Pääosa maailmankaupasta syntyy konsernien sisäisestä kaupasta

Koko maailmankaupasta noin 2/3 tulee monikansallisten konsernien sisäisestä kaupasta. Sisäisessä kaupassa saman konsernin eri yksiköt myyvät tuotteita ja palveluita toisilleen.

Monen yksinkertaisenkin tuotteen arvoketjut voivat olla yllättävän pitkiä ja ulottua useisiin maihin ja maanosiin (kuvio 1).

Siirtohinnoittelun bkt-vaikutus on nelinkertainen verovaikutukseen verrattuna

Siirtohinnat kertovat siitä, millä hinnoilla sisäistä kauppaa käydään. Hinnat vaikuttavat siihen, miten konsernin kustannukset, voitot ja voiton verotus kohdistuvat eri maissa sijaitseviin yksiköihin. Lisäksi ne määräävät osin myös arvonlisän jakautumisen eri maihin.
Maantieteellisellä arvonlisän jakautumisella on oleellinen merkitys eri maiden kansantalouksille, sillä kunkin maan rajojen sisällä tehdyt arvonlisät summautuvat maan bruttokansantuotteeksi.

Viime aikoina on ollut esillä siirtohinnoittelun vaikutus yhteisöverotuloihin. Kansantalouden kannalta isompi asia on siirtohinnoittelun BKT-vaikutus.

Kun Suomessa on 24,5 %:n yhteisöveroaste, niin yhden ulkomailta saadun lisäveroeuron BKT-vaikutus on yli nelinkertainen suoraan verovaikutukseen verrattuna.

Aineeton omaisuus luo yhä suuremman osan kulutustuotteiden arvosta

Brändi, tuotemerkit, patentit ja muu aineeton omaisuus sekä jakelukanavat luovat yhä suuremman osan kulutustavaroiden arvosta. Erityisesti kulutuselektroniikassa brändillä ja patenteilla on suuri merkitys.

Tekstiili- ja vaatetusalalla brändillä on iso painoarvo. Varsinaisen valmistuksen ja kaikkien osien sekä raaka-aineiden osuus tekstiilituotteen kokonaisarvosta on usein alle 20 prosenttia.

Sisäisten palvelujen kustannukset ylittävät usein kokoonpanokustannukset

Monissa tuotteissa kokoonpanon kustannukset ovat pienempiä kuin yrityksen sisäisten palvelujen kustannukset. Myynnin ja markkinoinnin lisäksi näitä sisäisiä palveluja ovat esimerkiksi tuotekehitys, konseptisuunnittelu ja hankintatoimi. Erityisesti myynnin ja markkinoinnin kustannukset ovat usein yllättävän suuria.

Kulutustavaroiden arvonlisästä myös tukku- ja vähittäiskaupan osuus on suuri – usein noin 40–50 prosentin luokkaa. Tähän sisältyvät myös kaupan työvoima- ja kiinteistökustannukset.

Valmistuksen siirrolla on kielteisiä kerrannaisvaikutuksia

Monella alalla valmistuksen siirto Suomesta muualle merkitsee myös sitä, että muita toimintoja siirtyy kokoonpanon perässä.

Kun ostetuilla komponenteilla ja osilla on suuri rooli esimerkiksi konepajateollisuudessa, niin niiden valmistuksen siirtyminen iskee ison loven kansantalouteen (kuvio 2). Todennäköisesti myös osa konepajateollisuuden tuotekehityksestä tulee seuraamaan tuotantoa.

Kiinan kustannustaso on noussut

Kiinan itärannikolla palkat nousevat 10–20 % vuodessa. Osa yrityksistä harkitsee jo lähtöä Kiinasta. Osa valmistuksesta tulee siirtymään Kiinan sisämaahan. Tämä koskee lähinnä Kiinan markkinoille meneviä tuotteita sekä lentoteitse kuljetettavia vientituotteita.

Tutkimuksessa tuli esiin, että laivoilla kuljetettaville tuotteille sisämaa ei kuitenkaan tule olemaan houkutteleva sijaintipaikka. Pitkät kuljetusmatkat nostavat kustannuksia. Lisäksi ne hidastavat logistiikkaketjua ja tekevät siitä jäykän.

Vaikka tuotannon työvoimakustannukset ovat Kiinassa matalat, ne muodostavat vain osan kokonaiskustannuksista (kuvio 3). Tutkimuksessa tuli esiin, että vain harvat yritykset ovat laskelmissaan ottaneet huomioon kokonaiskustannukset. Kiinan tuotanto on usein nostanut varastoon sitoutuneen pääoman kustannuksia. Samoin on käynyt myös kuljetuskustannuksille. Kuljetuskustannusten merkitys koskee etenkin konttiin mahtumattomia tuotteita, jotka on viety Kiinasta muihin maihin.

Arvoketjujen pilkkoutuminen on muuttanut työmarkkinoita

Arvoketjujen hajautuminen on muuttanut Suomen ammattirakenteita. Korkean palkka- ja osaamistason tehtävien osuus on kasvanut. Sen sijaan keskitason osaamista vaativien tuotantoprosessi- ja toimistotehtävien osuus on selvästi pienentynyt.

Lisätietoja:
Jyrki Ali-Yrkkö
Puh. 09-609 90210
jyrki.ali-yrkko@etla.fi

Julkaisu:
Ali-Yrkkö, Jyrki: Mysteeri avautuu – Suomi globaaleissa arvoverkostoissa, ETLA B257.

Kirjassa on vedetty yhteen tulokset laajan tutkimushankkeen yli 20 osatutkimuksesta. Hankkeen rahoittaja on Tekes.

Kuvio 1. Case: Suklaapatukan arvoketju. Yksinkertaisessakin tuotteessa arvoketju on usein yllättävän pitkä.

Kuvio 2: Suomen osuus tuotteiden arvonlisästä, kun täsmälleen samanlaista tuotetta valmistetaan Suomessa ja Kiinassa. Molemmissa tapauksissa lopputuote on myyty Keski-Eurooppaan.

Kuvio 3. Tuotteen kannattavuus, kun täsmälleen samaa tuotetta valmistetaan Suomessa ja Kiinassa (Kaksi konepajateollisuuden tuotetta)

Huom: ICC = Inventory carrying costs, varastoon sitoutuneen pääoman kustannukset.

ETLAn tutkijat Jukka Lassila, Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen ovat selvittäneet, kuinka palvelujen ulkoistaminen vaikuttaa kunnallisten eläkkeiden rahoitukseen. Tutkimus ”Kuntaeläkkeiden rahoitus ja kunnalliset palvelut” on tehty Eläkeneuvottelukunnan toimeksiannosta. Tutkimuksen mukaan ei ole erityisiä syitä odottaa, että henkilöiden siirtymistä järjestelmien välillä aiheutuisi merkittäviä ongelmia eläkkeiden rahoitukseen.

Lisää yhteistyötä eläkejärjestelmien välille

Tutkijat suosittelevat eläkejärjestelmien välille lisää yhteistyötä. Työntekijöiden lukumäärä on työeläkejärjestelmille yhteinen riski, jonka jakamisesta kannattaa sopia etukäteen.

Sekä KuELin että TyELin rahoitusriskien hallintaa voitaisiin tehostaa sopimalla, miten vakuutettujen määrien kehitykseen liittyvän epävarmuuden aiheuttama rahoitusriski kokonaisuudessaan jaetaan. Jako voidaan tehdä monella tavalla. Yksi mahdollisuus olisi soveltaa laaja-alaisesti siirtymämaksua, kiinnittämällä lähtökohtatilanteen tai jonkin muun perustilanteen työvoimaosuudet ja sopimalla että työvoimaosuuttaan kasvattava järjestelmä maksaa väliaikaista hyvitystä toiselle järjestelmälle. KuEL ja TyEL pysyisivät edelleen erillisinä järjestelminä. Perustilanteen valinta olisi kuitenkin melko mielivaltaista.

