Hyvää Uutta Vuotta 2021!

Etla toivottaa valoisampaa uutta vuotta 2021! Vuoden ensimmäinen julkistus on luvassa heti loppiaisen jälkeen 7.1. kun julkaisemme raportin ICT-alan sähkönkulutuksesta. Muihin ensi vuoden ilmiöihin talouden alalta, meiltä ja maailmalta katsoimme joulukuussa julkaistussa Ilmiöt2021-koosteessa.

Alkava vuosi 2021 merkitsee Etlan arvion mukaan ainakin koronakriisin loppua. Koronarokote on ratkaisevin tekijä talouden laskun pysäyttämiseksi ensi vuonna. Jos rokotukset sujuvat odotetusti, herättävät ne Suomen talouden kesään mennessä, arvioi Etla. Tämän jälkeen talouspolitiikassa siirrytään elvytysvaiheesta sopeutukseen.

PIeni kurkistus jo nyt myös muihin Etlan alkuvuoden uutisiin:

Ehkä kiinnostavinta antia on tutkimus, jossa on seurattu Nokian entisiä työntekijöitä ja selvitetty, mihin nokialaiset ovat yhtiön matkapuhelintuotannon myynnin jälkeen päätyneet. Uusiin töihin, yrittäjiksi, työttömiksi? Julkistamme tutkimuksen 18.1.

Heti loppiaisen jälkeen torstaina 7.1. julkaistaan Timo Seppälän ja Ilkka Ylhäisen raportti ICT-alan sähkönkulutuksesta ja ympäristöystävällisyydestä. Aalto-yliopiston ja Etlan tutkijat suosittelevat päättäjille toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa ICT-alan energiankäytön seurantaa.

Maanantaina 11.1. julkaisemme Hanna Virtasen ja Krista Riukulan Etla Muistion “Koulutuksen keskittäminen muuttaa nuorten koulutus- ja urapolkuja”. Etla Muistiossa on näyttöä toisen asteen koulutuksen tarjonnan supistamisen merkityksestä nuorten koulutus- ja urapoluille. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin myös koulutusverkoston karsimisen kokonaisvaikutuksia.

Olemme ensi vuonna mukana myös Tutkitun tiedon teemavuodessa, yhdessä Palkansaajien tutkimuslaitoksen, VATT:n ja Pellervon taloustutkimuksen kanssa. Kampanjan tarkoituksena on edistää soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen tunnettuutta Suomessa sekä yleistajuistaa sisältöjä. Erityistä huomiota kampanjassa kiinnitetään nuorille suunnattuihin sisältöihin.

Tutkitun tiedon teemavuosi on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteinen hanke, jonka tavoitteena on tehdä tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa sekä tiivistää tutkitun tiedon parissa toimivien yhteistyötä.

Lisää tietoa: