Isot eläkevarpaat

Suomi erottuu maana, jossa edes valtionvarainministeri ei saa avata keskustelua eläkeiän korottamisesta. Tämä kertoo siitä, että eläkekonsensuksen varpaat ovat isot ja herkät asiaan vihkiytymättömien tallattaviksi, kirjoittaa ETLA-kolumnissaan Tarmo Valkonen.

Työeläkepolitiikan nimellä kulkevaa osaa sosiaalipolitiikasta valmistelevat Suomessa työmarkkinajärjestöt. Tämä omittu valta on toki tuottanut toistaiseksi hyvää tulosta: Suomi keikkuu Mercerin kansainvälisessä eläkejärjestelmävertailussa varsin korkealla eikä lakkoaaltoja ole nähty eläkeiän noston yhteydessä, toisin kuin monessa muussa maassa.

Konsensus ei kuitenkaan ole erehtymätön: vuoden 2005 uudistuksessa työeläkeikä laskettiin 63 vuoteen ja se palaa 65 vuoteen vasta 2027. Suurten ikäluokkien lisäksi myös 50-luvulla syntyneet pääsivät kansainvälisesti verraten varhain täydelle vanhuuseläkkeelle.

Väärin sammutettu.

Vuoden 2017 työeläkeuudistuksen valmisteluissa VM oli mukana vahtimassa julkisen talouden näkökulmaa. Tuloksena oli parilla miljardilla kestävyysvajetta parantanut uudistus, joka nojaa työeläkeiän vaiheittaiseen palauttamiseen 65 vuoteen ja kytkemiseen sen jälkeen elinajan odotteeseen. Uudistus oli onnistunut sekä työllisyyden että eläkemaksujen nousupaineen kannalta. Eläkeiän nostoa ehdotti aikoinaan kuitenkin aivan väärä henkilö, eli pääministeri Matti Vanhanen vuonna 2009.

Nykyisen hallituksen aloitteellisuutta työeläkeasioiden suhteen työmarkkinajärjestöt rajasivat esittämällä jo keväällä 2019 yhteiset eläkelinjaukset hallitusohjelmaan. Listan lopussa on mielenkiintoinen yksityiskohta: ”Työterveyshuollon asema osana terveydenhuollon kokonaisuutta säilytetään nykyisenä”. Tässä siis terveisiä myös sote-uudistuksen suunnittelijoille.

Oliko Kulmuni oikealla asialla?

Eronneen valtiovarainministeri Katri Kulmunin huolena on julkisen talouden kestävyysvaje, joka ministeriön arvion mukaan oli 10 miljardin euron luokkaa jo ennen koronakriisiä. Lisäksi julkinen velka on nousemassa tasolle, joka rajoittaa sen käyttöä seuraavissa kriiseissä. Työllisyysasteen nosto on keskeinen välitavoite, jos pyritään välttämään isot veronkorotukset tai menojen leikkaukset. Vaadittava nousu on kuitenkin mittava, ja oikeasti toimivia välineitä on vähän. Mikään niistä ei ole poliittisesti helppo.

Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän maksu oli nousemassa runsaalla 7 prosenttiyksiköllä ennen koronakriisiä tehdyissä pitkän aikavälin laskelmissa. Kriisin vaikutuksia on vaikea tässä vaiheessa arvioida, mutta jos palkkasumma putoaa pitkäksi aikaa kasvu-uraltaan, tätäkin suurempia maksunkorotuksia on vaikea välttää ilman työurien merkittävää pidentämistä ja tiivistämistä. Mitä aikaisemmin ne saadaan toteutettua, sitä reilumpaa se on tuleville sukupolville.

Saako asiasta puhua nyt keskellä kriisiä?

Kriisin luonteeseen liittyy suuri epävarmuus lähitulevaisuudesta ja varovaisuus kulutus- ja investointipäätöksissä. Olisiko siis parempi, että välttämätön julkinen keskustelu tulevista uudistuksista siirretään ainakin syksyyn, jollei pidemmälle? Tämän vaihtoehdon kannattajat piirtävät äänestäjäkunnasta kuvan lammaslaumana, joka näkee ukkospilvet, mutta jolle ei kannata kertoa mihin heitä ollaan viemässä.

Liitteet

Työmarkkinajärjestöjen sopimus vuoden 2017 eläkeuudistuksen jatkoneuvotteluihin liittyvistä asioista 11.6.2019

Lataa