Toimialojen työn tuottavuuden kasvu puolestaan syntyy kahden hyvin erilaisen mekanismin kautta. Ensimmäinen niistä on tuotantoyksiköissä, eli yrityksissä tai toimipaikoissa, tapahtuva työn tuottavuuden kasvu. Tätä mekanismia kutsutaan ”sisäiseksi”-vaikutukseksi (englanniksi ”within”-effect) Tätä tuottavuuskasvun tekijää mitataan laskemalla, kuinka nopeasti tuotantoyksiköt ovat keskimäärin parantaneet tuottavuuttaan kahden ajankohdan välillä.

Toinen työn tuottavuuden kasvun mekanismi on mikrorakenteiden muutos, eli niin kutsuttu ”luova tuho”. Mikrorakenteet muuttuvat ensinnäkin sitä kautta, että markkinoilla toimivat tuotantoyksiköt kasvavat työllisyyden perusteella mitattuna eri tahtiin. Lisäksi markkinoille tulee uusia tuotantoyksiköitä ja markkinoilta poistuu tuotantoyksiköitä. Mikrorakenteiden muutoksen vaikutus aggregaattituottavuuteen riippuu siitä, kuinka tuottavia ovat toisaalta luodut ja toisaalta tuhoutuneet työpaikat. Tätä mekanismia kutsutaan lyhyesti ”rakenne”-vaikutukseksi. Käytännössä mikrorakenteiden muutoksen tuottavuusvaikutusta tarkastellaan yleensä toimialan tasolla.

Hankkeessa tutkitaan yritystukien tuottavuusvaikutuksia. Tutkimus jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan, miten yritystuet vaikuttavat toimialojen tuottavuuteen sisäisen vaikutuksen kautta. Tämän selvittämiseksi arvioidaan, miten yritystuet vaikuttavat tukia saaneiden yritysten tuottavuuskehitykseen. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan yritystukien vaikutusta rakennevaikutuksen välityksellä.
Rakennevaikutus on tärkeä politiikkanäkökulmasta. Vaikka yhdenkään yrityksen tuottavuus ei heikkenisi, koko toimialan (tai kansantalouden) tuottavuus voi laskea, jos politiikkatoimenpiteen seurauksena erityisesti matalan tuottavuuden toimipaikat lisäävät työllisyyttä voimakkaasti (Maliranta ja Määttänen, 2011). Kielteinen tuottavuusvaikutus vielä korostuu, mikäli matalan tuottavuuden yritysten kasvu tavalla tai toisella vähentää muiden yritysten kasvumahdollisuuksia. Näin tapahtuu tilanteessa, jossa yritykset kilpailevat samoista niukoista resursseista.

Kansainvälinen kirjallisuus on osoittanut, että yritystuet saattavat vaikuttaa kielteisesti tuottavuuden rakennetekijään. Tämä selittyy sillä, että yksittäisiä yrityksiä suosiva politiikka vääristää tuotannontekijöiden kohdentumista tuotantoyksiköiden välillä. Toisaalta hyvin suunniteltu yritystukijärjestelmä voi mikrorakenteiden kautta vaikuttaa toimialojen tuottavuuteen myös myönteisesti. Näin tapahtuu silloin, kun yritystuet sopivalla tavalla paikkaavat rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyyksiä tai lisäävät kilpailua.

Hankkeeseen osallistuvat: Heli Koski, Niku Määttänen, Mika Pajari ja Mika Maliranta

By the mid-1990s, at the latest, the Finnish economy had achieved a new phase in its economic development. As international productivity comparisons witness, many firms and industries had moved close to the global technology frontier (Maliranta, Rouvinen, & Ylä-Anttila, 2010). The competitive advantage in the previous phase of development was primarily based on abundant and cheap production inputs. In the new economic environment, firms must develop and implement new technologies (new products, processes and new ways of organization), i.e. innovate, at an increasing rate. More importantly, it is increasingly important that innovations are not only new to the firm but also new in the global markets.

Experimentation in the markets and reallocation of resources between firms are now key mechanisms of economic growth. Increasing risk and higher failure rates are inevitable consequences of the appropriate growth strategy in this new phase of economic development. Productivity gains are achieved through a process of creative destruction that involves intensive experimentation, selection and incessant reallocation of resources and market shares between successful and less successful firms (Acemoglu, Aghion, & Zilibotti, 2006; Aghion & Howitt, 2006; E. Bartelsman, 2005). Job creation and destruction rates are particularly high in industries that are undergoing a fundamental technological renewal, of which the use of information and communication technology is a recent example (see E. J. Bartelsman, Gautier, & de Wind, 2010). As an indication of a healthy creative destruction process, industry (or aggregate) productivity growth rate may be higher than that of its firms by a wide margin (e.g. Petrin, White, & Reiter, 2011). This is an example of the situation where considering individual units (e.g. firms) in isolation is not enough but one needs also take into account the whole system (e.g. industry) with various interactions and feedback mechanisms (e.g. entry, exit and reallocation).

Participants: Mika Maliranta and Niku Määttänen