Euroalueen kasvu nopeutuu 1.8 prosenttiin

Eurooppalaisten tutkimuslaitosten EUROFRAME-ryhmä ennustaa euroalueen bruttokansantuotteen kasvavan 1.8 prosenttia sekä vuonna 2016 että vuonna 2017. Kasvua tukevat muun muassa keveänä jatkuva rahapolitiikka, kilpailukykyinen valuuttakurssi, vähemmän rajoittava finanssipolitiikka ja sitkeästi alhaisena pysyvä öljyn hinta. Kasvu nopeutuu kuitenkin vain hieman viime vuoden 1.5 prosentista, koska maailmantalous tarjoaa vähän vetoapua. EUROFRAME-ryhmä ennakoi, että Yhdysvalloissa talous kasvaa vain maltillisesti, Kiinan talouden kasvuvauhti hidastuu edelleen asteittain ja merkittävät ongelmat jarruttavat muiden kehittyvien maiden kasvua. Euroalueen työttömyyden odotetaan alenevan asteittain ja laskevan 9.5 prosenttiin vuonna 2017.

Öljyn hinnan odotetaan pysyvän alhaisena, koska hinnan lasku heijastaa perustavaa laatua olevaa muutosta öljyntuottajien järjestön OPECin politiikassa. Tavoitteena on nyt puolustaa jäsenmaiden markkinaosuuksia kilpailussa korkean kustannustason tuottajien kanssa. Mallilaskelmien mukaan alhaisen hinnan myönteiset vaikutukset öljyä tuovien maiden kasvuun ovat suuremmat kuin kasvua hidastavat vaikutukset öljyä vievissä maissa. Muutokset öljyä tuovien ja vievien maiden vaihtosuhteissa ovat kuitenkin niin suuria, että riskit maailmantalouden vakauden heikentymisestä ovat kasvaneet.

EU-maihin tulleiden pakolaisten suuren määrän odotetaan kasvattavan julkisia menoja tuntuvasti, mikä nopeuttaa BKT:n kasvua keskeisissä kohdemaissa. Saksan ja Suomen kaltaisissa maissa vaikutus voi olla hieman alle puoli prosenttiyksikköä. Toisaalta ongelman laajuuden ja monisyisyyden vuoksi on olemassa riski kuluttajien luottamuksen heikentymisestä, mikä jarruttaisi kysynnän kasvua.

EUROFRAME-ryhmään kuuluu kymmenen arvostettua ennuste- ja tutkimuslaitosta CASE (Puola), CPB (Alankomaat), DIW Berlin (Saksa), ESRI (Irlanti), ETLA (Suomi), The Kiel Institute for the World Economy (Saksa), NIESR (Iso-Britannia), OFCE (Ranska), PROMETEIA (Italia) ja WIFO (Itävalta). Ryhmä mm. tuottaa vuosittain ennustejulkaisun Economic Assessment of the Euro Area, jonka uusin numero Winter 2015/2016 julkaistiin 29.1.2016.

Lisätietoja:Paavo Suni, matkap. 050 524 5616, paavo.suni@etla.fi

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Hae julkaisu Economic Assessment of the Euro Area: Winter 2015/2016

EUROFRAME-ryhmän verkkosivut: www.euroframe.org