Asuntovarallisuudessa potentiaalia nostaa ikääntyneiden hyvinvointia

Asuntovarallisuuden purkaminen tarjoaisi yhden keinon vastata ikääntyneiden kasvavaan hoivapalvelujen tarpeeseen. Asuntovarallisuutta purkamalla voitaisiin lisätä yksilöiden omaa valinnanvaraa hoivapalveluihin liittyen. Samalla se kasvattaisi kulutukseen perustuvia verotuloja ja vapauttaisi perheasuntoja nuoremmille kotitalouksille. Silver Economy -tapahtumassa Helsingissä nostettiin esiin myös yksityisten eläke- ja hoivavakuutusten tarve sekä yksityisten vakuutusten ja sosiaalivakuutuksen yhteensovittaminen.

Ikääntyessä hoivantarve kasvaa, käytettävissä olevat tulot pienenevät ja kotitalouksien varallisuus on tyypillisesti kiinni omistusasunnoissa. Yksinkertaisin tapa ratkaista pattitilanne olisi purkaa asuntovarallisuutta eli muuttaa pienempään asuntoon tai vuokralle, jolloin varallisuutta vapautuisi myös yksityisten hoivapalvelujen ostoon. Pelko säästöjen riittävyydestä ja sopivien eläkevakuutusten puute ajaa kuitenkin kotitalouksia pitämään varallisuutensa kiinni asunnossa.

– Asuntovarallisuutta purkamalla moni ikääntynyt pystyisi vapauttamaan varallisuuttaan kulutukseen ja ostamaan yksityisiä palveluja, joiden ansiosta hän voi asua kotona pidempään. Samalla kulutukseen perustuvat verotulot kasvaisivat ja perheasuntoja vapautuisi nuoremmille kotitalouksille. Asuntovarallisuuden purkaminen hyödyttäisi siis myös muuta yhteiskuntaa, korostaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Niku Määttänen.

Silver Economy -tapahtumassa Helsingissä puhunut Määttänen toivoo markkinoille vakuutuksia, jotka helpottaisivat asuntovarallisuuden hyödyntämistä. Yksityisiä eläkevakuutuksia on tarjolla, mutta ne edellyttävät usein pitkäaikaista säästämistä.

– Ikääntyneet tarvitsisivat kilpailullisesti hinnoiteltuja kertamaksullisia eläkevakuutuksia, jotka tarjoaisivat tasaisen tulovirran loppuelämäksi. Elinikäisen eläkevakuutuksen ansiosta ihmisten ei tarvitse lykätä säästöjen kuluttamista siltä varalta, että he sattuvat elämään poikkeuksellisen pitkään. Hoivavakuutus puolestaan olisi tehokkain tapa varautua pitkäaikaiseen hoivan tarpeeseen. Tarvittava säästösumma on paljon suurempi ilman vakuutusta, Etlan Määttänen pohtii.

Asuntovarallisuuden purkamista voitaisiin edesauttaa myös verotusta uudistamalla. Hoivavakuutuksen korvauksia ei tulisi verottaa ja asuntojen varainsiirtovero tulisi muuttaa kiinteistöveroksi, jotta asuntovarallisuuden purkaminen helpottuisi. Olisi myös syytä linjata, että asuntovarallisuuden muuttaminen eläkevakuutukseksi ei kasvata mahdollista laitoshoivan asiakasmaksua.

Tärkeässä roolissa on myös finanssiosaamisen kehittäminen. Ikääntyneiden epävarmuus arvioida ja vertailla elinikäisiä vakuutustuotteita saattaa osaltaan selittää haluttomuutta purkaa asuntovarallisuutta. Julkinen valta voi myös tarjota kuluttajille työkaluja vakuutusten vertailemiseen.

 

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Niku Määttänen, ETLA, p. 041 545 6721, niku.maattanen@etla.fi 

 

Silver Economy Forum on sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Suomen Pankin ja Finanssialan järjestämä korkean tason foorumi Finlandia-talolla 9.-10.heinäkuuta. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä yhdysvaltalaisen Global Coalition on Agingin kanssa. Tilaisuus on osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden virallista ohjelmaa. Samalla foorumi on yksi YK:n terveen ikääntymisen vuosikymmenen (Decade of Healthy Aging) lähtölaukauksista.