Kohti EU:n yhteistä finanssipolitiikkaa?

EU:n finanssipolitiikan säännöille nauretaan. Niiden väitetään esimerkiksi estävän elvytyksen matalasuhdanteessa ja keskittyvän liian pitkään aikaväliin (Darvas ym. 2018). Jo 1990-luvun lopulta asti, vakaus- ja kasvusopimuksen jälkeen, EU:n finanssipolitiikka on ollut ennemminkin myötäsyklistä eli suhdannevaihteluita vahvistavaa, kuin suhdanteita tasaavaa (Larch ym. 2020), kirjoittaa Etla-kolumnissaan Päivi Puonti.

Finanssipolitiikan epäonnistuminen näkyy nyt julkisena velkaantumisena ja huonona varautumisena tuleviin kriiseihin. Ennestään suuri velkataakka voi rajoittaa jäsenmaan mahdollisuuksia elvyttää seuraavassa taantumassa (Jordà ym. 2014). Pandemian jäljiltä on myös ilmeistä, että EU:n 60 % velkasäännöstä on tullut entistä kuolleempi kirjain.

Sääntöjä pitäisi siis uudistaa, mutta se edellyttäisi EU:n perussopimusten avaamista.

Näin suureen operaatioon ei jäsenmaissa ole halua (Darvas ym 2018, Beetsma ja Larch 2019, Helsingin Sanomat 10.7.2021, Valtioneuvosto 2021). Siksi monet aloitteet keskittyvätkin ehdottamaan lisäjoustoja vanhoihin sääntöihin: säädetään tahtia, jolla velkasuhdetta alennetaan eri maissa (Martin ym. 2021) tai sallitaan menot hyviksi katsottuihin kohteisiin (Truger 2020, EFB 2021).

Pienet muutokset eivät kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että jotkut jäsenmaat eivät välttämättä pysty elvyttämään riittävästi, koska velkaa on jo niin paljon, ja vaikeuksia tulee ainakin sitten kun keskuspankin valtiolainojen ostot ovat loppuneet.  Mutta ennen kaikkea pienet muutokset tai lisäjoustot eivät auta kiristämään finanssipolitiikkaa silloin, kun on sen aika.

Sääntöjen viilaus tarvitsee selvästi rinnalleen muita uudistuksia. Näyttääkin siltä, että EU:n finanssipolitiikan sääntöjen uudistaminen tuo Suomen eteen valinnan, lähdemmekö mukaan EU:n yhteiseen finanssipolitiikkaan.

Säännöissä pysymistä voisi nimittäin parantaa jakamalla riskejä maiden välillä ja rakentamalla yhteisiä taloutta vakauttavia välineitä (Benassy-Quere ym. 2018, Bilbie 2020, Martin ym. 2021). Kun elvytys toteutetaan ylikansallisesti, on kansallisissa säännöissä pysyminen helpompaa.

Tilaa harkinnanvaraiselle elvytykselle jäsenmaissa luotaisiin siis siten, että elvytys on yhteisvastuullista. Näin ylivelkaantuneetkin maat saisivat tarvittaessa elvytystä ilman, että velkataakalle tarvitsee varsinaisesti tehdä mitään. Koronapandemian aikana luotu elpymisväline on avannut tälle mahdollisuuden ilman perussopimuksen muuttamista.

Yhteisvastuullista finanssipolitikkaa vaaditaan myös toisesta syystä. Euroalueella on keskusteltu jo pitkään ”valuuttaunionin loppuunsaattamisesta”.[1] Tällä tarkoitetaan, että yhteinen finanssipolitiikka helpottaisi Euroopan keskuspankin (EKP) rahapolitiikan ylikuormittumista (EFB 2020).  Ylikuormitus johtuu siitä, että kansalliset toimet eivät johda euroalueen kokonaisuuden kannalta optimaaliseen finanssipolitiikan viritykseen (Tordoir ym. 2020), eivätkä siten tue keskuspankin toimia (Kamps ja Leiner-Killinger 2019). Siksi EKP toivoo euromaille yhteistä finanssipolitiikkaa.

Tällä hetkellä EU-maiden finanssipolitiikkaa sovitetaan yhteen niin sanotun eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa. Sekään ei ole tuonut haluttua lopputulosta. Euroopan komissio tai neuvosto eivät voi velvoittaa ylijäämäisiä jäsenmaita (lähinnä Saksaa ja Hollantia) elvyttämään toisten puolesta.

Onkin yleistymässä näkemys siitä, että ”yhteinen raha- mutta jäsenmaiden oma finanssipolitiikka”-linja on tullut tiensä päähän (Thygesen 2021).

Kyse on siitä, että raha- ja finanssipolitiikan yhteensovittaminen euroalueella olisi tehokkaampaa, jos olisi yhteisiä varoja jaettavaksi jäsenmaiden kesken. Yhteisiä menoja voitaisiin rahoittaa eurobondeilla tai EU:n yhteisellä velalla ilman, että minkään jäsenmaan kansallinen velka kasvaa. Euroalueella yhteisvelan tarpeelle löytyy myös muita syitä: euroalueen viitekoroksi, rahapolitiikan toimeenpanoa varten (ml. arvopaperisostot) sekä valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyden katkaiseminen (Mack 2021.)

Eurobondeille olisi kysyntää siksi, että euroalueella ei ole riittävästi tarjontaa turvallisista – eli vähäriskisistä – joukkovelkakirjalainoista (Mack 2021). Velkaantumisen ja hitaan talouskasvun takia osa euromaiden joukkovelkakirjalainoista ei nauti enää valtionlainoille tyypillisestä turvasataman statuksesta.

Mikään muutos sääntöihin ei kuitenkaan auta, jos maat eivät niitä noudata.

