Miesten ja naisten työurat eriytyvät jo alussa – sukupuolieroja vastaan on vaikea taistella työmarkkinoilla

Miesten ja naisten työurat eriytyvät jo uran alussa ja myöhempi urakehitys vain vahvistaa eroja, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen selvityksistä. Miehet aloittavat työuransa naisia korkeammilla paikoilla ja ylenevät myöhemminkin naisia helpommin. Sukupuolten välistä tasa-arvoa työelämässä on kuitenkin vaikea edistää, vaikka työurien takana olevat syyt tunnetaankin.

Vihriälä puoliväliriihestä: oikeansuuntaista mutta riittämätöntä

Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä arvioi, että hallitus jäi puoliväliriihessään nyt puolitiehen.
– Päätökset olivat oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä, Vihriälä tiivistää.
Vihriälä kiinnittää huomiota myös siihen, että tutkimus- ja tuotekehityspanostukset jäivät auttamatta liian pieniksi.

Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä arvioi, että hallitus jäi puoliväliriihessään puolitiehen.

Vihriälä totesi jo tiistaina 25.4. Ylen klo 20.30 Tv-uutisissa, että työvoiman tarjontaan ja liikkuvuuteen liittyvät asiat ovat kiireellisimpiä hallituksen ratkaistavia asíoita.

Vihriälä: työllisyystavoitteeseen ei ole yhtä ihmerohtoa

Hallituksen puoliväliriihestä tänään tiistaina 25.4. odotetaan mm. nippua uusia työllisyystoimia, kirjoittaa STT. Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi ei ole olemassa yhtä yksittäistä lääkettä.

EtlaTalks pureutuu terveyseroihin

Varallisuus, koulutus tai sosiaalinen asema voivat Suomessakin vaikuttaa potilaalle tarjottaviin tutkimuksiin, hoitoihin ja jopa hoidon tuloksiin. EtlaTalks pureutuu tällä viikolla terveyseroihin, kun Tytti Sulanderin vieraana on Etlan tutkimuspäällikkö, lääkäri Martti Kulvik.

EtlaTalksExtra: Puoliväliriihi

Hallituksen ensi viikolla käynnistyvä puoliväliriihi on aiheena EtlaTalks-sarjan erikoisjaksossa, jossa vieraana on toimitusjohtaja Vesa Vihriälä. Vihriälä ei odota hallitukselta suuria talouspolitiikan linjanmuutoksia, ja uskoo, että päätetyistä menoleikkauksista pidetään kiinni.