Jos Suomella olisi selkeä visio siitä, mitä EU:lta haluamme ja minkä hinnan olemme valmiit siitä maksamaan, olisi EU:n ja euroalueen suunnalta jatkuvasti tuleviin aloitteisiin helpompi muodostaa kanta. Myös kannan perustelu kansalaisille olisi tällöin helpompaa. Komission poliittiset suuntaviivat EU:n ja euroalueen kehittämiseksi ovat jo tiedossa. Mutta tiedostammeko, mitä EU:n suunta tarkoittaa Suomen tulevaisuudelle?
Euroopan unioni on Suomelle tärkeä yhteisö, jonka kehittämisessä meidän kannattaa olla aktiivisesti mukana. Mutta kuten ekonomistit usein muistuttavat, ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Siksi julkiseen keskusteluun EU:n suunnasta tulisi avoimesti tuoda kustannus-hyöty-analyysi, jossa vastakkain voi olla hyvinkin erilaisia asioita.
Kustannus-hyöty-analyysin kohteeksi käyvät vaikkapa EU:n yhteiset sisämarkkinat. Sisämarkkinoilla suomalaiset yritykset voivat toimia ja käydä kauppaa samassa valuutassa (hyöty). Vastapuolena on kuitenkin rahapoliittisen itsenäisyyden puute, jonka seurauksena valuuttakurssi ei pehmennä talouteemme kohdistuvien ulkopuolisten häiriöiden vaikutusta, vaan työmarkkinoiden täytyy tällöin sopeutua (kustannus). Tai EU:n yhtenäisyys Kiinan, Venäjän ja USA:n suunnalta tulevien uhkien edessä (hyöty) vs. osittainen talouspoliittisesta päätöksentekovallasta luopuminen (kustannus).
Vastakkain oleville asioille on harvoin mahdollista laskea euromääräistä hintaa, ja joudumme vertaamaan omenoita ja päärynöitä. Joskus taloustieteen näkökulmasta paras ratkaisu ei edes ole poliittisesti mahdollinen – tarkoittaen, että sille ei löytyisi kansalaisten tukea. Tästä esimerkkinä on jo vuosia käyty keskustelu siitä, tulisiko euroalueella olla mahdollisuus yhteiseurooppalaiseen elvytykseen, vai ovatko päätökset julkisista tuloista ja menoista sellaisia, jotka kansallisvaltiot haluavat pitää itsellään.
Joskus taas poliittisista syistä tehtyjä ratkaisuja perustellaan taloudellisilla näkökulmilla, mutta ns. poimien rusinat pullasta. Poliittisista syistä voi olla helpompi korostaa hyötyjä kuin kertoa avoimesti, mikä hinta niistä ollaan valmiita maksamaan.
Jotta poliittisilla toimilla voisi aidosti olla kansalaisten tuki, eivätkä päätökset perustuisi vääriin mielikuviin, täytyy hinta kuitenkin avoimesti kertoa. Esimerkiksi EU:n yhteisen elpymisvälineen tapauksessa Suomen hallitus korosti EU:n yhtenäisyyttä, jolloin tärkeintä oli saavuttaa ratkaisu, huolimatta sen ”hinnasta”, kuten siitä, että Suomi luopui sellaisistakin periaatteistaan, joita on muissa yhteyksissä pidetty kynnyskysymyksinä. Lisäksi, kun kaikki jäsenmaat jo elvyttävät, eivät taloudelliset perustelut yhteiseurooppalaiselle elvytykselle ole enää niin vahvat. Varsinkin kun sitä tehdään jälkijättöisesti vielä vuonna 2023.
Yleisessä keskustelussa EU:n elpymisvälineestä myös sivuutettiin EU:n jo päättämien toimien elvytysvaikutus, kuten EVM:n rahoitustuen ja EIP:n takuurahaston käyttö, Sure-työmarkkinatukirahasto , EKP:n PEPP, EU:n finanssipolitiikan säännöistä luopuminen ja poikkeaminen EU:n säännöstä, joka kieltää valtioita tukemasta yrityksiä.