Yhteiseen finanssipolitiikkaan liittyvän moraalikadon riskin ja maiden välisten pysyvien erojen takia (Bilbiie ym. 2020) ei ole selvää, onko siitä euroalueen ongelmien ratkaisijaksi.

Vaikka jäsenmaiden yhteistä velkaa ei ainakaan tällä hetkellä tilastoida kansalliseksi velaksi, kasvattaa se kuitenkin maiden ehdollisia vastuita. Luottoluokittajilta tuskin jäisi huomaamatta ehdollisten vastuiden merkittävä kasvu – ennakoihan se kansallisten menojen kasvua viimeistään siinä vaiheessa, kun velka on maksettava takaisin.

Yhteisvelan turvallisuus perustuu siihen, että riittävän monella takaajamaalla on jatkossakin korkea luottoluokitus. Sen sijaan, jos kansallinen velkaantuminen ei jatkossa pysy kurissa, ei ole selvää, kuinka kauan yhteisvelka on kansallista velkaa vähäriskisempää.

Euroopan finanssipoliittinen komitea (EFB) on toistuvasti osoittanut nykyisten sääntöjen ja komission ohjauksen johtavan optimaaliseen finanssipolitiikan viritykseen. Ongelma eli finanssipolitiikan myötäsyklisyys seuraakin siitä, että sääntöjä ei ole noudatettu.

Esimerkiksi vuonna 2018 sekä komissio että EFB suosittelivat euromaille sääntöjen mukaista kiristävää finanssipolitiikkaa (EFB 2020). Maat kuitenkin pitivät kiinni suunnitelmistaan ja elvyttivät nousukaudella. Myös Larch ym. (2020) osoittavat, että finanssipolitiikka on EU-maissa myötäsyklistä ennen kaikkea silloin, kun julkista velkaa on paljon eikä sääntöjä noudateta.

Mihin perusasiat ovat unohtuneet?

Jotta taantumassa voi elvyttää, on nousukaudella harjoitettava kiristävää finanssipolitiikkaa. Elvytystä taantumassa kannattavat kaikki, nousukaudella taas kiristyksiä vaativat harvemmat.

Tähän mennessä nähdyistä ehdotuksista puuttuvat kokonaan markkinakuriin perustuvat ratkaisut.

Suomen onkin valmistauduttava puolustamaan kantaansa, jonka mukaan jokainen jäsenmaa vastaa talouspolitiikastaan ja luo itse talouspoliittista liikkumavaraa (Valtioneuvosto 2021). Sitä varten oleellisinta ei välttämättä olekaan suhdannepolitiikka, vaan talouden rakenteet. Tarvittaessa ylivelkaantuneiden maiden liikkumavaran palauttamiseksi kehitetään hallittua valtioiden velkajärjestelymenettelyä (Valtioneuvosto 2021).

Euroalueen ongelmia on yleensä lähdetty ratkomaan yhteisillä resursseilla. Tukea yhteisille resursseille voisi löytyä helpommin, jos ensin olisi selvillä, mihin rahat käytetään ja kuka niistä päättää.

 

Lähteet

Beetsma, R., & Larch, M. (2019). EU fiscal rules: Further reform or better implementation?. ifo DICE Report, 17(02), 7-11.

Bénassy-Quéré, A., Brunnermeier, M., Enderlein, H., Farhi, E., Fuest, C., Gourinchas, P. O., … & Zettelmeyer, J. (2018). Reconciling risk sharing with market discipline: A constructive approach to euro area reform. Center for Economic Policy Research Policy Insight No 91. January 2018.

Bilbiie, F. O., Monacelli, T., & Perotti, R. (2020). Fiscal policy in Europe: a helicopter view. No. w28117. National Bureau of Economic Research.

Darvas, Z., Martin, P., & Ragot, X. (2018). European fiscal rules require a major overhaul. Bruegel Policy Contribution Issue n˚ 18| October 2018.European Fiscal Board Annual Report 2020

Helsingin Sanomat 10.7.2021 Valtiovarainministeri Saarikko esittää EU-maille tiukan vaatimuksen velan vähentämiseksi: ”Tiedostan, että se on meillekin vaikeaa”.

 Jordà, Ò., Schularick, M., & Taylor, A. M. (2014). Private credit and public debt in financial crises. FRBSF Economic Letter, 7, 1-4.Kamps, C., Leiner-Killinger N. (2019) Taking stock of the functioning of the EU fiscal rules and options for reform. ECB Occasional Paper No. 231.

Larch, M., Orseau, E., & Van Der Wielen, W. (2021). Do EU fiscal rules support or hinder counter-cyclical fiscal policy?. Journal of International Money and Finance, 112, 102328.

Mack, S. (2021). Don’t change horses in midstream, Hertie School Jacques Delors Center Policy Paper.

Martin P., Pisani-Ferry J., Ragot X. (2021) Reforming the European Fiscal Framework. Les notes du conseil d’analyse économique no. 63, April 2021.

Thygesen N. (2021) Fiscal and monetary policy interactions. SUERF-BAFFI Bocconi Webinar, 26 May 2021.

Tordoir S., Carmassi J., Hauptmeier S., Jahning M. (2020). The state of play regarding the deepening agenda for Economic and Monetary Union. ECB Economic Bulletin, Issue 2/2020.

Truger A. (2020). Reforming EU Fiscal rules: more leeway, investment orientation and democratic coordination. Intereconomics Vol 55, Nr. 5.

Valtioneuvosto (2021) Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:4.

 

[1] Komissio antoi vuonna 2017 laajan lainsäädäntöpaketin Completing Europe’s Economic and Monetary Union -policy package” valuuttaunionin loppuunsaattamiseksi ”.  https://ec.europa.eu/info/publications/economy-finance/completing-europes-economic-and-monetary-union-policy-package_en