Etla valoi uuden vuoden tinat – tummia sävyjä luvassa vuodelle 2019

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla valoi uuden vuoden tinat jo etukäteen ja katseli ensi vuotta kahden asiantuntijan silmin. Odotamme Britanniaan jo uutta Brexit-kansanäänestystä sekä Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan kiihtymistä. Suomen kasvun arvioimme hidastuvan ensi vuonna selvästi, merkittävästi enemmän kuin vielä syyskuun ennusteessa oletimme.

Etlan uuden vuoden tinoja valoivat yhdessä toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja ennustepäällikkö Markku Lehmus. Kumpikin pitää ensi vuotta ajatellen merkittävänä Britannian sisäpoliittisen tilanteen muutosta. Vihriälä povaa jopa uutta kansanäänestystä Britannian EU-erosta.

– Olen kääntynyt sille kannalle, että Brexistä tulee vielä uusi kansanäänestys kolmen vaihtoehdon välillä. Vaihtoehdot tällöin ovat: Mayn neuvottelema sopimus, sopimukseton Brexit tai EU:ssa pysyminen. Lopputulos on epäselvä, mutta vain aavistuksen toiveajattelulla maustettuna viimeinen vaihtoehto kurottaa pienellä marginaalilla ykköseksi. Britannian sisäpolitiikka on joka tapauksessa pahoin sekaisin, mitä sitten tapahtuukaan, toteaa Vesa Vihriälä.

Ennustepäällikkö Markku Lehmus pitää Britannian ns. sopimuksettoman EU-eron todennäköisyyttä myös merkittävänä. Hänen mukaansa luvassa on lisää tummia pilviä paitsi Britannialle, myös euroalueelle. Lehmus kysyy, ovatko suomalaiset yritykset varautuneet myös sopimuksettomaan brexitiin.

Euroopan tinat

Vesa Vihriälä ennustaa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin uudistustahdin hidastuvan ensi vuonna.  Saksassa Angela Merkel jatkaa liittokanslerina – ainakin suurimman osan vuotta. Italia pysyy uutisissa, eivätkä uutiset ole hyviä, Vihriälä pohtii.

Markku Lehmus näkee omassa tinassaan odotuksia EKP:n ohjauskoron nostosta, mutta toteutuuko nosto sittenkään ensi vuonna?

– Jos euroalueen talouskasvu hidastuu odotuksia enemmän – kuten moni indikaattori vihjaa – samalla kun pohjainflaatiossa ei vieläkään näy juuri mitään heräämisen merkkejä, on ohjauskoron nostolle vaikea löytää hyviä perusteluja ensi vuonna, Lehmus arvioi.

Kiinan talouskasvu uhkaa Lehmuksen mukaan jo läkähtyä, mikä tietää huonoa maailmantalouden näkymille. Vähittäiskaupan ja teollisuustuotannon kasvu on hidastunut jo nyt ja kauppasota Yhdysvaltojen kanssa on vaarassa kiihtyä edelleen. Kiinan keskusjohdon Lehmus odottaakin olevan pian taas elvytyshanalla – ellei hana ole jo liian ruosteinen.

Miltä näyttää Suomen tina?

Pienenä avotaloutena Suomi on herkkä maailmantalouden huolille ja heilahteluille, siksi talouskasvu hidastuu ensi vuonna selvästi, toteaa Markku Lehmus.

– Suomen kasvu hidastuu enemmän kuin vielä Etlan syyskuun ennusteessa oletimme. Kotoperäistä heikkoutta odotetaan lisäksi rakentamisen kehitykseen, Lehmus päättää.

 

Lisätietoja Etlan uuden vuoden tinoista:

Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, ETLA, p. 043-824 1660, vesa.vihriala@etla.fi

Ennustepäällikkö Markku Lehmus, ETLA, p. 044-549 8455, markku.lehmus@etla.fi