Riskien jako voisi perustua myös nykymuotoiseen tasausmaksuun, jota yksityisalojen eläkelaitokset maksavat ETK:lle yhteisesti kustannettavia eläkkeitä varten. Keva voisi osallistua tähän järjestelmään. Tämä vaatisi vakuutusteknistä työtä ja aiheuttaisi pysyviä kustannuksia. TyEL-laitosten ja Kevan maksupohjariskit voidaan jakaa muillakin hallinnollisilla tavoilla. Järkevästi toteutettuna riskien jako turvaisi kunnallisten eläkkeiden rahoituksen, eikä ohjaisi ulkoistamiseen liittyviä päätöksiä.

Eläkeasiat eivät ole merkittäviä ulkoistamispäätöksissä

Se, että ulkoistaminen heikentää kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituspohjaa, ei ole koko kansantalouden kannalta ongelma, sillä vastaavasti TyELin rahoituspohja vahvistuu. Olisi siis hyvä, jos kunnat ulkoistamista ja omana työnä tekemistä vertaillessaan eivät välittäisi eläkejärjestelmän kautta tulevista vaikutuksista. Tutkimuksen mukaan kunnallisen eläkejärjestelmän säännöt eivät ole tässä suhteessa erityisen ongelmallisia.

Kevan nykyisen maksusäännön mukaan kuntatyönantajan palkkaperusteinen maksu pidetään keskimäärin samansuuruisena kuin yksityisalojen työnantajan eläkemaksu. Tältä osin kunnan oma työ on neutraalissa asemassa ostopalveluihin verrattuna.

Kuntien palkkaperusteiset eläkemaksut eivät riitä kattamaan kaikkia eläkemenoja. Loput eläkemenot katetaan kuntien maksamilla eläkemenoperusteisilla maksuilla. Kunnan osuus kunakin vuonna maksettavasta eläkemenoperusteisesta maksusta määräytyy ennen vuotta 2005 kunnan palveluksessa karttuneiden eläkkeiden mukaan.

Eläkemenoperusteisten maksujen nousu pienentää kunnan suoraa kustannussäästöä ulkoistamisesta. Jos kunta sisäistää omien siirtymäpäätöstensä vaikutuksen eläkemenoperusteiseen maksuun, tämä periaatteessa vähentää ulkoistamista. Käytännössä vaikutus ei kuitenkaan ole suuri, koska valtaosan eläkemaksuvaikutuksista maksavat muut kunnat. Ulkoistamisesta saatavan välittömän kustannussäästön täytyisi jäädä hyvin pieneksi, jotta kunnan kannattaisi ottaa tämä maksuvaikutus huomioon.

Kevan täytyy tulevaisuudessa muuttaa eläkemenoperusteisen maksun määräytymissääntöä, koska aikanaan ennen vuotta 2005 määräytyneet eläkkeet poistuvat maksettavien eläkkeiden joukosta. Jokin muu maksuperuste täytyy asettaa. Kuntapäättäjät saattavat odottaa, että tähän tulevaan maksuperusteeseen vaikuttaa oman kunnan nykyinen ja tuleva palkkasumma. Uusista säännöistä kannattaisi päättää mahdollisimman pian, jotta tällaiset ulkoistamispäätöksiin mahdollisesti vaikuttavat odotukset poistuisivat. Sääntöjen pitäisi olla sellaisia, että kunta ei voi tai sen ei kannata omilla päätöksillään vaikuttaa osuuteensa eläkemenoperusteisista maksuista.

Toimeksiannossa kysyttiin myös, johtaako ulkoistaminen kuntien kannalta osin kaksinkertaisiin kustannuksiin, kun ne maksavat yksityisen sektorin eläkkeitä ostopalvelun hinnoissa ja omia eläkkeitään omalla eläkemaksullaan. Kunnan kannalta tärkeintä on kuitenkin kokonaiskustannus (jos palvelujen määrä ja laatu ovat samat), eikä se, mistä kokonaiskustannus muodostuu. Ulkoistamiseen liittyväksi ongelmaksi mainitaan joskus myös se, että kunta maksaa palvelua tuottavan yrityksen mahdollisen voiton. Tässäkin asiassa kokonaiskustannus on tärkein. Vertailussa unohdetaan lisäksi usein että myös kunnan omassa tuotannossa on pääomakuluja ja riskejä.

Julkaisu:

Lassila, Jukka – Määttänen, Niku – Valkonen, Tarmo: Kuntaeläkkeiden rahoitus ja kunnalliset palvelut, ETLA Raportit No 4, 30.1.2013

Lisätietoja:

Jukka Lassila, puh. 609 90221, matkap. 050 565 0406, jukka.lassila@etla.fi
Niku Määttänen, puh. 609 90253, niku.maattanen@etla.fi
Tarmo Valkonen, puh. 609 90258, matkap. 050 329 6014, tarmo.valkonen@etla.fi

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Kestävyysvaje johtuu siitä, että väestön ikääntyminen kasvattaa eläke- sekä terveys- ja hoivamenoja ja alentaa julkisen sektorin verotuloja. ETLAn kestävyyslaskelmien mukaan nykyinen verotaso ei riitä näiden menojen rahoittamiseen, jos julkiset menot henkeä kohti kehittyvät nykyisten sääntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Vaikka kasvunäkymät olisivat suotuisatkin, menoja on pysyvästi leikattava tai verotusta pysyvästi kiristettävä, jotta julkisen sektorin velka ei kasva pitkällä aikavälillä hallitsemattomasti. Tarvittava leikkausten tai kiristyksen määrä riippuu väestön ja talouden tulevasta kehityksestä, johon liittyy huomattavaa epävarmuutta.

Yksi keskeinen epävarmuustekijä on talouden kyky toipua pitkittyneen taantuman jälkeen ennalleen. ETLAn perusvaihtoehdossa kriisi ei enää pahene, ja tuottavuus palaa kriisin jälkeen aiemmalle kasvu-uralleen. Työttömyysaste laskee kuuteen prosenttiin, eikä julkinen velka tai alijäämä ylitä uusia EU:ssa sovittuja rajoja. Tässä skenaariossa kestävyysvaje on 1 % BKT:sta.

Hitaan kasvun vaihtoehdossa kriisi pitkittyy ja pahenee, ennen kuin talous päätyy pitkän ajan kasvu-uralle, jolla kasvuvauhti on aiempaa matalampi. Tässä vaihtoehdossa oletetaan, että kasvuvauhti jää odotettua vaimeammaksi kaikissa tuottavuuden eturintamamaissa. Hitaan kasvun oloissa voidaan työttömyyden odottaa pysyvän korkeampana ja eläkerahastojen tuoton jäävän alhaisemmaksi. Vaikka valtion velan reaalikoron voisi odottaa pysyvän matalampana, julkinen velkaantuminen lisääntyisi ja vakaus- ja kasvusopimuksessa määritelty 60 %:n velkaraja voisi ylittyä. Rajan pienellä ylityksellä ei sinänsä olisi merkitystä talouspolitiikan kannalta. Suurempi merkitys olisi sillä, että seuraavan taantuman aikana velkaantumisvara voisi osoittautua käytetyksi. Kestävyysvaje on tässä skenaariossa noin 2,5 % BKT:sta.

ETLAn edellinen, vuonna 2010 tehty arvio kestävyysvajeesta oli 2,5 prosenttiyksikköä. Uutta vajearviota pienentävät viime vuosina päätetyt veronkorotukset, päätökset työurien pidentämisestä sekä muuttunut väestöennuste. Kestävyysvajearvion muutos ei ole erityisen suuri, kun sen suhteuttaa vajearvioihin liittyvään epävarmuuteen. Aiemman tutkimuksen mukaan kestävyysvajearvioiden 50 prosentin luottamusväli on noin 2 prosenttiyksikköä ja 80 prosentin luottamusväli noin 4 prosenttiyksikköä leveä. Tämä tarkoittaa likimain sitä, että perusskenaariossa kestävyysvaje ylittää 25 prosentin todennäköisyydellä 2 % BKT:sta ja 10 prosentin todennäköisyydellä 3 % BKT:sta. Hitaan kasvun skenaariossa vaje ylittää vastaavilla todennäköisyyksillä 3,5 ja 4,5 % BKT:sta.

