English 
Suomi 
Yleinen käsitys talouden rakenteesta perustuu edelleen ns. kolmen sektorin malliin: talous koostuu alkutuotannosta, jalostuselinkeinoista (teollisuus) ja palveluista. Hyvinvointi syntyy materiaalisesta tuotannosta ja palvelut ovat taloudessa eräänlainen ”jäännöserä”. Asetelma on kuitenkin kääntynyt tai kääntymässä toisin päin. Palvelut ja palveluiden käyttö määrittävät yhä enemmän miten ja millaisia tavaroita tuotetaan. Palvelut integroituvat teollisuuteen ja myös alkutuotantoon. Kuluttajien tarpeet eivät kohdistu niinkään tavaroihin, vaan palveluihin, joiden käyttämiseen teknologiat ja teollisuustuotteet ovat välineitä. Myös argumentti, että palvelusektorin kasvu väistämättä hidastaa tuottavuuden nousua osoittautumassa suurelta osin virheelliseksi.
Uusi tutkimus osittaa, että käsitys palveluiden roolista tuottavuuskasvun kiviriippana on kääntymässä vastakohdakseen: palvelut ovat muuttumassa tuottavuuskasvun hidasteesta potentiaaliseksi tuottavuuden kasvun lähteeksi. Tähän on lähinnä kolme syytä.
Ensiksi, digitaalivallankumous on mahdollistanut palveluissa samantapaisen, teknologiseen kehitykseen perustuva tuottavuuskehityksen kuin teollisuudessa. Palvelutuotantoa voidaan tehostaa sekä prosessi- että palveluinnovaatioilla merkittävästi. Tutkimukset osoittavat, että innovaatiot ovat keskeinen tuottavuuskasvun lähde erityisesti liike-elämän palveluissa. Alan yritykset investoivat t&k-toimintaan keskimäärin yhtä paljon kuin teknologiavetoiset teollisuusyritykset. Suomessakin palvelualan pk-yrityksissä t&k-intensiteetti on itse asiassa yhtä korkea kuin vastaavan kokoisissa teollisuusyrityksissä.
Toiseksi – ja edelliseen liittyen – palveluiden digitalisoituminen tuottaa joillekin palvelualoille mahdollisuuden äärimmäisen suuriin mittakaavaetuihin ja siten tuottavuuden valtaisaan nousuun. Tämä edellyttää luonnollisesti globaaleja palvelumarkkinoita ja koskee sellaisia palveluita, joilla käydään kansainvälistä kauppaa. Yhä suurempi osa palveluista on tällaisia: palveluiden maailmankauppa kasvaa nopeammin kuin tavarakauppa. Kysymys on sellaisista palveluista, joita voidaan tuottaa pienin marginaalikustannuksin ja joilla on mahdollista saavuttaa laajat markkinat (= ”tradable and scalable” services).
Kolmanneksi, palvelut ovat kasvava osa muiden alojen välituotepanoksista. Tehokkaasti toimivat palvelut ovat tulleet yhä tärkeämmiksi tuottavuuden ja kilpailukyvyn lähteeksi. Tuore tehty tutkimus (Barone and Cingano, 2011) osoittaa, että kilpailullisesti toimivat palvelut lisäävät muiden alojen arvonlisäyksen, tuottavuuden ja viennin kasvua. Vastaavasti palvelualojen voimakas sääntely vaikuttaa negatiivisesti kasvuun.
Globaalin työnjaon meneillään oleva muutos tarkoittaa, että kehittyneet maat – Suomi mukaan lukien – erikoistuvat maailmantaloudessa entistä enemmän palveluiden tuottajiksi. Suomessa merkittävä osa vientiin menevistä palveluista on integroitunut osaksi teollisuustuotteita. Samalla niiden merkitys teollisuustuotteiden välituotepanoksina myös Suomessa on kasvanut. Taloudessa arvo syntyy yhä suuremmassa määrin palveluista ja usean eri mekanismin kautta (Pajarinen – Rouvinen – Ylä-Anttila, 2010). Teollisuustuotanto ei Suomesta katoa eikä sen tärkeys talouskasvulle pienene, mutta sen menestyminen riippuu yhä enemmän palveluista ja kyvystä kombinoida älykkäästi tavaroita ja palveluita.
Hankkeessa tutkitaan palveluiden roolia Suomen kansantaloudessa useasta näkökulmasta: kansainvälisin vertailuin, toimialatasolla, yritystasolla ja tehtävärakenteiden tasolla. Erityisesti paneudutaan digitaaliseen palvelutalouteen.
Hankkeen tutkijat: Mika Pajarinen, Petri Rouvinen ja Pekka Ylä-Anttila.
