoin päästäisiin ns. Bolognan prosessin mukaisesti tilanteeseen, jossa kandidaatti- ja maisteriopinnot ovat selvästi erillisiä. Hyvät kandiohjelmat antavat paremmat valinnanmahdollisuudet jatkoa varten ja hyvämaineisiin maisteriohjelmiin on enemmän hakijoita kuin huonoihin. Huonot ohjelmat karsiutuvat ajan mittaan, kun lukukausimaksutuotot jäävät pieniksi.
Sitä, että lukukausimaksut vähentäisivät halukkuutta opiskella aloille, joilla ei ole hyviä työmahdollisuuksia, ei voine pitää sinänsä huonona asiana. Jos yhteiskunta arvostaa tietynlaista koulutusta ja osaamista, jolle ei ole kysyntää työmarkkinoilla, valtio voi itse lisätä näiden alojen työllisyyttä esimerkiksi kohdentamalla niille tutkimusrahoitusta.
Kritiikissä on kuitenkin tullut esille kolme asiaa, joita voi pitää varteenotettavina vaaroina. Ne liittyvät siihen, että poliittinen prosessi voi johtaa toisenlaiseen järjestelmään kuin mitä ehdotamme.
Ensinnäkin on mahdollista, että lukukausimaksut otetaan käyttöön ilman opintolainajärjestelmää, joka vakuuttaa tuloriskejä vastaan. Toiseksi, on mahdollista, että vaikka opintolainajärjestelmä uudistettaisiin esittämällämme tavalla, opiskelijat eivät täysin luota siihen liittyvään tulovakuutukseen. Kummassakin tapauksessa on syytä pelätä, että lukukausimaksut todellakin nousevat sosiaalisen liikkuvuuden esteeksi. On myös mahdollista, että korkeakouluopiskelun lukukausimaksurahoitus johtaa ajan myötä koulutuksen julkisen rahoituksen supistamiseen ja vastaavasti suhteellisen korkeisiin lukukausimaksuihin. Tällöin edellä mainitut riskit kasvaisivat entisestään, eikä tavoittelemamme koulutuksen kokonaisrahoituksen lisäys toteutuisi.
On vaikea sanoa, kuinka todennäköisiä tällaiset kehityskulut olisivat. Korkeakoulujen lukukausimaksujen käyttöönotto olisi iso periaatteellinen ratkaisu koulutuksen rahoituksen turvaamiseksi. Tämän voi olettaa tukevan sitä, että asia valmistellaan kunnolla ja kaikki tärkeät seikat huomioon ottaen. Omalta osaltamme haluamme korostaa, että lukukausimaksujen käyttöönottoa tulee harkita vain yhdessä opintotukijärjestelmän uudistamisen kanssa. Opintolainajärjestelmään liittyvän vakuutusominaisuuden uskottavuus tulisi varmistaa määrittelemällä se hyvin selkeästi, jolloin valtio ei voi muuttaa lainan ehtoja takautuvasti.
Reaktioiden perusteella on selvää, ettei nykyinen hallitus ryhdy valmistelemaan korkeakoulujen lukukausimaksujen käyttöön ottamista. Koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen lisäämisen tarve ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Niinpä tarve toteuttaa kaksi muuta rahoituksen vahvistamista palvelevaa ehdotustamme on vastaavasti suurempi. Jos tähänkään ei ole halukkuutta, hallituksen täytyy joko etsiä kokonaan uusia toimia tai hylätä näkemys siitä, että koulutukseen ja tutkimukseen tarvitaan lisää rahaa.
Vaikka reaktiot läpi poliittisen kentän ovat olleet kielteisiä lukukausimaksuille, uskomme, että asia nousee tulevina vuosina uudelleen esille. Julkisen talouden tilanne ei ole korjaantumassa tavalla, joka tekisi julkisten koulutus- ja tutkimusmenojen pysyvän lisäämisen helpoksi. Esimerkiksi näköpiirissä olevat isot puolustusvälinehankinnat kilpailevat lähimpien 10–15 vuoden aikana muiden menojen kanssa. Väestön kansainvälinen liikkuvuus asettaa myös lisäpainetta lukukausimaksujen käyttöön ottamiselle. Jos yhä suurempi osa suomalaisten korkeakoulujen opiskelijoista siirtyy työskentelemään parhaiksi työvuosikseen ulkomaille, pelkästään verovaroin rahoitetun korkeakouluopetuksen oikeutus heikkenee edelleen.
Kirjoittajat:
Vesa Vihriälä, toimitusjohtaja, Etla
Niku Määttänen, tutkimusjohtaja, Etla