ETLAn 1–2.5 % arvio kestävyysvajeesta on pienempi kuin valtiovarainministeriön, Suomen Pankin ja Euroopan komission. Erot johtuvat valtaosin erilaisista tavoista arvioida väestön ikääntymisen vaikutuksia. Myös näkemys julkisen talouden tasapainosta taantuman jälkeen on erilainen. Kaikille arvioille on kuitenkin yhteistä se, että menoja on leikattava tai verotusta kiristettävä jatkuvan velkaantumisen estämiseksi.

Kestävyysvajeen vuoksi tarvitaan rakenteellisia päätöksiä, joiden mahdolliset kiristävät vaikutukset alkavat vasta muutaman vuoden päästä. Välittömät kiristykset eivät ole suhdannepoliittisesti perusteltuja.

Julkaisu
Lassila, Jukka – Valkonen, Tarmo: Julkisen talouden rahoituksellinen kestävyys, ETLA Raportit No 3, 21.1.2013

Lisätietoja
Jukka Lassila, puh. 609 90 221, matkap. 050 565 0406, jukka.lassila@etla.fi
Tarmo Valkonen, puh. 609 90 258, matkap. 050 329 6014, tarmo.valkonen@etla.fi

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Suomen julkinen talous ei ole romahtamassa, mutta kestämättömän kehityksen riski on suuri. Finanssipolitiikan välitön lisäkiristäminen ei ole oikea lääke alijäämän supistamiseen, rakenteelliset uudistukset ovat. Työllisyysasteen nousu ja julkisen sektorin tehokkuuden parantaminen ovat avainasioita. Eläkeiän nostamispäätöstä ei pidä enää lykätä. Kuntauudistus on syytä saattaa satamaan suurimmat puutteet karsien. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekavassa uudistushankkeessa on otettava aikalisä. Uusi malli on rakennettava selkeän väliportaan ja kilpailun hyödyntämisen pohjalle.

Taloudellinen toimintaympäristö ei tue kasvua

Euroopan unionin talouskasvu jää tuoreimpien arvioiden mukaan nollan pintaan vuonna 2013 ja myös lähivuosien kasvunäkymät ovat vaatimattomat. Valtaosa unionin jäsenmaista harjoittaa lähivuosina kireää finanssipolitiikkaa velkaantumiskehityksen taittamiseksi. Monissa maissa myös yksityinen sektori on ylivelkaantunut. Pankeilla on tarve vahvistaa vakavaraisuuttaan. Rahapolitiikka ei voi muuttua olennaisesti nykyistä elvyttävämmäksi, kun korkotaso on jo lähes nollassa. Euroopan sisäisen kysynnän kasvu tulee olemaan hidasta. Muun maailman hieman valoisammat kasvunäkymät eivät muuta tilannetta ratkaisevasti Suomen kannalta.

Tuotanto on selvästi saavutettavissa olevaa pienempi

Suomen BKT oli viime vuoden 3. neljänneksellä yhä 4 % vuonna 2008 saavutettua huippua pienempi. Tuotantomahdollisuudet ovat tällä välin teknologisen kehityksen ansiosta kasvaneet. Myös työpanos on pienempi kuin ennen kriisiä; työtuntien määrä lienee yhä 1–2 % pienempi kuin vuonna 2008.
Kokonaistuotanto voisi tällä hetkellä olla 4–5 % suurempi, jos voimavarat olisivat tehokkaasti käytössä. ”Puuttuva” tuotanto ei kuitenkaan voi olla juuri sitä samaa, joka on menetetty taantuman aikana. Kuilun umpeen kurominen edellyttää uusien tuotteiden ja palveluiden luomista ja siihen liittyvää voimavarojen kohdentumista uudelleen. Tämä on suuri haaste, ja epäonnistuminen johtaa työttömyyden lisääntymiseen.

Kilpailukyvyn heikkeneminen on aito ongelma

Suomen potentiaaliin nähden alhainen tuotanto johtuu osaksi vientimarkkinoiden heikosta kehityksestä ja eurokriisiin luomasta yleisestä epävarmuudesta. Vertailu Suomea monin tavoin muistuttaviin Ruotsiin ja Saksaan osoittaa kuitenkin, ettei tämä selitys ole tyhjentävä. Ennen kriisiä vallinneeseen tilanteeseen verrattuna Suomen BKT on jäänyt Ruotsin BKT:sta jälkeen noin 10 % ja Saksan BKT:sta noin 6 %.

Jälkeenjääneisyys ei selity finanssipolitiikan tai rahapolitiikan erilaisuudella. Se johtuu siitä, että Suomen vienti on kehittynyt olennaisesti huonommin kuin Ruotsin ja Saksan vienti. Suomi on menettänyt viime vuosikymmenen aikana markkinaosuuksia, toisin kuin Ruotsi tai Saksa. Markkinaosuuksien menetys on vahva osoitus kilpailukyvyn heikkoudesta.

Palkkamaltti ja palkkojen joustavuus tärkeää – vientialat sopimussaattueen kärkeen

Tuottavuuden nousu parantaa kilpailukykyä, mutta tuottavuus kohenee parhaimmillaankin hitaasti. Tämän vuoksi on olemassa uhka, että heikko kilpailukyky purkautuu lisääntyvänä työttömyytenä ja työvoiman ohjautumisena työmarkkinoiden ulkopuolelle. Huomattavan suuri palkkamaltti onkin tarpeen, jotta tuottavuuden paraneminen ehtii kohentamaan kilpailukykyä.

Palkkojen yleistä leikkausta ei kuitenkaan ole syytä tavoitella. Se voisi vähentää merkittävästi kotimaista kysyntää ja vahvistaa pessimismin kierrettä. Nollan tuntumaan sijoittuvat yleiskorotukset lähimpien parin vuoden ajaksi olisivat hyvä kompromissi. Tämän ohella on tärkeää, että palkoissa on riittävästi yritys- ja yksilötason joustavuutta. Tällä voidaan tukea työllisyyden säilymistä tilapäisempien kannattavuusongelmien kohdatessa. Palkat joustavat kyllä automaattisesti ylöspäin yrityksissä ja toimialoilla, joilla työvoiman kysyntä kasvaa.

Kansainväliselle kilpailulle alttiin ns. avoimen sektorin on syytä antaa määrittää yleiskorotusten taso. Vain näin voidaan varmistaa, ettei palkkakehitys johda kilpailukyvyn rapautumiseen jatkossa. Tällainen tulos voidaan saavuttaa monenlaisin muodoin. Olennaista on, että kilpailulle alttiit alat toimivat sopimusneuvotteluissa kärkenä, jonka ohi muut alat eivät pyri.

Kasvun vahvistamisessa tuottavuutta kohentava rakennemuutos avainasemassa

Työllisyyttä ei ole mahdollista pitää kestävästi yllä pelkästään kotimaisen kysynnän varassa. Finanssipolitiikassa ei ole elvytysvaraa, eikä rahapolitiikan voida olettaa kevenevän. Kotimaisen kysynnän paisuminen johtaisi myös kansantalouden jatkuvaan velkaantumiseen ulkomaille ja/tai elintason heikkenemiseen, kun erikoistumiseen ja vaihdantaan liittyvät hyödyt pienenisivät. Tarvitaan kansainvälisesti kilpailukykyistä hyvän palkanmaksukyvyn tuotantoa, joka tuo talouteen riittävästi vientituloja.

Kasvupolitiikan tärkein päämäärä täytyy olla korkeaan tuotavuuteen yltävän tuotannon laajeneminen. Osaksi tämä onnistuu kohentamalla tuottavuutta olemassa olevassa tuotannossa ja olemassa olevissa yrityksissä. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin rakennemuutos, jossa heikosti menestyvä tuotanto supistuu ja vapautuvat voimavarat ohjautuvat tuottavampaan ja siten annetulla kustannustasolla kannattavampaan ja kansainvälisesti kilpailukykyisempään tuotantoon. Julkinen valta ei pysty hyvin määrittämään, millä yrityksillä tai tuotannonaloilla on tällaiseen tuotantoon parhaat edellytykset. Parasta politiikkaa on tukea elinkeinotoiminnan yleisiä edellytyksiä ja kilpailua. Ilman vahvoja ulkoisvaikutuksiin nojautuvia perusteita yritysten valintoihin ei tule vaikuttaa säännöstelyllä, tuilla tai verotuksella.

