Kenelle valta työeläkeyhtiöissä?

Eläkeyhtiöiden hallinto on eksoottinen yhdistelmä työmarkkinapolitiikkaa ja yhtiön suurimpien asiakasyritysten vallankäyttöä. Työmarkkinajärjestöillä on yhteensä puolet hallituspaikoista ja loput ovat asiakasyrityksillä. Tämä on se joukko, joka päättää työeläkeyhtiöiden johdon rekrytoinneista, palkitsemisista ja sijoitustoiminnan suuntaviivoista.

Työmarkkinajärjestöt perustelevat osuuttaan hallinnossa sillä, että työeläkejärjestelmä on heidän luomuksensa ja heillä on valvontavelvoite rahojen käytöstä. Järjestöt puhuvat mielellään kolmikannasta, joka päättää koko järjestelmän toiminnan raameista. Karu totuus kuitenkin on, että kolmikannan kolmas osapuoli ei ole hallitus tai eduskunta, vaan työeläkeyhtiöiden johto ja asiantuntijat. Eläke-etuuksien ja maksujen määräytymisen osalta tämä on ollut jo pitkään tunnettu asia. Vähemmän tunnettua on, että nämä samat piirit päättävät käytännössä myös sijoitustoimintaan liittyvien lakien ja vakavaraisuussäännösten valmistelusta. Puron ryhmän jo vuonna 1996 teettämässä työryhmäraportissa todetaan yksiselitteisesti, että tämä työeläkejärjestelmän kolmikanta laajentaa mandaattinsa myös sijoitustoiminnan kehittämistä koskeviin päätöksiin. Näin myös kävi.

Paradoksaalista kyllä, asiat saattoivat mennä vallankäytön näkökulmasta parempaan suuntaan, kun työeläkejärjestelmän kolmikanta aktivoitui sijoitustoiminnan säätelyssä. Säännösteltyjen rahoitusmarkkinoiden aikaan suurimmat työeläkeyhtiöt olivat osa suurpankkien johtamia finanssiryhmittymiä, joissa ristiinomistus oli yleistä ja työeläkerahoja jaettiin oman ryhmän teollisuusyrityksille. Silloin puurot ja vellit olivat todella sekaisin.

Vallankäytön tila on kuitenkin edelleenkin kaukana optimaalisesta. Työeläkejärjestelmän kolmikanta puolustautuu sillä, että sen valmistelemat lait ja asetukset säätää lopulta eduskunta. Pohdittavaksi jää, onko syy sen, joka vallan ottaa, vai sen, joka itselleen kuuluvan vallan vapaaehtoisesti luovuttaa. Lähin esimerkki löytyy Ruotsista, jossa sekä valmistelu- että lainsäädäntövalta on aidosti eduskunnalla.

Sijoitustoiminnan vapautuminen ja laajeneminen 1990-luvun lopulla muutti työeläkeyhtiöiden toiminnan painopistettä radikaalisti. Sijoittamisesta tuli ammattimaista toimintaa. Hallitukset kuitenkin jatkoivat aiemmissa kokoonpanoissa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toki koulutusta lisättiin, mutta rajansa on silläkin, kuinka paljon uutta viiniä voidaan kaataa vanhaan leiliin. Onneksi edes yhtiöiden ylin johto on vähitellen vaihtunut toiminnan painopisteen muutoksia vastaavaksi. Paras tilanne olisi tietysti, että eläkeyhtiöiden hallitukset koostuisivat riippumattomista asiantuntijoista, joista pääosalla olisi sijoitustoiminnan syvällistä osaamista koulutuksen ja mielellään myös käytännön kokemuksen kautta.

Tarmo Valkonen

* * *

Vallankäyttöä työeläkejärjestelmässä tutkittiin muutama vuosi sitten Suomen Akatemian Valta Suomessa -tutkimusohjelmassa. Tuloksena oli laaja raportti nimeltään Eläkevalta Suomessa (Etla B250).