EtlaTalks: Apteekkialan sääntelystä ja sen purkamisesta

EtlaTalks-haastattelusarjan kevään 2019 tuotantokauden toisessa jaksossa puhutaan sääntelystä ja sen purkamisesta apteekkialalla. Haastateltavana on Etlan tutkija Nelli Valmari, joka valottaa apteekkialan sääntelyä ja pohtii, mitä seuraisi alan sääntelyn purkamisesta. Entä mitä olisi huomioitava, jos käsikauppalääkkeet tulisivat myyntiin supermarketteihin? Haastattelijana toimii edellisen jakson tapaan TalousTV:n päätoimittaja Jouko Marttila.

Apteekkiala on yksi säännellyistä aloista Suomessa, ja sääntelyn taustalla on ensisijaisesti lääketurvallisuus. Apteekista täytyy olla vastuussa apteekkaripätevyydet täyttävä proviisori, sillä tällä taataan turvallinen lääkejakelu ja neuvonta kuluttajille. Suomessa apteekkien yhtiömuotona on toiminimi, mutta Valmari ei näe lääketurvallisuuden kannalta mitään syytä, miksi yhtiömuodon pitäisi nimenomaan olla toiminimi. Osakeyhtiömuotoisina yrityksinä apteekkien ketjuuntumisen mahdollisuus kuitenkin kasvaisi aiheuttaen näin paluun rajoitettuun kilpailuun.

-Ketjuuntuminen olisi mahdollista ja jopa todennäköistä. Silloin pitäisi kilpailuviranomaisen huolehtia siitä, että ketjuuntumista tai markkinoiden keskittymistä ei tapahdu liikaa, jolloin kilpailu vähenisi. Myös lääkefirmoilla tai lääketukkufirmoilla voisi olla intressejä ostaa apteekkeja, jolla voi olla kustannustehokkuutta tuova vaikutus tai sitten se voi vähentää kilpailua. Tällöin kilpailuviranomaisten täytyy olla tarkkana ja seurata tilannetta, Valmari toteaa haastattelussa.

Jaksossa pureudutaan myös pohtimaan käsikauppalääkkeiden myynnin vapauttamista supermarketteihin. Valmari ei usko tässä tapauksessa hintojen voimakkaaseen laskuun, mutta kuluttajien näkökulmasta saatavuus toki paranisi. Hän kuitenkin muistuttaa, että sille on syynsä, että lääkkeiden myynti on lääkeneuvonnan takana.

– Monilla käsikauppalääkkeillä on merkittäviä haittavaikutuksia. Ruotsissahan kävi niin, että parasetamolitabletit vedettiin pois apteekkien ulkopuolelta eli vain apteekeissa saa niitä myydä, koska myrkytystapaukset lisääntyivät muutamassa vuodessa neljäkymmentä prosenttia.

Valmarin mukaan pitää muistaa että iso osa lääkkeistä on sellaisia, joihin kohdistuu kela-korvaus. Tässä tapauksessa kuluttajilla ei ole kannustimia etsiä halvinta lääkettä ja tämän vuoksi apteekkareiden näkökulmasta ei ole kannattavaa lähteä hintakilpailuun.

EtlaTalks ilmestyy touko- ja kesäkuussa jälleen kerran viikossa tutustuen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoihin ja siellä tehtävään tutkimukseen. Alkanut tuotantokausi toteutetaan yhteistyössä TalousTV:n kanssa.