Yhteisöverolle alennusohjelma

Yhteisöverokannan yleinen ja tuntuva alentaminen on paras veropoliittinen keino edistää sekä olemassa olevan korkean tuottavuuden tuotannon laajenemista että uuden syntymistä ja sijoittumista Suomeen. Hallituksen pitäisi päättää yhteisöveron alentamisesta kahdessa vaiheessa (vuoden 2014 ja vuoden 2015 alusta) 20 prosenttiin. Tämä muutos voitaisiin rahoittaa nostamalla arvonlisäveroa ja kiinteistöverokantojen alarajoja. Arvonlisäveron osalta etusijalla olisi syytä olla alennettujen kantojen nostaminen kohti yleistä kantaa. Kiinteistöverotuksen kiristämisellä voitaisiin myös korvata asuntokauppojen varainsiirtovero, joka haittaa työvoiman liikkuvuutta. Myöhemmin yhteisöverokannan alentamista voidaan jatkaa esimerkiksi kohdentamalla tehottomien yritystukien lakkauttamisesta koituvia säästöjä tähän tarkoitukseen.

Työn verotuksen kiristymistä tulee välttää, vaikka yleiseen alentamiseen ei olisikaan välittömiä mahdollisuuksia. ALV:n nousu kiristäisi toki työn verotusta, mutta samaa verokertymää kohti vähemmän kuin ansiotuloverotuksen tai sosiaaliturvamaksujen korottaminen.

Elinkeinopolitiikan tuettava uutta ja vältettävä valikointia

Elinkeinopolitiikan painopiste on siirtynyt kuluvalla hallituskaudella valikoivien yritystukien suuntaan. Osaksi on kyse ympäristöpolitiikan aiheuttamien kilpailuhaittojen lieventämisestä, osaksi pyritään edistämään innovaatioita uusilla kohdennetuilla tuilla. Kyseessä on poikkeama noin pari vuosikymmentä vallalla olleesta filosofiasta tukea elinkeinoelämän yleisiä edellytyksiä ja tuottavuutta lisäävää rakennemuutosta. Tehdyt sinänsä ymmärrettävät ratkaisut sisältävät ison riskin: uuden luomisen sijasta tuetaan olemassa olevaa ja rapautetaan veropohjaa.

Hallituksen tulisi varmistaa, että kaikkiin uusiin tukiratkaisuihin liitetään vaikuttavuuden arviointiprosessi niin, että ennen määräaikaisten tukien päättymistä voidaan arvioida, onko tukimuotojen jatkamiselle pitäviä perusteita. Samoin hallituksen tulisi vahvistaa terveen kilpailun ohjelmaa ja käynnistää tehottomiksi jo arvioitujen yritystukien karsiminen TEMin analyysien pohjalta. Tuista aikanaan vapautuvat voimavarat olisi suunnattava yhteisöverokannan alentamiseen, tutkimuksen yleiseen rahoitukseen ja huolellisiin kustannushyötyanalyyseihin perustuviin, kasvua tukeviin infrastruktuurihankkeisiin.

Julkinen talous ei ole romahtamassa, mutta kestämättömän kehityksen riski on suuri

Suomen julkinen talous on euroalueen parhaimmistoa sekä alijäämän että velan BKT-osuuksilla mitattuna, eikä julkisella sektorilla ole välittömiä vaikeuksia saada lainaa alhaisella korolla. Julkinen talous ei kuitenkaan ole rahoituksellisesti kestävällä tolalla. Velan BKT-osuuden kasvu ei ole nykypolitiikalla taittumassa. Jotta julkinen sektori selviytyisi sitoumuksistaan ennakoiduilla talouden kasvuvauhdeilla ja työllisyysasteilla, menoja on pysyvästi leikattava tai veroja pysyvästi korotettava. ETLAn mallilaskelmien mukaan todennäköisin sopeutustarve on toimintaympäristöstä riippuen 1–2,5 % BKT:sta. Kestävyysvaje voi nousta selvästi näitä keskilukuja suuremmaksikin, koska keskiarvoennusteita nopeamman velkaantumiskehityksen mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Viime vuosien kokemukset kannustavat suhtautumaan hallitsemattoman velkakehityksen riskiin vakavasti.

Rakenneuudistukset parempi vaihtoehto kuin finanssipolitiikan kiristys

Julkisen talouden kestävyysongelmien takia finanssipoliittinen elvytys ei tule kysymykseen kasvun vahvistamiseksi. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, Suomessa ei toisaalta ole markkinoiden aiheuttamaa pakkoa julkisen talouden välittömään kiristämiseen. Kysyntänäkymien yleisen heikkouden takia tästä aiheutuisi haitallista tuotannon ja työllisyyden menetystä lyhyellä aikavälillä. Suomella on mahdollisuus painottaa ”rakenteellisia” toimia, joilla vahvistetaan talouskasvua ja veropohjaa sekä hillitään julkisten menojen kasvua pitkällä aikajänteellä. Tätä mahdollisuutta on syytä käyttää hyväksi. Jos kuitenkaan uudistuksiin ei ole valmiutta, julkisia menoja on parasta leikata etupainotteisesti velka-asteen selkeäksi taittamiseksi vielä kuluvalla vaalikaudella.

Julkistalouden kestävyys edellyttää palvelu-uudistuksia ja työllisyysasteen nousua

Julkisesti rahoitettujen palveluiden tehostaminen on keskeisessä asemassa kestävyysvajeen pienentämisessä. Toinen keskeinen asia on työllisyysaste. Mitä suurempi osa väestöstä on työssä, sitä suurempi on veropohja ja sitä vähemmän aiheutuu menoja erilaisista sosiaalietuuksista, joita hyvinvointivaltio maksaa työttömille tai työvoiman ulkopuolella oleville. Kaikki työtuntien lisäys kasvattaa veropohjaa, mutta työllisyysasteen nousun kautta toteutuvalla työtuntien kasvulla on suurempi vaikutus julkisen talouden tasapainoon kuin keskimääräisen työajan nousulla; tuen varassa elävien työllistyminen vähentää myös julkisia menoja.
Vertailu muihin Pohjoismaihin osoittaa, että Suomessa on mahdollisuuksia nostaa sekä miesten että naisten työllisyysastetta kaikissa ikäluokissa. Selvästi suurin potentiaali on yli 55-vuotiaiden ikäryhmässä. Tämä korostaa tarvetta arvioida uudelleen eläkejärjestelmää ja kaikkia reittejä, jotka johtavat pois työelämästä ennen vanhuuseläkettä.

Eläkeuudistus olennainen osa työllisyysasteen nostamista ja julkisten menojen hillintää

Puolivälin tarkastelussaan hallituksen olisi sitouduttava päättämään ennen vaalikauden loppua uudistuksista, jotka johtavat vanhuuseläkkeelle siirtymisen ”normi-iän” nousuun 63 vuodesta 65 vuoteen esimerkiksi kymmenen vuoden siirtymäajalla vuodesta 2016 alkaen. Vanhuuseläkkeelle voisi olla edelleen mahdollista siirtyä jo 63 vuoden iässä, mutta ennen normi-ikää tapahtuvan eläkkeelle siirtymisen tulisi pienentää kuukausieläkettä loppuelämän ajaksi. Varhennusvähennyksen tulisi olla riittävä niin, että se kompensoi kaikki aikaisesta eläköitymisestä julkiselle taloudelle aiheutuvat rasitukset.

Uudistuksen yhteydessä olisi päätettävä myös eläkemaksujen korotuksen määrästä ja sen toteuttamisesta heti kun nykyinen taantuma on ohitettu. Mitä pienemmäksi maksujen korotus voidaan puristaa, sitä parempi. Samoin olisi sovittava, miten toimitaan jos päätetty eläkemaksu ei kuitenkaan riitä. Lisäksi tulisi sopia varhaisreittejä koskevista uudistuksista, jotka tukevat vanhuuseläkeikää koskevaa ratkaisua.

Tällainen aikataulu antaisi hallitukselle mahdollisuuden sopia uudistusten yksityiskohdista työmarkkinajärjestöjen kanssa parhaillaan meneillään olevan selvitystyön pohjalta. Työmarkkinajärjestöjen merkittävä rooli eläkejärjestelmässä ei poista hallituksen vastuuta lainsäädännöstä, joka määrittää sosiaaliturvajärjestelmän keskeiset piirteet ja vaikuttaa ratkaisevasti julkisen talouden tasapainoon.

