Etla: Britannian merkitys kauppakumppanina vähentynyt

Britannia ei ole enää yhtä tärkeä kauppakumppani Suomelle kuin aikaisemmin, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan valtioneuvoston kanslialle tekemästä tuoreesta selvityksestä.

Britannian osuus Suomen viennistä ja tuonnista on ollut laskussa jo pitkään: tavaroiden ja palvelujen viennistä osuus oli vuosina 2013–2014 keskimäärin 5,2 prosenttia. Selvityksen mukaan Britannian merkitys Suomen ulkomaankaupalle onkin hieman pienempi kuin EU- ja Efta-maille keskimäärin.

Huomattavaa on, että Suomen tavaravienti Britanniaan nousi 1990-luvun alusta 2000-luvun alkuun tuntuvasti ja viennin arvo enemmän kuin kaksinkertaistui. Viennin arvoa nostivat matkapuhelinten sekä muiden koneiden ja laitteiden viennin nopea kasvu.

Nyt Suomen vienti Britanniaan painottuu välituotteisiin, tärkeimpiä vientitavaroita ovat metsä- ja kemianteollisuuden tuotteet. Tuonti puolestaan on erikoistunut enemmän lopputuotteisiin kuin Suomen kokonaistuonti.

Etlan selvitys käy läpi maiden välisen kaupan lisäksi myös Suomen ja Britannian välisiä sijoituksia, tytäryrityksiä sekä kansalaisten liikkumista.

Suomalaisten tytäryritysten määrä Britanniassa on viime vuosina ollut noin 200. Brittiläisiä tytäryrityksiä toimi Suomessa vuonna 2015 puolestaan 308 kappaletta.

Suomen kansalaisia on selvästi enemmän Britanniassa kuin päinvastoin. Britanniassa asuu arviolta kaikkiaan noin 20 000 suomalaista. Suomessa taas asui vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan 4 427 Britannian kansalaista, mikä edusti 1,9 prosenttia kaikista Suomessa asuvista ulkomaan kansalaisista.

Suomen ja Britannian kaksoiskansalaisia oli 1 796 vuonna 2015.

Lue Yle uutisten 14.2. julkaisema artikkeli aiheesta tästä.

Selvitys Suomen ja Britannian taloussuhteista julkaistiin 14.2.2017 valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa 12/2017. Brexit-selvityksen tavoitteena oli laatia tausta-aineistoa Suomen ja Britannian taloussuhteista maaliskuussa käynnistyville Britannian EU-eroneuvotteluille. Raportin ovat laatineet Birgitta Berg-Andersson, Ville Kaitila, Markku Kotilainen sekä Markku Lehmus Etlasta.