Suomen talous on pääsemässä koronasta vähällä, mutta talousongelmamme eivät poistu pikkunäpertelyllä, kirjoittaa Etla-kolumnissaan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
Viime vuoden sukellus oli ennakoitua pienempi, tänä vuonna talous ennusteemme mukaan kasvaa jo kolmen prosentin vauhtia ja suhdanteista korjatun julkisen talouden tasapainon heikkeneminenkin on jäämässä maltilliseksi. Julkinen velka kuitenkin hyppää uudelle tasolle ja vanhat ongelmat olemattomasta tuottavuuskasvusta ja julkisen talouden kestävyysvajeesta jatkuvat.
Suomen hallituksen tuorein tulevaisuusohjelma on nimeltään ”Kestävän kasvun tiekartta”, jonka tavoitteena on vakauttaa velka suhteessa talouden kokoon vuosikymmenen loppuun mennessä.
Suunnitelma on valitettavan ylimalkainen ja yksipuolinen.
Hallitus pyrkii konkretisoimaan tavoitettaan esimerkiksi niin, että sosiaali- ja terveysalan uudistus pienentää velanoton tarvetta. Tällainen konkretia on näennäistä. Perustettavien hyvinvointialueiden budjettirajoite ei ole pitävä, vaan hoitoon pääsyn oikeus takaa alueille lisärahaa tarvittaessa. Kilpailun puute puolestaan ei kannusta riittävään tuottavuuden parantamiseen, jotta menojen kasvu hidastuisi suunnitellusti. Kun varsinaista tuottavuutta parantavaa mekanismia ei ole, velkatavoite onnistuu vain suorilla juustohöylämäisillä menorajoitteilla.
Talouskasvun nopeutumista on turha toivoa, ellei olla valmiita tekemään konkreettisia toimia sen kiihdyttämiseksi.
Velkasuhde joudutaan saavuttamaan sopeutustoimilla, ellei päästä konkreettisiin talouskasvua kiihdyttäviin, työllisyyttä parantaviin tai julkisen talouden tuottavuutta nostaviin rakenteellisiin uudistuksiin.
Hallituksen tekemät työllisyystoimet ovat toki tällaisia uudistuksia, ja ne nettomääräisesti parantavatkin työllisyyttä ja julkista taloutta, kunhan nyt valmistelussa olevat toimet saadaan maaliin. Uudistuksia ei ole kuitenkaan ollut tarpeeksi, ja aikaansaadutkin uudistukset on tehty liikaa julkisen sektorin kustannuksella. Osoitamme 15.3. julkaistavan Suhdanne-ennusteen erikoisartikkelissa, että hallituksen tähänastiset työllisyystoimet eivät juurikaan paranna julkisen talouden tasapainoa, vaikka tavoitteena on kahden miljardin euron kohennus.
Riittävien työllisyystoimien ohella ”Kestävän kasvun tiekartasta” puuttuu myös muita merkittäviä kasvun tekijöitä. Tarvitsemme uudistuksia investointien käynnistämiseksi ja jatkuvien kriisien oloissa toimimiseksi.
Ohjelmaa rahoitetaan pääosin EU:n elpymispaketilla, mikä halutaan tulkita menojen lisäyksenä. Halutessaan Suomi voisi monien muiden EU-maiden tapaan käyttää EU-rahoitusta myös kasvua tukevien veronalennusten rahoittamiseen. Korkojen ollessa nollassa kaikki potentiaaliset hankkeet saavat rahoitusta markkinoilta muutenkin, joten julkisille satsauksille on vaikea löytää kasvua luovaa vaikutusta. Hyvin kohdennetuilla veronalennuksilla olisi tässä tilanteessa parempi potentiaali kiihdyttää talouskasvua.
Suomi tarvitsee ennen kaikkea kannusteita investointien tekemiseen. Tiettyjen veronalennusten investointeja, innovaatioita, kasvua ja työllisyyttä lisäävistä vaikutuksista on runsaasti taloustieteellistä tutkimustietoa. Kohdennetuilla veroporkkanoilla voidaan lisätä innovaatiopanoksia ja yrittämisen intoa, edistää investointeja, suunnata kansainvälisiä investointivirtoja ja osaajien muuttoliikettä Suomeen ja kasvattaa yleisemminkin veropohjaa.
Keskimäärin ajatellen yksittäiset veronalennukset harvoin rahoittavat itsensä. Tutkimus- ja kehittämisinvestointeihin kohdistuvalla veronalennuksella olisi todennäköisesti kuitenkin merkittävästi positiivisemmat vaikutukset suurten ulkoisvaikutusten vuoksi. Suomessa t&k-verovähennyksen kasvattamisella olisi erityinen hyöty, koska sen taso on Nokian jälkeen romahtanut ja Suomi verottaa aineettomia investointeja kireämmin kuin muita investointeja.
Talouden pysähtynyt tilanne haastaa uudelleen arvioimaan investointeihin kohdistuvaa verotusta yleisemminkin.
On selviä viitteitä siitä, että Suomi on tällä hetkellä Japanin kaltaisessa heikkojen odotusten kahlitsemassa tasapainossa, josta irti pääseminen vaatii erityisiä ponnisteluja. Finanssi-, Nokia-, euro-, Krim/öljy- ja koronakriisit sekä työikäisen väestön väheneminen pysäyttivät Suomen ja romahduttivat pysyvästi odotukset kasvun käynnistymisestä. Koska nollakorkojen maailmassa keskuspankki ei voi odotusten palauttamiseksi elvyttää kylliksi, on Suomi vajonnut yhtä aikaa niin sanottuun likviditeetti- ja kasvuloukkuun, jota kutsutaan myös stagnaatioloukuksi.
Jotkut suosittavat tilanteeseen voimakkaampaa julkista elvytystä. Tämän koulukunnan airuetkin kuitenkin myöntävät, ettei millään maalla ole varaa niin suureen finanssipoliittiseen elvytykseen, että sen avulla talouskasvu ja korkoympäristö palautuisivat normaalimmiksi. Siihen eivät etenkään pienen talouden rahkeet riitä.
Tämä korostaa merkittävää, jopa disruptiivista, investointikannusteiden parantamista sekä työmarkkinauudistusten ja muiden rakenteellisten uudistusten toteuttamista keinoina odotusten kääntämiseksi.
Odotukset tulevasta paranevat myös automaattista kriisivälineistöä kehittämällä. Tämä kriisi hoidettiin kunnialla päätösperäisesti lyhentämällä yhteistoimintaneuvottelujen aikaa ja antamalla kustannustukea yrityksille. Tulevia kriisejä varten Suomen tulee kehittää työehtosopimusten kriisilausekkeita ja ottaa käyttöön niin sanottu carry back -järjestelmä yritysten voitontasauksessa. Mallissa yritys voisi tehdä verovähennyksiä tappiovuoden verotuksessa edellisten voitollisten vuosien perusteella. Näin verotus kevenisi heikossa suhdannetilanteessa ilman hallituksen eri päätöksiä. Järjestelmä ei haittaisi talouden uudistumista, koska yritys, joka tekee tappiota myös hyvinä aikoina, ei saa tehdä vähennystä huonoina aikoina.
Etla julkistaa oman kasvuohjelmansa vielä ennen hallituksen kevään 2021 kehysriihtä.
