Raaka-aineiden hintojen raju lasku tasaantumassa

Raaka-aineiden hintojen jyrkkä lasku tasaantuu talven 2015 – 2016 aikana, ennakoi Euroopan ennustelaitosten liiton AIECEn raaka-aineryhmä raportissa ”World Trade and Commodity Prices in 2015 – 2016”. Hintojen ei kuitenkaan odoteta kääntyvän nousuun, vaan niiden kehityksen ennakoidaan jatkuvan tasaisena. Jotkut muista kuin energiaraaka-aineista voivat jossakin määrin kallistua, kun tarjonta vähenee ja kysyntä kasvaa lievästi. Poikkeuksen tekee rautamalmi, jonka tarjonta kasvaa, kun alhaisimmilla tuotantokustannuksilla toimivat tuottajat kasvattavat voimakkaasti tuotantoaan voittaakseen markkinaosuuksia.

Energiaraaka-aineista raakaöljyn barrelihinnan ennakoidaan vaihtelevan nykytason, eli 50–55 dollarin ympärillä, kun Opec-maiden kasvava tuotanto kompensoi liuskeöljyn tuotannon odotettua vähenemistä. Opec-maat pyrkivät lisäämään markkinaosuuksiaan tuotantokustannuksiltaan kalliimman liuskeöljyn kustannuksella. Opec-maista erityisesti Iranin ja Irakin odotetaan kasvattavan tuotantoaan.

Raaka-aineiden hintojen kehitys heijastaa yleisiä kysyntätekijöitä, jotka kohdistuvat sekä energia- että muihin raaka-aineisiin. Erityinen vaikutus on Kiinan kysynnän hidastuvalla kasvulla. HWWI-indeksillä (30 raaka-aineen hintojen painotettu keskiarvo) mitattuna raaka-aineiden hinnat alenevat tänä vuonna 40 prosentilla. Vaikka lasku tasaantuu talven aikana, raaka-aineiden keskimääräisen hintatason odotetaan jäävän ensi vuonna 4 prosenttia alhaisemmaksi kuin vuonna 2015.

Keskimääräisen hintakehityksen alle peittyy joissakin tapauksissa suuriakin eroja eri raaka-aineiden tai raaka-aineryhmien välillä. Muiden kuin energiaraaka-aineiden hintojen keskimääräiseksi laskuksi ennakoidaan 19 prosenttia vuonna 2015 ja 2 prosenttia vuonna 2016. Eniten laskevat vuonna 2015 rautamalmin (-42 %), rautaromun (-33 %) ja nikkelin (-28 %) hinnat. Niiden hintojen odotetaan alenevan myös vuonna 2016. Tänä vuonna nousevat vain kaakaon (2 %), teen (1 %) ja ohran (24 %) hinnat. Kaakao kallistui voimakkaasti (24 %) jo vuonna 2014, kun taas ohran hinnan nousu korvaa vain osan edellisen vuoden voimakkaasta laskusta (-38 %).

Energiaraaka-aineiden keskimääräiset hinnat alenevat 44 prosenttia vuonna 2015 ja 4 prosenttia vuonna 2016. Raakaöljyn hinta alenee 45 prosenttia vuonna 2015 ja 4 prosenttia vuonna 2016. Raakaöljyn maailmanlaajuisen tarjonnan odotetaan ylittävän kysynnän lyhyellä aikavälillä. Tämä merkitsee sitä, että varastot kasvavat edelleen vuonna 2016. Vuoden loppua kohden Brent-laadun barrelihinnan odotetaan nousevan asteittain kohti 55 dollaria, kun kysyntä vahvistuu. Raakaöljyn kysyntä ylittää tarjonnan vuonna 2017, mutta hintojen nousupainetta alentaa aiempina vuosina kertyneiden suurten varastojen purkaminen.

Lisätietoja: Paavo Suni, ETLA, puh. (09) 609 90205, matkap. 050 524 5616

Dollarihintoihin perustuvat HWWI-indeksit (2010=100) 2013 2014 2015 2016
Kaikki raaka-aineet 123 114 68 66
Muutos, % -2 -7 -40 -4
Raaka-aineet pl. energia 98 94 76 74
Muutos, % -5 -4 -19 -2
Elintarvikkeet 109 106 88 87
Muutos, % -11 -3 -16 -1
Teollisuuden raaka-aineet 94 89 71 70
Muutos, % -3 -5 -20 -3
Maatalousperäiset raaka-aineet 95 94 78 75
Muutos, % 2 -1 -17 -4
Värimetallit 88 88 75 77
Muutos, % -8 0 -15 2
Rautamalmi ja -romu 107 86 53 45
Muutos, % 3 -20 -39 -15
Energiaraaka-aineet* 129 119 66 64
Muutos, % -1 -8 -44 -4
Raakaöljy 132 122 67 64
Muutos, % -1 -7 -45 -4

 

Indeksit eurohinnoin (muutos, %) 2013 2014 2015 2016
Kaikki raaka-aineet -5 -8 -28 -4
Raaka-aineet pl. energia -8 -4 -3 -2
Elintarvikkeet -14 -3 0 -1
Teollisuuden raaka-aineet -6 -5 -5 -2
Energiaraaka-aineet* -5 -8 -33 -4
* Kivihiili ja raakaöljy

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Kirjaudu maksulliseen palveluun tai tilaa maksullinen raportti.

* * *

Raportti “World Trade and Commodity Prices in 2015 – 2016” perustuu
keskusteluihin, joita jäsenlaitosten edustajat ovat käyneet AIECE:n
raaka-aineiden hintojen ja maailmankaupan kehitystä ennakoivassa
työryhmässä, sekä ennusteisiin, joita he ovat tehneet raaka-aineiden
hintojen ja maailmankaupan kehityksestä. Raportti ei edusta koko AIECE:n
eikä välttämättä minkään yksittäisen jäsenlaitoksen näkemystä.

AIECE:n (Association of European Business Cycle Institutes) jäseninä
on 33 suhdanne-ennusteita tekevää tutkimuslaitosta 18 maasta.

AIECE:n raaka-aineryhmään kuuluu kahdeksan tutkimuslaitosta:

BIPE: Bureau d’Information et de Prévisions Économiques, Issy-les-Moulineaux
ETLA: Research Institute of the Finnish Economy, Helsinki
GKI: Economic Research Co., Budapest
HWWI: Hamburg Institute of International Economics, Hamburg
IBRKK: Institute for Market, Consumption and Business Cycles Research, Warsaw
IfW: Institut für Weltwirtschaft, Kiel
INSEE: Institut National de la Statistique et des Etudes Économiques, Paris
Prometeia: Prometeia S.p.A., Bologna

AIECE:n maailmankaupan ryhmään kuuluu kuusi tutkimuslaitosta

IBRKK: Institute for Market, Consumption and Business Cycles Research, Warsaw
INSEE: Institut National de la Statistique et des Etudes Economiques, Paris
ISTAT: Istituto Nazionale di Statistica, Rome
NIER: National Institute of Economic Research, Stockholm
OFCE: Observatoire français des conjonctures économiques
Prometeia: Prometeia Associazione Per Le Previsioni Econometriche