Julkisen sektorin uudistaminen on ajautunut harhapoluille

Hallituksen pyrkimykset tehostaa julkista palvelutuotantoa ovat painottuneet kuntarakenteen tiivistämiseen ”vahvojen peruskuntien” ympärille. Kaavailtu kuntauudistus voi edesauttaa yhdyskuntarakenteen tarkoituksenmukaista kehittämistä kasvukeskusalueilla ja palvelujen tehokasta organisointia aivan pienimpien väestöpohjien alueilla. Tutkimustieto ei kuitenkaan tue käsitystä, että kuntakoon kasvattaminen ja kuntien lukumäärän vähentäminen tehostaisi sellaisenaan palvelutuotantoa merkittävästi. Tärkeämpää on keskeisten palveluiden tehokas organisointi ja tietotekniikan antamien mahdollisuuksien täysimääräinen soveltaminen.
Toinenkaan hallituksen julkisia palveluita koskeva uudistus – sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushanke – ei näytä johtavan palveluiden olennaiseen tehostumiseen. Hanke on muodostumassa hyvin sekavaksi ja siihen on leivottu sisään etusija julkisille tuottajille. Yksityisen aloitteellisuuden ja kilpailun sivuuttaminen todennäköisesti heikentää parhaiden käytäntöjen omaksumista ja kehittämistä.

Väliporras ja kilpailu julkisten palveluiden tehostajiksi

Kuntarakennetta on joka tapauksessa uudistettava. Tämän vuoksi ja kuntatason päätöksentekoa haittaavan epävarmuuden hälventämiseksi kuntauudistus olisi syytä viedä päätökseen suurimmat puutteet karsien. Tehokkuushyötyjen parantamiseksi olisi esimerkiksi tärkeää poistaa sitoutuminen henkilöstön 5 vuoden irtisanomissuojaan liitoskunnissa.

Sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva uudistushanke tarvitsee aikalisän. Tavoiteltua selkeää järjestämis- ja tuotantomallia ei ole syntymässä. Hallituksen olisikin lykättävä uudistuksesta päättämistä. Jatkovalmistelun lähtökohdaksi olisi otettava ainakin terveyspalveluiden järjestämisvastuun keskittäminen korkeintaan 20 alueelliselle organisaatiolle, kutsuttiinpa niitä millä nimellä tahansa, ja avoin suhtautuminen erilaisiin tuottajamalleihin. Suunnittelussa ei tule kavahtaa selkeän ja jopa omalla verotusoikeudella toimivan ”väliportaan” luomista. Suomea lukuun ottamatta terveydenhoidossa ja monissa muissa palveluissa tällainen väliporras on kaikissa Euroopan unionin maissa. Valmistelu olisi toteutettava aikataululla, joka mahdollistaisi päätöksenteon viimeistään kevään 2014 kehysriihessä.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, (09) 609 900, vesa.vihriala@etla.fi

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Hankkeen toteuttavat yhdessä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ja Ulkopoliittinen instituutti UPI. Tutkimuksen on määrä valmistua kesään 2014 mennessä.Tutkimuksen toteuttavaan tutkimusryhmään kuuluu tutkijoita molemmista tutkimuslaitoksista. ETLAn puolelta tutkimushanketta johtaa tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ja UPIn puolelta johtaja Teija Tiilikainen.

Lisätietoja:

Markku Kotilainen, ETLA, puh. 050-35 111 92, markku.kotilainen@etla.fi
Teija Tiilikainen, UPI, puh. 040-8200544, teija.tiilikainen@fiia.fi

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Suurin osa taloudesta on palveluita

Palvelut vastaavat noin 70 % Suomen työllisyydestä ja kokonaistuotannosta. Kuitenkin lähes 90 % työssä olevista suomalaisista on palvelutehtävissä – heidän työnsä ei ole välittömässä yhteydessä fyysiseen valmistukseen. Esimerkiksi teollisuuden sisällä puolet työtehtävistä on palvelua. Merkittävä osa itse palvelusektorista on osaamisintensiivistä: yli puolet työntekijöistä toimii vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä.

Palvelut ovat nopeimmin kasvava erä maailmankaupassa. Suomessakin palveluiden ulkomaankauppa on ylijäämäistä. Keskeinen syy palvelukaupan kasvuun on digitalisoituminen. Globaali työnjako on muuttumassa niin, että kehittyneet maat erikoistuvat yhä enemmän palveluihin.

Tilastot antavat virheellisen kuvan palveluiden merkityksestä maailmankaupassa. Niiden mukaan palveluiden osuus on noin 20 %. Palveluiden todellinen maailmankauppaosuus on yli 50 %. Ero johtuu siitä, että palvelut mitataan tavarakaupasta poikkeavalla tavalla. Lisäksi palveluvienti tilastoituu puutteellisesti, koska 70 % maailmankaupasta on monikansallisten yritysten sisäistä kauppaa, suurelta osin palveluilla.

Palvelut vai teollisuus?

Vastaus on molemmat. Ydin on siinä, että teollisuus ja palvelut ovat voimakkaasti kietoutuneet toisiinsa. Palvelut ovat kehittyneiden maiden teollisuuden keskeinen kilpailuetu globaaleilla markkinoilla. Teollisuustuotteiden reaaliset hinnat maailmanmarkkinoilla laskevat, kun kehittyvät maat kasvattavat tuotantoaan ja vientiään. Kehittyneiden palveluiden kytkeminen osaksi teollisuustuotetta kasvattaa kilpailukykyä. Tutkimusten mukaan tehokas ja kilpailullinen palvelusektori lisää muiden alojen tuottavuutta. Globalisaation seurauksena teollisuus on yhä samankaltaisempaa eri puolilla maailmaa. Teknologiaa ja tuotantoa voidaan siirtää nopeasti yli rajojen. Erot maiden hyvinvoinnissa ja tulotasossa ratkeavat palveluissa: miten tehokkaasti ja millaisia palveluita tuotetaan.

Onko Baumolin tauti parannettavissa?

Merkittävä osa palveluista on muuttumassa kiviriipasta tuottavuuskasvun lähteeksi. Digitaalisten palveluiden tuotannossa ja varsinkin niiden käytössä on mahdollisuus suuriin skaalaetuihin. Ns. Baumolin tauti on väistymässä. Osaa palvelutuotannosta, esim. henkilökohtaisia hyvinvointipalveluita, ei kuitenkaan voida digitalisoida, eikä sen tuomia tuottavuushyötyjä täysin saavuttaa.  Palvelut ovat erilaisia; tauti lievenee mutta ei kokonaan häviä. Digitaalipalvelut voivat välillisesti hyödyttää myös esim. julkisten hyvinvointipalveluiden tuotantoa, jos terveydenhuollon prosessit ja tietojärjestelmät lopulta saadaan toimimaan.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkaisi torstaina 13.12.2012 kirjan Mika Pajarinen, Petri Rouvinen ja Pekka Ylä-Anttila (2012): Uutta arvoa palveluista. Taloustieto Oy (ETLA B256). ISBN 978-951-628-566-8 (nid.) ISBN 978-951-628-567-5 (pdf).

Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila, Etlatieto Oy, 050 525 3697, Pekka.Yla-Anttila@ETLA.fi

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Petri Rouvinen, Etlatieto Oy, 050 367 3474, Petri.Rouvinen@ETLA.fi

Tarkasteluajanjaksolla 2002–2009 on kaikista eniten muuttunut yksityisten palvelujen palkansaajien tehtävien rakenne. Toiseksi suurimpia muutokset ovat teollisuuden toimihenkilöiden tehtävien rakenteessa. Kummassakin palkansaajaryhmässä työllisyys on vahvistunut erityisesti korkeapalkkaisissa tehtävissä. Teollisuuden työntekijöiden tehtävärakenne on muuttunut kaikista vähiten. Työllisyys on lähes kauttaaltaan muuttunut ensisijaisesti niissä palkka-asteikon osissa, joiden tehtävissä toimii huomattava määrä palkansaajaryhmän työntekijöistä. Tämän vuoksi tehtävien rakennemuutos on 2000-luvulla koskettanut varsin suurta osaa yksityisen sektorin palkansaajista.

