Muutoksen merkit alkoivat näkyä jo 1990-luvulla riippumatta siitä, katsotaanko ammatteja vai yksityiskohtaisia tehtäviä. Kehitys alkoi loogisesti. Osaavan työvoiman kysyntä kasvoi samalla kun väestön koulutustaso koheni. Tämä tapahtui heikosti koulutettujen kustannuksella: korkeakoulutusta vaativat ammatit ja tehtävät lisääntyivät ja vähän koulutusta vaativat tehtävät vähentyivät.

Kehityskululle on tarjottu kahta selitystä. Toisen mukaan teknologisen kehityksen luonne suosii korkeasti koulutettuja (englanniksi skill-biased technological change). Kilpaileva selitys, kansainvälisen kaupan kasvu, on saanut vähemmän kannatusta.

Muutos jatkuu, mutta sen kaava on vaihtumassa. Yhdysvalloissa nähtiin ensimmäiset merkit siitä jo vuosituhannen vaihteessa. Korkeapalkkaisten ja korkeakouluopintoja edellyttävien työtehtävien kasvu jatkui ripeänä, mutta kasvu ei näyttänyt enää tapahtuvan pienipalkkaisten vaan erityisesti keskipalkkaisten työtehtävien kustannuksella. Itse asiassa pienipalkkaisille alkoi tarjoutua työtilaisuuksia aikaisempaa paremmin. Tätä ilmiötä kutsutaan työtehtävien kasvun polarisaatioksi.

Viime vuosina ilmiötä on tutkittu paljon. Ristiriitaisiakin tuloksia on löytynyt, eikä kovin voimakkaisiin maailmanlaajuisiin yleistyksiin näyttäisi olevan vielä perusteita. Tulokset näyttävät vaihtelevan maiden välillä varsinkin sen suhteen, mitä on tapahtunut keskipalkkaisten ja matalapalkkaisten tehtävien välillä.

Tutkimustulosten perusteella myös Suomessa on selviä merkkejä polarisaatiosta. Tulokset tosin antavat hieman vaihtelevia tietoja polarisaation voimakkuudesta ja luonteesta. Näyttää kuitenkin siltä, että rajuimmat muutokset keskittyvät ensisijaisesti tiettyihin ammatteihin ja työtehtäviin. Suurin tuho on koskenut perinteisiä teollisuus- ja toimistotehtäviä.

Työtehtävien polarisoitumista on selitetty sillä, että teknologisen kehityksen luonne on muuttunut. Niin sanotut yleiskäyttöiset teknologiat ovat levinneet aikaisempaa useampiin työtehtäviin. Etenkin informaatio- ja kommunikaatioteknologiat (ICT) ovat myllertäneet tehtävärakenteita. ICT:llä on pystytty korvaamaan etenkin monia rutiininomaisia tietotehtäviä. Tyypillisesti nämä tehtävät löytyvät palkkajakauman keskiosista. Toisaalta ICT:n leviäminen ei näytä juuri korvanneen korkeapalkkaisten erityisosaamista, vaan on pikemminkin täydentänyt sitä ja lisännyt tällaisten palkansaajien kysyntää työmarkkinoilla. Myös matalapalkkaisista tehtävistä on merkittävä osa sellaisia, ettei niitä ole ainakaan toistaiseksi voitu helposti korvata ICT:n avulla.

Toinen tekijä, joka näyttää vaikuttaneen työtehtävien polarisaatioon on työtehtävien siirtäminen maan rajojen ulkopuolelle eli ns. offshoring. Jotkut tehtävät ovat toisia helpommin siirrettävissä kehittyviin maihin, mikä tietysti vaikuttaa kehittyneiden maiden tehtävärakenteisiin. Kolmas polarisaatioon vaikuttava tekijä on koulutusjärjestelmässä tapahtunut muutos ja etenkin korkeakoulutuksen nopea ekspansio.

Näiden muutosten vuoksi työmarkkinatutkimuksessa on työtehtäviä alettu tarkastella uusista näkökulmista. Aiemmin tarkasteluja tehtiin ennen kaikkea koulutuksen tason mukaan. Nyttemmin on ryhdytty käyttämään uusia jaotteluja koulutuksen sijasta tai sen täydennykseksi. Työtehtäviä on alettu luokitella sen mukaan, kuinka rutiiniomaisesta tehtävästä on kyse. Myös inhimillisen vuorovaikutuksen merkitys määrittää jakolinjoja erilaisten työtehtävien välillä. Lisäksi työtehtävät poikkeavat toisistaan sen suhteen, kuinka helppoa ne on siirtää maantieteellisesti etäälle.

