FIIA ja Etla selvittivät: EU:n pakotepolitiikkaa terävöitettävä, vaikutukset Suomeen olleet kuitenkin suhteellisen vähäisiä

Pakotteiden asettaminen on yksi unionin kovimmista keinoista puuttua kansainvälisten normien rikkomuksiin ja turvallisuuspoliittisiin uhkiin. EU:n on tehostettava pakotepolitiikkaansa, jotta se säilyy tuloksellisena ulko- ja turvallisuuspoliittisena työkaluna kiristyvän geopoliittisen kilpailun maailmassa, todetaan tänään julkaistussa EU:n pakotepolitiikkaa ja sen vaikutuksia Suomeen tarkastelevassa raportissa. Tutkimuksen ovat toteuttaneet Ulkopoliittinen instituutti FIIA ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla.

EU:n pakotepolitiikassa on viimeisen kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut laadullinen muutos. EU on asettanut entistä voimakkaampia kohdennettuja taloudellisia pakotteita muun muassa Irania ja Venäjää vastaan. Aiempaa pontevamman toiminnan haasteena ovat kuitenkin Yhdysvaltojen pakotepolitiikan lisääntynyt ennakoimattomuus ja Britannian EU-ero.

Näiden haasteiden valossa nyt julkistettu tutkimus suosittaa EU:ta ja sen jäsenvaltiota vahvistamaan määrätietoisesti pakotepolitiikan resurssejaan. Politiikan suunnittelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tehostamisessa on keskeistä turvata jäsenvaltioiden omistajuus. Siten varmistetaan myös unionin yhtenäisyys erityisesti merkittävissä pakotepäätöksissä.

Venäjän vastatoimien vaikutukset tuntuvampia Suomen meijeriteollisuudessa

Sekä EU että Venäjä pyrkivät rajoittamaan taloudellisia vaikutuksia kohdennetuilla toimilla. EU:n asettamien Venäjä-pakotteiden vaikutus koko unionille on melko vähäinen, kun niitä tarkastellaan vientitilastoihin pohjautuvan tutkimuksen valossa.

Venäjän asettamien tuontirajoitusten vaikutus puolestaan on huomattavasti suurempi, EU menetti noin viiden prosentin osuuden koko tavaraviennistään Venäjälle.

Tutkimuksen mukaan Venäjän vastatoimien vaikutukset Suomelle ovat vähäisemmät kuin maailman muille maille keskimäärin, joskin vaikutukset yksittäisiin Venäjän markkinoista riippuvaisiin toimialoihin, kuten meijeriteollisuuteen, ovat olleet tuntuvampia.

Isossa kuvassa EU:n pakotepolitiikka on merkittävää Suomen kaltaisille suhteellisen pienille ja vientivetoisille jäsenvaltioille. Yhteisellä pakotepolitiikalla edistetään näiden maiden keskeisiä ulkopoliittisia päämääriä: puolustetaan kansainvälisiä normeja ja vastataan turvallisuuspoliittisiin ongelmiin.

Lisäksi tehokas EU-toiminta on keskeistä Yhdysvaltojen Irania vastaan asettamien pakotteiden toissijaisten vaikutuksien hallinnassa sekä lisääntyneen geopoliittisen kilpailun haasteisiin vastaamisessa.

 

Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Raportti: Sharpening EU sanctions policy for a geopolitical era

 

 

Lisätietoja:

Ohjelmajohtaja, Juha Jokela, Ulkopoliittinen instituutti, 09-432 7730, juha.jokela@fiia.fi

Tutkija Birgitta Berg-Andersson, Etla, 044-465 0153, birgitta.ber-andersson@etla.fi

Liitteet

Birgitta Berg-Anderssonin esitys FIIA:n webinaarissa 27.5.2020

Lataa