EtlaTalks: Miksi tutkimustietoa ei hyödynnetä päätöksenteossa?

Suomessa tehdään laadukasta taloustutkimusta, mutta miksi sitä ei hyödynnetä päätöksenteossa samalla tavoin kuin Ruotsissa? EtlaTalks-haastattelusarjan kevään 2019 tuotantokausi käynnistyy nyt yhteistyössä Talous.TV:n kanssa.

EtlaTalks-haastattelusarja jatkaa jälleen tänä keväänä tutustumista Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoihin ja Etlassa tehtävään tutkimukseen. Uutuutena sarja toteutetaan nyt yhteistyössä tuoreen mediayrityksen, keväällä 2019 aloittaneen Talous.TV:n kanssa.

Talous.TV on yksityinen sitoutumaton talouden verkkomedia. Se haluaa nostaa esiin uusia keinoja kehittää koulutusta, yrityselämää ja työmarkkinoita, jotta Suomi pystyisi vastaamaan liiketoiminnan ja kansantaloudenkin perusteita muuttavaan teknologia- ja väestömurrokseen.

EtlaTalks puolestaan nostaa esiin päätöksentekoa tukevaa tutkimustietoa, joten huomasimme tavoittelevamme osin yhteisiä yleisöjä. Tämän kevään yhteistyön tuloksena tuomme nyt katsojille viisi ajankohtaista puheenaihetta, tiukasti paketoituna ja alle vartissa käsiteltynä. Haastattelijana on Talous.TV:n kokenut päätoimittaja Jouko Marttila.

Sarjan ensimmäisessä osassa torstaina 9.4. tutustumme Etlan tutkijaan Krista Riukulaan ja pohdimme, miten päätöksenteossa kannattaisi hyödyntää tutkimustietoa. Mikä erottaa hyvän tutkimuksen huonosta ja minkälainen puolestaan on hyvä tutkimusasetelma?

EtlaTalks ilmestyy touko- ja kesäkuussa kerran viikossa, ja tulevissa jaksoissa paketoimme mm. talousennustamisen epävarmuutta ja nowcastingin tarjoamaa apua ennustamiseen, kotitalouksien säästämistä sekä apteekkialan sääntelyä. Jaksot ovat katsottavissa Etlan netissä ja Youtube-kanavallamme sekä Talous.TV:n sivuilla.