Tehtävärakenteen muutokset herättävät kaksi kysymystä: mistä työvoima on ensisijaisesti tullut työllisyysosuudeltaan kasvaviin tehtäviin, ja mihin työvoima on etupäässä siirtynyt työllisyysosuudeltaan supistuvista tehtävistä? Kiinnostavaa on etenkin se, missä määrin supistuvissa tehtävissä toimivat ovat voineet siirtyä toisiin tehtäviin oman palkansaajaryhmän sisällä. Mahdollisuudet tähän ovat kauttaaltaan olleet kaikista heikoimmat pienipalkkaisissa tehtävissä työskentelevillä. Keski- ja korkeapalkkaisissa tehtävissä toimivilla on selvästi paremmat mahdollisuudet siirtyä toisiin tehtäviin oman palkansaajaryhmän sisällä. Mahdollisuudet siirtyä palkansaajaryhmän toisiin tehtäviin näyttävät kaiken kaikkiaan riippuvan viime kädessä siitä, missä määrin saman alan tehtäviä on edustettuina palkka-asteikon eri osissa. Tämä tulos viittaa siihen, että mahdollisuudet vaihtaa tehtävää palkansaajaryhmän sisällä riippuvat enemmän alasta kuin itse työtehtävästä. Valaisevan esimerkin tästä tarjoavat tietotekniset tehtävät, joiden välillä esiintyy kiitettävästi siirtymiä sekä palkansaajaryhmien sisällä että myös niiden välillä.

Tehtävien väliset suuret erot kasvutehtävien rekrytointilähteissä sekä siirtymissä supistuvista tehtävistä muualle ovat hyvin todennäköisesti vaikuttaneet merkittävällä tavalla myös sekä reaalipalkkojen että sisäisten palkkaerojen kehitykseen. Se on tällä samalla ajanjaksolla ollut eri tehtävissä varsin erilaista. Näin ollen ei ole yllättävää, että tehtävien työllisyysosuuksien muutoksen ja niiden palkkakehityksen välinen riippuvuus jää kauttaaltaan heikoksi. Esille nousee selkeästi ainoastaan se, että ns. tietoteknisissä tehtävissä reaalipalkkakasvu on jäänyt selvästi keskimääräistä heikommaksi. Tulos on sama riippumatta siitä, onko tietoteknisen tehtävän osuus työllisistä vahvistunut vai heikentynyt.

Tyypillisesti työpaikkojen rakennemuutos kohottaa toimialan keskipalkkatasoa, mutta henkilörakenteiden muutos hidastaa ansiotason nousua. Useimmilla toimialoilla, erityisesti teollisuudessa, korkeapalkkaiset työpaikat ovat lisääntyneet muita nopeammin, mikä vaikuttaa positiivisesti keskitulojen kasvuun. Henkilörakenteiden muutos puolestaan hidastaa ansiotason nousua, koska tietyn yrityksen tiettyyn tehtävään tulevat ovat keskimäärin matalapalkkaisempia kuin tehtävässä jo jonkin aikaa olleet.

Rakennemuutosten vaikutuksen voimakkuus vaihtelee voimakkaasti myös suhdannetilanteen mukaan. Erityisesti tämä koskee henkilörakenteiden muutoksen vaikutusta. Noususuhdanteessa työmarkkinoille tulee matalapalkkaisia työntekijöitä, laskusuhdanteessa he poistuvat markkinoilta. Henkilörakenteiden muutos vaikuttaa siis vastasyklisesti. Saman yrityksen samoissa tehtävissä jatkaneiden palkkakehitys myötäilee sen sijaan sangen herkästi suhdannetilannetta – matalasuhdanteen aikana palkkojen kasvu on suhteellisen hidasta ja korkeasuhdanteen aikana suhteellisen nopeaa.

Rakennemuutostekijät vaikuttavat vääristävästi virallisiin palkkaliukumalukuihin, joten ne hämärtävät kuvaa liukumista työmarkkinoiden palkanmuodostuksen joustavuuden osatekijänä. On siis tärkeää ottaa huomioon rakennemuutosten vaikutus myös silloin, kun mitataan ja tulkitaan palkkaliukumaa.

Julkaisu
Asplund, Rita – Kauhanen, Antti – Maliranta, Mika: Työtehtävien ja palkkojen dynamiikka. ETLA B 255, ISSN 0356-7443, ISBN 978-951-628-564-4, ISBN 978-951-628-565-1 (PDF). Helsinki 2012.

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Hankkeen kotisivu

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Rita Asplund, (09) 6099 0208, rita.asplund@etla.fi
Tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen, (09) 6099 0224, antti.kauhanen@etla.fi
Tutkimusjohtaja Mika Maliranta, (09) 6099 0219, mika.maliranta@etla.fi

Vilja- ja öljykasvien hintojen nousu on merkittävin poikkeus yleiseen kehitykseen. Viljakasvien hinnat ovat 11 prosenttia ja öljykasvien hinnat 22 prosenttia yli aiemman ennätystason, joka saavutettiin kesällä 2008. Vilja- ja öljykasvien hintoja ovat nostaneet epäsuotuisat sääolot. Erityisesti satonäkymiä heikensi kuivuus, joka koetteli kesällä Yhdysvaltoja.

Vuonna 2013 raaka-aineiden hintojen ennakoidaan pysyvän varsin vakaina. Vaikka maailmantalouden tila asteittain paranee, runsas tarjonta jarruttaa erityisesti metallien hintojen nousua. Lisäksi kehittyvien maiden kasvu jää vahvistumisestaan huolimatta heikommaksi kuin viime vuosina keskimäärin. Raaka-aineiden, erityisesti elintarvikkeiden ja energian hinnat ovat myös historiallisesti korkealla tasolla, joten hintojen nousun jatkuminen alkaisi koetella kuluttajien maksukykyä.

Raaka-aineiden dollarihintoihin pohjautuvan HWWI-indeksin ennakoidaan alenevan kuluvana vuonna 3 prosenttia ja ensi vuonna edelleen 6 prosenttia. Vuosien 2008–2009 suuren taantuman jälkeen indeksi nousi 29 prosenttia sekä vuonna 2010 että 2011. Indeksin muutokset heijastavat ennen muuta raakaöljyn hintakehitystä, koska sen paino indeksissä on suuri, mutta vilja- ja öljykasveja lukuun ottamatta myös muiden raaka-aineiden hinnat alenevat tänä vuonna. Erityisen jyrkkää on tekstiilikuitujen ja kivihiilen hintojen lasku. Puuvillan hinnat palautuvat vuoden 2011 ennätystasolta ja kivihiilen hintoja alentaa Kiinan kysynnän kasvun hidastuminen. Lisäksi kivihiilen tarjonta on kasvanut, kun Australian tuotanto on normalisoitunut vuoden 2011 alun tulvien jälkeen. Metallien hintojen ennakoidaan laskevan tänä vuona 10–15 prosenttia tuotannon liikakapasiteetin vuoksi.

Ensi vuonna tekstiilikuitujen, öljykasvien, raudan ja raakaöljyn hintojen vuosikeskiarvon ennakoidaan alenevan melko voimakkaasti kuluvan vuoden vuosikeskiarvoon verrattuna. Vuoden aikana niiden hintakehitys alkaa kuitenkin oieta. Muiden raaka-aineiden hintojen odotetaan pysyvän aika lailla muuttumattomina tai laskevan vain hieman.

Lisätietoja: Paavo Suni, ETLA, puh. (09) 609 90205, matkap. 050 524 5616
Hae tiedote pdf-tiedostona.

* * *

Raportti “World Commodity Prices and World Trade in 2012 and 2013” perustuu AIECE:n raaka-ainetyöryhmään ja maailmankaupan työryhmään kuuluvien jäsenlaitosten edustajien käymiin keskusteluihin sekä raaka-aineiden hintojen ja maailmankaupan kehityksestä tekemiin ennusteisiin. Se ei edusta koko AIECE:n eikä välttämättä minkään yksittäisten jäsenlaitosten näkemystä.

