Alan valinta vaikuttaa eniten korkeasti koulutettujen työllistymiseen

Korkeasti koulutettujen työllisyys on edelleen hyvä. Mitä korkeampi koulutus on, sitä suurempi on työllisten osuus. Koulutusvalinnoilla on merkitystä korkeakoulutetun sijoittumisessa työmarkkinoille, mutta korkeakaan koulutus ei enää suojaa pitkittyneeltä tai toistuvalta työttömyydeltä.

Tiedot käyvät ilmi Etlan tekemästä tutkimuksesta “Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut – työllisyys, työttömyys ja syrjäytymisriski”, jonka tilaaja on työ- ja elinkeinoministeriö. Tutkimuksessa tarkastellaan korkeasti koulutettujen työmarkkina-asemaa ja siinä vuosituhannen jälkeen tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksessa on erityisesti hyödynnetty yksilötasoisia Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tietoja.

Työllisyystilanne paras sosiaali- ja terveysalalla

Korkeakoulutetuista paras työllisyystilanne on perinteisesti ollut tutkijakoulutuksen suorittaneilla, mutta heidän keskuudessaan työttömyys on kasvanut ja pitkittynyt viime vuosina. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla työllisyysnäkymät ovat puolestaan muuttuneet finanssikriisin jälkeen epävarmemmiksi kuin muilla korkeakoulutetuilla.

Terveys- ja sosiaaliala on noussut vuosituhannen vaihteesta yhdeksi suurimmista koulutusaloista. Tällä alalla on myös kaikkien korkein työllisten osuus, joka on edelleen kasvanut erityisesti alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa. Työllisyys on ollut hyvä myös tekniikan ja kasvatustieteen aloilla.

Heikoiten työllistyvät humanistisilta ja luonnontieteellisiltä aloilta valmistuneet. Humanistien työllisyys on kuitenkin parantunut viime vuosina, kun se on taas laskenut luonnontieteellisen tutkinnon suorittaneilla.

Lue lisää työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta

Hae koko tutkimus työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta.