Etlan toimitusjohtaja vaihtuu

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Etlan hallitus ovat yhteisesti sopineet vaihdoksesta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselle on määritelty uusi strategia, jonka toimeenpano edellyttää pitkäjänteistä työtä. Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Etlan hallitus ovat yhteisesti todenneet olevan luontevaa, että strategian toimeenpanosta vastaa henkilö, joka pystyy sitoutumaan työhön vuosiksi. Tämän vuoksi Etlalle etsitään uutta toimitusjohtajaa kuluvan kevään aikana.

Vuoden alussa eläkeiän saavuttanut Vihriälä hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä 31.3. 2019 saakka ja tarpeen vaatiessa vielä sen jälkeenkin.

Etlan hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund kiittää Vihriälää Etlan toiminnan määrätietoisesta kehittämisestä.

– Vihriälän aikana Etlan tutkimustoiminta on kehittynyt hyvin ja Etlan asema talouspolitiikan arvioijana ja vaihtoehtojen esittäjänä on vahvistunut. Hallitus arvostaa Vihriälän aktiivista panosta julkisessa keskustelussa, Haglund kiittää.

Vihriälä itse toteaa Etlan olleen hänelle kiehtova työpaikka, jossa on ollut mahdollisuus merkitykselliseen työhön.

– Etlalla on hyvällä asiantuntemuksella ja tinkimättömällä integriteetillä tehtävän tutkimuksen perinne, joka on uskoakseni jopa vahvistunut viime vuosina samalla kun työn politiikkarelevanssi on lisääntynyt. On ollut etuoikeus vetää fiksujen ihmisten työtä tutkimustiedon tuottamisessa ja välittämisessä, sekä omalta pieneltä osaltaan auttaa tietoon pohjautuvan päätöksenteon vahvistumista Suomessa, hän sanoo.

Etlan strategian mukaisesti laitoksen missiona on tuottaa taloustieteen keinoin tietoa Suomen kansantalouden ja erityisesti elinkeinoelämän kannalta keskeisistä kysymyksistä ja vaikuttaa Suomessa harjoitettavaan talouspolitiikkaan. Laitoksen toiminta perustuu tieteelliselle luotettavuudelle, joka syntyy tutkijoiden asiantuntemuksesta ja tutkimustyön riippumattomuudesta.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund / Haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tytti Sulanderille: 040-505 1241, tytti.sulander@etla.fi.

Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, p. 043-824 1660, vesa.vihriala@etla.fi.