Maksullisen raportin voi tilata raaka-ainetyöryhmän puheenjohtajalta Paavo Sunilta.

Maailmantalouden kasvu hidastuu, kun taantumaan ajautuneen euroalueen kriisi jarruttaa taloutta muuallakin maailmassa. Vielä alkuvuonna odotettiin taloustilanteen kohenevan kuluvan vuoden lopulla, mutta kriisin kärjistyttyä uudelleen keväällä ja kesällä kääntyivät ennakoivat indikaattorit taas laskuun. Käänne on odotettavissa aikaisintaan vuoden 2013 puoliväliä lähestyttäessä.

Koko EU-alueen BKT supistuu tänä vuonna 0.3 prosenttia. Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan noin 2 prosenttia. Venäjällä kokonaistuotannon kasvu hidastuu 3.5–4 prosenttiin. Kiinassa liikutaan vielä 7.5–8 prosentin paikkeilla, mutta läntisen maailman kysynnän heikkeneminen ja kotimaiset inflaatiopaineet jarruttavat kasvua sielläkin.

Koko maailman kokonaistuotannon kasvu hidastuu viimevuotisesta 3.5 prosentista 2.8 prosenttiin. Kasvua jarruttavat markkinapaineiden vuoksi kiristetty finanssipolitiikka ja euromaiden kriisi. Maailmantalouden kasvu voi nopeutua vuoden 2013 puolivälissä, jos Euroopan kriisimaiden vajeiden kehitys saadaan kestävälle uralle ja markkinoiden luottamus palautuu. Finanssipolitiikka on yhä tiukkaa useassa maassa, mutta yksityisellä sektorilla olisi varaa velkaantumiseenkin.

Riski oleellisesti huonommastakin kehityksestä on edelleen olemassa. Tällä hetkellä akuutein riski liittyy siihen, kyetäänkö EU:ssa vakauttamaan ongelmamaiden julkisen sektorin rahoitus. Yhdysvalloissa suurimmat haasteet ovat yksityisen sektorin luottamuksen palauttaminen ja poliittinen päätöksenteko presidentinvaalien alla.
Huonoin vaihtoehto on edelleen se, että rahoitusmarkkinoiden rauhattomuus muuttuu läntisessä maailmassa vuonna 2008 koetun kaltaiseksi paniikiksi. Tällainen kriisi koettelisi myös Venäjää ja Aasian maita, Kiina mukaan lukien. Viime aikoina uudeksi riskiksi on tullut raakaöljyn hinnan mahdollinen nousu vielä nykyisestä mm. Iranin poliittisen tilanteen vuoksi.

Euroalueen kriisi kärjistyi kesällä uudestaan

Euroalue on käytännössä ollut taantumassa vuoden 2011 lopulta lähtien. Euromaiden kokonaistuotanto kasvoi viime vuonna 1.5 prosenttia, mutta supistui vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisestä neljänneksestä. Vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä kokonaistuotanto oli edellisen neljänneksen tasolla, mutta supistui taas toisella.

Euroopan keskuspankin toimet viime vuoden lopulla ja kuluvan vuoden alussa sekä Kreikan helmikuussa neuvoteltuun avustuspakettiin liittynyt velkojen uudelleenjärjestely rauhoittivat rahoitusmarkkinoita ja vahvistivat luottamusta. Rauhattomuus kuitenkin lisääntyi uudestaan keväällä ja kesällä, kun kriisi levisi Italian ja Espanjan valtionlainamarkkinoille. Samalla euroalueen yritysten ja kuluttajien luottamus romahti. Vuoden jälkipuoliskolle odotettu talouden käännepiste lykkääntyy selvästi ensi vuoden puolelle.

Kriisimaiden on nyt tehtävä kaikki tarvittava julkisen taloutensa tervehdyttämiseksi ja kilpailukykynsä palauttamiseksi. Tiukka finanssipolitiikka heikentää kokonaiskysyntää lyhyellä aikavälillä, mutta se on pitkällä aikavälillä välttämätöntä rahoittajien luottamuksen palauttamiseksi.

Euroopan keskuspankki, Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) ja ensi vuoden alussa toimintansa aloittava pysyvä Euroopan vakausmekanismi (EVM) voivat myötävaikuttaa luottamuksen palautumiseen toimimalla eräänlaisina siltarahoittajina. EKP lupasi syyskuussa ostaa kriisimaiden lyhytaikaisia velkakirjoja, jos ne ensin hakevat pitkäaikaista rahoitusta em. vakausmekanismeista. Tämä on lisännyt markkinoiden uskoa ongelmamaiden korkojen normalisoitumiseen, mikä on välttämätön, joskaan ei riittävä edellytys niiden pääsemiseksi uudelleen kasvu-uralle. EKP voi myös vielä alentaa ohjauskorkoaan nykyisestä 0.75 prosentista 0.5 prosenttiin.

Euroalueen maiden välillä on merkittäviä kasvueroja vuonna 2012. Kriisimaiden, Kreikan ja Portugalin tuotanto supistuu eniten. Myös Italian, Espanjan ja Alankomaiden tuotanto vähenee selvästi. Saksassa BKT kasvaa puolisen prosenttia, ja Ranskassa kasvu on lähellä nollaa. Näidenkin maiden vienti heikkenee kriisimaiden kysynnän supistuessa.

Euroalueen BKT:n arvioidaan supistuvan 0.6 prosenttia vuonna 2012. Tuotanto kääntyy kasvuun ensi vuoden puolta väliä lähestyttäessä. Vuonna 2013 euroalueen BKT kasvaa puoli prosenttia ja vuonna 2014 noin puolitoista prosenttia.

BKT kasvaa puoli prosenttia vuonna 2012 ja prosentin vuonna 2013

Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvoi 2.7 prosenttia vuonna 2011. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kokonaistuotanto lisääntyi vajaat 5 prosenttia, mutta sen jälkeen kasvu hidastui. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kokonaistuotanto kohosi 2.2 prosenttia viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna ja 0.9 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Toisella neljänneksellä BKT supistui edellisestä neljänneksestä 1.1 prosentilla. Viennin heikko kehitys on jarruttanut kasvua viime vuoden toisesta neljänneksestä alkaen. Yksityinen kulutus lisääntyi ripeästi vielä kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta toisella neljänneksellä kasvu alkoi hiipua.

Viime maaliskuussa ennustettua 0.9 prosentin kokonaistuotannon kasvua kuluvalle vuodelle tarkistetaan 0.5 prosenttiin. Vienti ja yksityinen kulutus kehittyvät huonommin kuin aiemmin ennakoitiin. Vuonna 2013 Suomen BKT:n kasvu jää viennin ja kulutuksen samanaikaisen heikkouden vuoksi yhteen prosenttiin. Tämäkin edellyttää sitä, että eurokriisin akuutti vaihe saadaan ratkaistuksi lähikuukausina. Vuonna 2014 kasvu nopeutuu viennin piristymisen myötä 2.2 prosenttiin.

Eurokriisi, Nokia ja kilpailukyvyn rapautuminen jarruttavat vientiä

Tavaraviennin määrä supistui vuoden ensimmäisellä puoliskolla 0.7 prosenttia vuodentakaisesta. Palveluvienti väheni selvästi jyrkemmin, ja kokonaisuutena viennin määrä supistui parilla prosentilla. Viestintälaitteiden ja niihin liittyvien palvelujen vienti väheni Nokian tuoteongelmien ja rakennemuutoksen vuoksi. Myös syklisissä tuotteissa, kuten paperissa vienti supistui tuntuvasti. Öljytuotteet, kulkuneuvot sekä elintarvikkeet olivat viennin harvoja valopilkkuja.

Euroalueen taantuma näkyy laajalti Suomen viennissä vuonna 2012 ja vielä vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Koko viennin arvioidaan supistuvan kuluvana vuonna 1.1 prosenttia. Tavaravienti vähenee prosentin ja palveluvienti puolitoista. Viestintälaitteiden vienti supistuu jyrkästi loppuvuonna Nokian Salon tehtaan sulkemisen myötä.

