Sote-uudistuksen tavoitteet osin ristiriitaiset

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistuksen kunnianhimoiset tavoitteet ovat keskenään osittain ristiriitaiset, samoin kuin niiden toteuttamiseksi toistaiseksi esitetyt keinot, todetaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen julkaisemassa tutkimuksessa “Sote – enemmän, paremmin ja halvemmalla?”.

Tutkimuksen mukaan uudistuksen keskeisistä onnistumisen elementeistä – ohjaus- ja kannustejärjestelmä sekä sote-henkilöstön saaminen mukaan uudistukseen – ei ole juuri keskusteltu. Tavoitteina olevat terveyserojen kaventuminen, palvelujen laadun paraneminen ja kustannusten säästöt ovat keskenään ristiriidassa, jollei uudistus onnistu kustannusvaikuttavuuden merkittävässä parantamisessa. Kustannusvaikuttavuuden parantaminen edellyttää, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuullisilla alueilla eri toimijat toimivat yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Ilman uudenlaisia ohjaus- tai kannustinjärjestelmiä tavoitteiden saavuttaminen on epätodennäköistä. Suoritusmittarit ja niihin liittyvät kannustimet ohjaavat toimintaa myös terveydenhuollossa, mutta huonot mittarit johtavat käyttäytymisen vääristymiin ja aiheuttavat mittareiden manipulointia. Toimivan ohjaus- ja kannustinjärjestelmän luominen on hyvin hankalaa tutkimustiedon hajanaisuuden sekä suorituksenarviointiin liittyvien haasteiden vuoksi.

Tutkimuksen yhteydessä sote-alan ammattilaisille helmikuussa 2016 tehdyn kyselyn perusteella yksityistä ja julkista sektoria ei tule asettaa korostetusti vastakkain valinnanvapaudesta ja kilpailusta riippumatta. Kyselyyn tulleissa vastauksissa toivottiin, ettei nykyisen sote-järjestelmän hyvin toimivia osia hukattaisi uudistuksessa, ja että alan ammattilaiset saavat ajantasaista ja oikeaa tietoa uudistuksen etenemisestä.

Julkaistun tutkimuksen tavoitteena oli analysoida sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteita ja keinoja eri näkökulmista. Tietoa on hankittu kansainvälisestä ja kotimaisesta tutkimuskirjallisuudesta, kansainvälisellä yhteistyöllä, sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajille tehdyllä laajalla kyselyllä ja kuntien lausuntoja analysoimalla.

Tutkimuksen ovat tehneet Antti Kauhanen, Annu Kotiranta, Martti Kulvik, Jukka Lassila, Sirpa Maijanen, Marja Tähtinen ja Tarmo Valkonen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta. Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimustoiminnan toimeenpanoa.

Lisätietoja: tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, p. 050 329 6014 sekä projektipäällikkö Sari Löytökorpi (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta), p. 0295 160 187, valtioneuvoston kanslia

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta.

Hae Valtioneuvoston viestintäosaston tiedote pdf-tiedostona.

Hae julkaisu Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan sivuilta.