Johtaako kestävyysvaje harhaan?

Tuoreessa Talous &Yhteiskunta -lehdessä julkaistiin VM:n kestävyysvajearvioita ja niiden käyttöä kritisoiva artikkeli. On helppoa olla samaa mieltä joistakin esitetyistä näkökohdista, mutta samalla artikkeli menee harhaan useammallakin tavalla. Keskustelua on jatkettu PT:n blogin yhteydessä, mutta selvennykset ovat paikallaan.

Aloitetaan analyysin hyvistä puolista.

Julkisen velan korko on todellakin poikkeuksellisen matala, mikä alentaa julkisten investointien tuottovaatimusta. Näin esimerkiksi koulutukseen panostaminen tulee halvemmaksi, jos se tehtäisiin velalla. Toki reaali-investointien osalta kannattaa muistaa, että ne kapasiteetin täyskäyttötilanteessa syrjäyttäisivät yksityisiä investointeja. Pitkät korot ovat myös nyt matalammalla kuin kestävyysvajearvioissa käytetyt ja vastuu selityksestä on vajearvioiden tekijöillä. Kolmanneksi, jos julkisen velan korko olisi pysyvästi tällä tasolla, kestävyyslaskelmien osana laskettava nykyisen velan korkokustannus olisi merkittävästi alhaisempi.

Entä väärinkäsitykset?

Kestävyyslaskelmissa on kaksi muutakin koroille herkkää elementtiä. Ensimmäinen näistä on julkisen varallisuuden tuotto. Julkisella taloudella on eläkerahastojen ansiosta enemmän varoja kuin velkoja ja matalampi tuotto-oletus kasvattaa siksi kestävyysvajetta. Koron lasku tuo sinänsä pääomavoittoja osakemarkkinoilla, mutta ne on nyt nähty. Jos riskitön korko pysyy edelleen matalana, myös osakemarkkinatuotot alenevat, jollei riskipreemio kasva pysyvästi.

Toinen korko-oletukselle herkkä elementti on diskonttaustekijä, jolla tulevia julkisen talouden tuloja ja menoja tehdään vertailukelpoiseksi nykyisten kanssa. Tarkkaan ottaen se on 1/(1+r-g), missä r on riskitön reaalikorko ja g on talouden kasvuvauhti. Jos korkotaso laskee, diskonttaustekijä suurenee ja tulevat alijäämät kasvattavat enemmän kestävyysvajetta. Asian voisi ajatella esimerkiksi niin, että kaukana tulevaisuudessa olevan alijäämän rahoittaminen nostamalla veroastetta nyt vaatisi korkeamman veronkorotuksen, koska saadun tulon rahastointi tuottaisi pienempää korkoa. Tämän tekijän merkitys on aiempaa suurempi nyt, kun uusi väestöennuste tuottaa kasvavia alijäämiä kaukana tulevaisuudessa, koska veronmaksajien määrä pienenee alhaisen syntyvyyden vuoksi.

Artikkelissa pohditaan voisiko kestävyysvajelaskelmien diskonttokorkona käyttää julkisten investointien tuottoa. Tämä olisi kuitenkin omiaan hämärtämään kestävyysvajelaskelmia monellakin tavalla. Laskelmassa ei diskontata vain menoja, vaan myös verotuloja.  Lisäksi tulevat julkiset menot eivät edusta investointeja kuin pieneltä osin ja kasvavien ikääntymismenojen osalta vielä vähemmän.

Kestävyysvajeen tulkintaa politiikan ohjenuorana on syytä tarkentaa. Se ei kerro millaista politiikkaa kannattaa harjoittaa, eikä sitä, millainen on sukupolvien välinen tulonjako. Joka tapauksessa julkiseen talouteen on parhaan nykytiedon perusteella tulossa kasvava vaje väestön ikääntymisen vuoksi. On todennäköistä, että sen umpeen kurominen aiheuttaisi kerroinvaikutusten vuoksi suuremman haasteen kuin pelkkä vajeluku antaa ymmärtää. Vajeen vähättelylle ei ole perusteita.