Eurooppa edellä -podcast paketoi EU-puheenaiheet selkokielelle

Etla on yhteistyökumppanina keväällä 2021 lähetettävissä Eurooppa edellä -podcasteissa. Etlan asiantuntijat arvioivat sarjan podcasteissa mm. EU:n elpymisrahastoa sekä unionin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, yhdessä suomalaisten europarlamentaarikkojen kanssa. Tapio Nurmisen juontama podcast paketoi ajankohtaiset Eurooppa-puheenaiheet 10 jakson mittaisiksi ymmärrettäviksi tietopaketeiksi – eurooppalaista näkökulmaa unohtamatta.

Eurooppa edellä -podcast pureutuu joka toinen viikko ajankohtaisiin EU- ja Eurooppa-asioihin suomalaisten meppien, edunvalvojien ja asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on Suomelle tärkeiden EU-ratkaisujen hahmottaminen hieman eurooppalaisemmin – eli muitakin jäsenmaita ja maablokkeja ymmärtäen. Podcastin toivotaan tavoittavan kaikki yhteiskunnasta, Euroopasta, eurooppalaisesta elämäntavasta ja kansainvälisistä asioista kiinnostuneet.

Podcastin ensimmäinen osa julkaistiin jo 19. tammikuuta, ja käsittelyssä oli tuolloin kansainvälinen politiikka, lähinnä tuoreet Yhdysvaltain tapahtumat sekä Kiina. Toisessa osassa aiheena on EU:n elpymisrahasto ja EU-budjetti. Tiistaina 2. helmikuuta julkaistavassa jaksossa kysytään mm. pitääkö rahojen jakamisen perusteita ja suuntaamista muuttaa. Etlasta keskustelemassa on EU:n kehitystä seuraava tutkijamme Päivi Puonti.

Eurooppa edellä -podcastin tuottaa Nouhau Productions ja se julkaistaan Bauer Median alustoilla. Yhteistyökumppaneina ovat Etlan lisäksi Euroopan parlamentti, Keskuskauppakamari sekä Helsingin seudun kauppakamari.

Sarjan 10 jaksossa ääneen pääsevät Suomen parhaat EU- ja Eurooppa-tuntijat  – erityisesti suomalaiset europarlamentaarikot. Juontajana toimii Tapio Nurminen, pitkän linjan Eurooppa-kirjeenvaihtaja Saksasta, joka tunnetaan ainakin Kauppalehden ja MTV:n uutisten lukuisista raporteistaan.

Eurooppa edellä -podcastin tulevissa jaksoissa käsitellään mm. EU:n oikeusvaltioperiaatetta ja EU-tukia, kauppapolitiikkaa, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikan vaikutuksia
yritystoimintaan ja maa- ja metsätalouteen. Pysy siis kuulolla – keväällä 2021 menemme Eurooppa edellä!

Eurooppa edellä-podcastin nauhoituksessa Päivi Puonti Etlasta (vas.), juontaja Tapio Nurminen, europarlamentaarikko Ville Niinistö ja Johanna Sipola Keskuskauppakamarista.

Eurooppa edellä -podcast on kuunneltavissa yleisimmillä podcast-alustoilla, kuten Podplay, Spotify, Apple, Google, Radiot.fi sekä yhteistyökumppanien verkkosivuilla ja Kauppalehden verkossa.

KUUNTELE KAIKKI JAKSOT