Kompromissit harvoin johtavat kokonaisuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen. Nyt Suomi maksaa elpymisvälineeseen 6,6 mrd. euroa. Tästä 3,4 mrd. euroa ohjataan muille EU-maille ja meille palautuu arviolta noin 3,2 mrd. euroa käytettäväksi ilmastoystävällisiin ja digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin. Miksei vaihtoehto olisi voinut olla se, että Suomi maksaa välineeseen vain 3,4 mrd. euroa ja käyttää loput 3 mrd. euroa täysin itse valitsemiinsa kohteisiin – tai ei käytä niitä lainkaan?
Jos EU:n kautta kierrätetyn rahan lisäarvo on se, että sitä ohjataan kohteisiin, jotka EU-maat yhteisesti näkevät eniten EU:n tehtäviksi tai kannatettaviksi tehdä EU-tasolla, tulemme samalla ottaneeksi kantaa siihen, mitä pidämme EU:n ydintehtävinä.
Tästä näkökulmasta katsottuna keskustelu EU:n yhteisistä tehtävistä ja unionin rahankäytöstä oli elpymisvälinepäätöksen yhteydessä huomattavan ohutta.
Elpymisvälineestä käydyissä neuvotteluissa jäsenmaiden neuvottelutavoitteet liittyivät lähinnä yksityiskohtiin, eikä niinkään suuriin linjakysymyksiin. Ennätyssuuresta 750 mrd. euron elpymisvälineestä myönnetään jäsenmaille varoja vihreän kasvun ja digitalisaation edistämiseen.[1] Samalla toteutetaan komission vihreän kasvun ja digitalouden ohjelmaa[2]. Kysymys kuuluu, ovatko Suomen pitkän aikavälin EU-tavoitteet yhdenmukaisia komission tavoitteiden kanssa? Juuri tässä tapauksessa ehkä ovatkin, mutta elpymisväline ei ole varmin tapa edistää niitä.
Komissiolla on EU:ssa yksinoikeus lainsäädäntöaloitteiden tekemiseen. Kun komissio tekee merkittäviä lainsäädäntöaloitteita kriisien yhteydessä korostaen päätöksenteon kiireellisyyttä, on pitkälle valmisteltujen aloitteiden suuria linjoja vaikea enää muuttaa. Puhumattakaan niiden kumoamisesta. Komissiolla on omat tavoitteensa, ja se toteuttaa niitä esimerkiksi nyt hyväksytyn elpymiskokonaisuuden kautta. Kun koronan aiheuttamasta kriisistä päästään, jatkuuko euroalueen budjetin valmistelu elpymisrahaston pohjalta?
Maailma muuttuu. Vuosien saatossa tehtyjen muutosten myötä EU ja sen instituutiot ovat osin erilaisia kuin liittyessämme unionin jäseneksi. Vastaavanlaisia aloitteita tulee eteemme jatkossakin – komission julkilausuttu tavoitehan on edistää EU:n ja euroalueen integraatiota[3]. Millainen EU ja euroalue palvelisi parhaiten nyky-Suomen tarpeita? Haluammeko syvempää integraatiota, minkälaista ja millä ehdoilla? Kysymykset edellyttävät avointa kansalaiskeskustelua.
[1]Next Generation EU -välineen rahoituskohteet on lueteltu komission sivuilla https://ec.europa.eu/info/live-work-travel-eu/health/coronavirus-response/recovery-plan-europe/pillars-next-generation-eu_fi
[2] https://ec.europa.eu/info/strategy/strategic-planning/state-union-addresses/state-union-2020_en
[3] Ks. esim. komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin poliittiset suuntaviivat https://ec.europa.eu/info/strategy/priorities-2019-2024_en
sekä edellisen komission tiekartta EMU:n syventämiseksi https://ec.europa.eu/commission/publications/completing-europes-economic-and-monetary-union-factsheets_en