Polarisaatiokehityksen luonteen ja erityisesti siihen vaikuttaneiden tekijöiden ymmärtäminen näyttäisi olevan edellä kerrottuja näkökohtia tarkastelemalla helpompaa kuin keskittymällä pelkästään tehtävien suorittajan koulutustasoon. Esimerkiksi palkkajakauman keskellä näyttää olevan paljon rutiininomaisia tietotehtäviä, joita tietotekniikka on korvannut tai joita on suhteellisen helppo siirtää kehittyviin maihin. Sen sijaan korkeapalkkaiset tehtävät ovat tyypillisesti vaihtelevia ja/tai inhimillistä vuorovaikutusta edellyttäviä – sellaisia, joita ICT ei korvaa vaan ehkä pikemminkin täydentää. Tällaisten tehtävien siirtäminen kehittyviin maihin ei myöskään yleensä ole yritykselle taloudellisesti kannattavaa. Myös monet matalapalkkaiset tehtävät ovat sillä tavalla vaihtelevia tai inhimillistä vuorovaikutusta edellyttäviä, että niitä on ollut ainakin tähän saakka vaikea korvata koneilla tai tietotekniikalla, ja myös niiden siirtäminen ulkomaille on usein vaikeaa. Tämä selittää sen, miksi nämä tehtävät ovat säilyneet. Kulutuskysynnän rakenteen muuttuminen on jopa lisännyt joidenkin tällaisten tehtävien määrää.

Tärkein kysymys on kuitenkin edelleen hämärän peitossa: mihin tehtävärakenteiden muutos lopulta johtaa? Tutkimukset ovat tähän asti keskittyneet erityisesti Yhdysvaltoihin ja lähinnä muutoksiin yhteiskunnan tasolla. Tämä on ymmärrettävää, koska kyseessä on suhteellisen uusi taloudellinen ilmiö. Henkilöryhmä- ja yksilötason tarkastelut toisivat toivottavaa täydennystä tähän tilannekuvaan.

Polarisaatiokehityksellä näyttäisi olevan myös kiinnostava suhdannepiirre. Taantuman aikana työtehtävien absoluuttinen häviäminen näyttää keskittyvän erityisesti keskipalkkaisiin tehtäviin. Sen sijaan korkea- ja matalapalkkaiset työt säilyvät kohtuullisen hyvin. Taantuman jälkeinen talouskasvu näyttää olevan niin sanotusti ”jobless” erityisesti keskipalkkaisten työtehtävien osalta, ja työpaikkojen luonti keskittyy lähinnä palkkajakauman ylä- ja alapäähän. Tähän viittaavat eräät yhdysvaltalaiset tutkimustulokset.

On edelleen hieman epäselvää, miten tehtävärakenteiden polarisaatio heijastuu palkkakehitykseen. Selvästi näyttää siltä, että korkeapalkkaisimmat ovat kasvattaneet eroa keskituloisiin. Hyvä uutinen on, etteivät kaikkein huonoimmassa asemassa olevat välttämättä putoa palkkakehityksestä. Yhdysvalloissa pienituloiset näyttävät jopa hieman kuroneen kiinni eroa keskituloisiin. Tämä on linjassa sen kanssa, että matalapalkkatehtäviä on syntynyt talouteen lisää.

Toisaalta samaan aikaan monen keskituloisen työtehtävä on kadonnut. Monet pystyvät siirtymään vaativampiin tehtäviin, joissa syntyy arvonlisää enemmän kuin aikaisemmissa tehtävissä. Tältä osin kehitys on talouskasvua vahvistavaa. Monet voivat kuitenkin tippua matalan palkkatason ja matalan tuottavuuden tehtäviin, mikä on kielteistä niin sosiaalisesti kuin talouskasvun kannalta. Valitettavasti näistä asioista ei ole riittävästi tutkimustietoa edes muualta, Suomesta puhumattakaan.

Ylipäätään tehtävärakenteiden muutos vaikuttaa palkansaajien mahdollisuuksiin liikkua tehtävien välillä ja tätä kautta urakehitykseen. Palkkajakauman keskiosan työtehtävien kutistuminen saattaa hankaloittaa erityisesti nuorten uramahdollisuuksia ja etenkin matalapalkkatöiden käyttämistä ponnistuslautana paremmin palkattuihin töihin. Työmarkkinoille pyrkivät saattavat lisäksi kohdata entistä suurempaa kilpailua matalapalkkatöistä, jos merkittävä osa supistuvissa keskipalkkaisissa töissä olevista joutuu hakeutumaan matalampipalkkaisiin töihin. Tutkimatta olevien ilmiöiden listalle voidaan lisätä myös monta muuta tärkeää työmarkkinoiden toimintaan liittyvää kysymystä. Yllä esille nostetut esimerkit riittänevät kuitenkin valaisemaan, että suomalaisten päättäjien tietopohjaa työmarkkinoita ravistelevien muutosten seurauksista on kipeä tarve syventää.

Rita Asplund
Mika Maliranta