Ennustettu suhdannekäänne ensi vuoden puolivälissä kääntää viennin kasvuun. Vuonna 2013 vienti kasvaa 2.7 prosenttia. Vuonna 2014 kasvu nopeutuu noin 4 prosenttiin. Suomen kustannuskilpailukyky on heikentynyt nopean kustannusten nousun ja heikentyneen tuottavuuden kasvun vuoksi. Ennustettu vientikehitys edellyttää kustannuskilpailukyvyn kohenemista sekä merkittäviä panostuksia uusien tuotteiden kehittämiseen ja markkinointiin.

Yritysten investoinnit supistuvat heikon kysynnän vuoksi

Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 2012 teollisuuden kapasiteetista oli käytössä 74.5 prosenttia. Käyttämätöntä kapasiteettia on siis yhä tuntuvasti. Kun lisäksi sekä viennin että yksityisen kulutuksen näkymät ovat epävarmat, yritykset jarruttelevat investointejaan. Kokonaisuutena investointien ennustetaan supistuvan kuluvana vuonna 1.5 prosenttia ja ensi vuonna 1.3 prosenttia. Kone- ja laiteinvestoinnit vähenevät kuluvana vuonna 5 prosenttia ja ensi vuonna 2.5 prosenttia. Asuinrakennusinvestoinnit supistuvat noin puolitoista prosenttia sekä vuonna 2012 että vuonna 2013.

Vuonna 2014 kokonaisinvestoinnit kääntyvät 4 prosentin kasvuun vientikysynnän piristyessä. Yritykset alkavat tarvita lisää tuotantokapasiteettia. Myös asuinrakentaminen elpyy. Asuntojen tarve säilyy suurena kasvukeskuksissa. Investointeja kiihdyttää myös vuonna 2014 alkava kahden uuden ydinvoimalan rakentaminen.

Työikäisen väestön väheneminen rajoittaa työttömyyden nousua

Vuonna 2011 työttömyysaste aleni lähes puolella prosenttiyksiköllä 7.8 prosenttiin. Alenemista vauhditti kohtalainen kokonaistuotannon kasvu. Vaikka kasvu hidastuu selvästi vuonna 2012, työttömyysaste ei käänny nousuun, vaan jopa alenee 7.7 prosenttiin, kun työikäisen väestön määrä on ikääntymisen vuoksi kääntynyt laskuun. Vuonna 2013 työttömyysaste kohoaa 8.0 prosenttiin, mutta laskee tuotannon elpyessä vuonna 2014 takaisin 7.7 prosenttiin. Työvoiman tarjonta säilyy suunnilleen entisellä tasollaan työhön osallistumisasteen nousun ansiosta. Työllisyysaste kohoaa viimevuotisesta 69.8 prosentista 71 prosenttiin vuoteen 2014 mennessä.

Ostovoiman hidas kasvu jarruttaa kulutusta

Yksityisen kulutuksen määrän ennustetaan kasvavan kuluvana vuonna 1.1 prosenttia. Viime vuonna tehdyn raamiratkaisun ja hidastuvan inflaation ansiosta reaaliansiot nousevat hieman. Työllisten määrä kohoaa lievästi viimevuotisesta. Kotitalouksien säästämisaste alenee yhä. Vuonna 2013 yksityisen kulutuksen arvioidaan kasvavan vain 0.6 prosenttia, sekin negatiiviseksi kääntyvän säästämisasteen ansiosta. Työllisten määrä supistuu jonkin verran heikon talouskehityksen vuoksi. Arvonlisäveron korottaminen prosenttiyksiköllä vuoden 2013 alusta sekä kohoavat elintarvikkeiden hinnat leikkaavat ostovoimaa. Samaan suuntaan vaikuttaa tuloveroasteikkojen inflaatio- ja ansionnousutarkistuksista luopuminen. Se jarruttaa yksityisen kulutuksen kasvua myös vuonna 2014. Kulutuksen lisääntymistä hidastaa silloin myös kotitalouksien pyrkimys palauttaa säästämisasteensa normaalimmalle tasolle. Vuonna 2014 yksityisen kulutuksen arvioidaan kasvavan 1.3 prosenttia.

Arvonlisäveron nosto kiihdyttää inflaatiota vuonna 2013

Vuonna 2012 kuluttajahintojen ennustetaan nousevan 2.9 prosenttia. Euron heikkeneminen vaikuttaa osaltaan inflaatiota nostavasti. Runsaalla puolella prosenttiyksiköllä inflaatiota kiihdyttää vuoden alusta toteutettu hyödykeverojen nosto. Kuluttajahintojen nousua vähentää hieman lainakorkojen lievä lasku EKP:n ohjauskoron alenemisen seurauksena. Ansiotaso kohoaa viime vuonna tehdyn raamiratkaisun myötä noin 3 prosenttia sekä tänä että ensi vuonna.

Myös vuonna 2013 kuluttajahinnat nousevat 2.9 prosenttia. Arvonlisäveroa korotetaan vuoden alusta prosenttiyksiköllä, mikä nostaa kuluttajahintoja noin 0.7 prosenttiyksiköllä. Myös kuluvan vuoden huonoista sadoista johtuva elintarvikkeiden kallistuminen kiihdyttää inflaatiota. Vuonna 2014 inflaation arvioidaan liikkuvan kahden prosentin tietämissä, vaikka kovin luotettavia ennusteita ei useiden epävarmuuksien vuoksi voidakaan tehdä.

Hidastuva kasvu syö budjettikiristysten vaikutusta

Valtion ja kuntien rahoitusjäämän suhde BKT:hen laski vuonna 2011 lähes kahdella prosenttiyksiköllä 3.7 prosenttiin. Kuluvana vuonna alijäämän supistuminen pysähtyy, kun kokonaistuotannon kasvu hidastuu. Työllinen työvoima lisääntyy vain hieman. Tämä jarruttaa tuloverojen tuoton kasvua. Ensi vuonna valtion ja kuntien yhteinen alijäämä on 3.4 prosenttia BKT:sta. Valtio ottaa lisävelkaa 5 miljardia euroa ja kunnat 1.5 miljardia euroa.

Hallitusohjelman ja viime kevään kehysriihen päätösten sekä taloudellisen kasvun ansiosta valtion ja kuntien rahoitusjäämä alenee 3.0 prosenttiin kokonaistuotannosta vuonna 2014 ja edelleen 2.6 prosenttiin vuonna 2015. Ns. EMU-velan suhde kokonaistuotantoon jatkaa kasvuaan nousten 53.7 prosenttiin vuonna 2015.

Hallitusohjelman kirjaus valtionvelan BKT-suhteen kääntämisestä laskuun hallituskauden aikana voi toteutua vain, jos sopeuttamisvastuuta siirretään merkittävästi kunnille. Valtion ja kuntien yhteinen velka kasvaa yhä suhteessa BKT:hen. Korkeintaan 1 prosentin alijäämätavoite ei näillä näkymin toteudu. Heikon taloustilanteen vuoksi lisäkiristykset eivät ole lähivuosina järkeviä.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen,
puh. (09) 6099 0206,
markku.kotilainen@etla.fi
Hae tiedote pdf-tiedostona.

Suomen huoltotase

* ennakkotieto
¹⁾ sisältää tilastovirheen
Lähde: Tilastokeskus.

Eräitä keskeisiä ennusteita

* ennakkotieto
¹⁾ harmonisoitu indeksi
Lähde: Tilastokeskus

Raportissa esitellään vaihtoehtoinen kustannuskilpailukyvyn mittari, yksikkökustannukset, joka ottaa työvoimakustannusten ohella huomioon myös välituotteiden hintakehityksen. Kansantalouden tilinpidon uudistusta hyödyntävä mittari kuvaa tutkijoiden mukaan paremmin yritysten kannattavuutta ja palkanmaksuvaraa.

Välituotteista on tullut globalisoituvassa maailmassa yrityksille yhä tärkeämpi kilpailutekijä. Tehdasteollisuuden kustannuksista jopa 70 prosenttia muodostuu erilaisista välituotepanoksista. Perinteinen kilpailukyvyn mittari ”suhteelliset yksikkötyökustannukset” kuvaa puutteellisesti yritysten kustannuskilpailukykyä ja voi johtaa vääriin johtopäätöksiin mm. palkanmaksuvaran suhteen.