Etlan tutkimusjohtaja nimitetty Helsingin Graduate School of Economicsin professoriksi

Etlan pitkäaikainen tutkimusjohtaja Niku Määttänen on nimitetty Helsinki GSE:n makrotaloustieteen professoriksi. Professuuri sijoittuu Helsingin yliopistoon. Määttänen aloittaa tehtävässä elokuussa 2020.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa vuodesta 2004 työskennellyt Niku Määttänen (s. 1972) aloittaa elokuussa 2020 Helsinki GSE:n makrotaloustieteen professorina. Tehtävä on vakinainen.

Makrotaloustiede tutkii taloutta kokonaisuutena ja kokonaistaloudellisia ilmiöitä kuten taloudellista kasvua, tuotantoa, työttömyyttä, inflaatiota, raha- ja finanssipolitiikkaa sekä talouskriisejä. Tieteenala sisältää niin taloudellisen kasvun kuin suhdannevaihtelujen ja talouspolitiikankin tutkimusta.

Etlassa Määttänen on viime vuodet vetänyt ”Makrotalous ja julkistalous” -tutkimusohjelmaa. Määttänen vastasi hiljattain mm. Etlan ja VATT:n yhteisestä VN TEAS-tutkimushankkeesta, jossa kartoitettiin Suomen verotuksen muutospaineita. Vuosina 2015-2018 hän johti EU:n Horisontti 2020 -ohjelman rahoittamaa kansainvälistä tutkimushanketta EU:n finanssipolitiikan koordinaatiosta. Lisäksi Määttänen on tehnyt paljon Suomen eläkejärjestelmää koskevaa tutkimusta. Hänet tunnetaan myös aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana.

Määttänen on opettanut makrotaloustiedettä Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa ja hänen makrotaloustieteen alaan kuuluvia tutkimuksia on julkaistu kansainvälisesti arvostetuissa tieteellisissä lehdissä.

– Etlassa tehdään Suomen taloutta koskevaa soveltavaa tutkimusta tieteellisesti korkeatasoisin menetelmin. Etlassa on ihmisiä, jotka ovat intohimoisen kiinnostuneita Suomen taloudesta ja talouspolitiikasta. Tutkimustyö Etlassa on ollut minulle paras mahdollinen tapa perehtyä Suomen talouteen ja esimerkiksi Suomen vero- ja sosiaaliturvajärjestelmien yksityiskohtiin. Uskon, että tällaisesta osaamisesta on paljon hyötyä myös tulevassa tutkimus- ja opetustyössäni yliopistolla, Määttänen toteaa.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju kiittää Niku Määttäsen työpanosta Etlan tutkimustyössä.

– Olemme erittäin ylpeitä siitä, että Helsingin yliopisto on valinnut Nikun professorikuntaansa. Nimitys osoittaa konkreettisesti myös meille, miten osaavaa ja korkeatasoista Etlan tutkimustyö on. Nikun vankka asiantuntemus ja erityisesti taito selittää asiat ymmärrettävästi ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Etlalle. Toivotamme Nikulle parhainta menestystä professorina, mutta jäämme tottakai kaipaamaan hänen työpanostaan Etlassa, Kangasharju toteaa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on aloittanut prosessin tutkimusjohtajan tehtävän täyttämiseksi kevään aikana.