Etlan tutkimusjohtaja Rita Asplund ennustaa Yle:n haastattelussa kovaa kisaa matalapalkkatöistä.

Keskipalkkaisen työn vähentyessä pienipalkkaisten työpaikat ovat lisääntymässä. Tehtävät, joissa on vaihtelevuutta ja inhimillistä vuorovaikutusta, säilyvät.

Lue lisää Ylen verkkosivuilta

Huomaa myös Rita Asplundin ja Mika Malirannan kolumni ETLAn verkkosivuilla.

Lue lisää Talouselämän verkkosivuilta.

WEF:n vertailussa Suomi säilytti kolmannen sijansa, mutta 30. toukokuuta julkaistussa IMD:n 60 maan vertailussa Suomi tippui 3 pykälää 20. sijalle. Suurta näkemyseroa selittää se, että WEF:n voi tulkita mittaavan pidemmän, IMD:n lyhyemmän aikavälin kilpailukykyä.

WEF:n vertailun kolmen kärki on sama kuin viime vuonna. Eniten asemiaan ovat parantaneet Ecuador (+15 kiitos infran, koulutuksen ja innovaatioiden), Lesotho (+14), Indonesia (+12) ja Swasi-maa (+11) sekä heikentäneet Honduras (-21), Gambia (-18), Liberia (-17) ja Iran (-16).

Uusina maina mukaan ovat tulleet Angola, Bhutan, Laos, Myanmar ja Tunisia. Viimevuotisista maista Tadžikistan on jätetty pois yritysjohtajakyselyyn liittyvien ongelmien vuoksi.

WEF pyrkii mittaamaan pitkän aikavälin kasvupotentiaalia

WEF:n raportissa kilpailukyky tulkitaan niiksi instituutioiksi, menettelytavoiksi ja tuotannontekijöiksi, jotka määräävät maan ylläpidettävissä olevan tuottavuuden tason. Koska tuottavuuden taso on yhteydessä tuottoihin, joita aineettomille ja aineellisille investoinnille on saatavissa, tehdyn mittarin katsotaan kertovan maiden keskipitkän ja pitkän aikavälin kasvupotentiaalista. Kyseessä on siis rakenteellisen kilpailukyvyn mittari.

Vuoden 2004 raportissa esitelty WEF:n Global Competitiveness Index (GCI) on kasvututkimuksestaan tunnetun amerikkalaisen Columbian yliopiston professorin Xavier Sala-i-Martinin hengentuote. Mittarin sisältöä viilataan vuosittain; nykyisessä noin sadasta muuttujasta kuutta on säädetty viimevuotisesta.

GCI jakautuu 3 pääotsikon alla 12 pilariin (pillars), joista kussakin on 4–24 yksittäistä muuttujaa. Muuttujien arvoista 70 % on kerätty WEF:n nettikyselyllä, joka on suunnattu lähinnä yritysjohtajille, loput muista kyselyistä (mm. Maailmanpankin Doing Business) ja tilastoista (mm. YK).

WEF:n alkuvuodesta toteutettuun online-kyselyyn saatiin 13 638 vastausta. Koska kunkin maan edustaja vastaa vain omaa maataan koskeviin kysymyksiin, muuttujien arvot perustuvat siis keskimäärin 92 vastaukseen maata kohti; Suomesta kyselyyn vastasi 40 henkeä – kunkin ”pehmeän” muuttujan kohdalla pistelukumme on siis näiden 40 vastauksen keskiarvo. Eniten vastauksia oli USA:lla (589), Kiinalla (364) ja Meksikolla (320); 8 maalla oli alle 40 vastausta.

Teknisesti WEF:n indeksi on kilpailevaa IMD:n mittaria parempi: se mm. mittaa paremmin rakenteellisia seikkoja eikä samassa määrin sekoita kilpailukyvyn osatekijöitä ja sen tulemia. Silti molemmilla on samat ongelmat: menestys näissä vertailussa kertoo saavutetusta tasosta, se ei ennakoi tulevaa. Kokonaissijoitusta näissä vertailussa on pidettävä lähinnä viihteenä, kiinnostavia ovat sen sijaan taustalta löytyvät osatekijät. Joka tapauksessa sijoitusten luottamusväli on 5–10 sijaa molempiin suuntiin. Suppeahkojen kyselyaineistojen vaikutus tuloksiin on suuri.

Kilpailukyvyn pilarit Suomessa

WEF:n 12 pilarin tasolla Suomen vahvuudet liittyvät eniten talouden ja yhteiskunnan instituutioiden toimivuuteen (Institutions), terveyden ja peruskoulutuksen hyvään tilaan (Health and primary education) ja innovoinnin runsauteen (Innovations) – näissä kolmessa pilarissa Suomi on ykkösenä.

Suomen pääheikkouksia ovat pieni markkinakoko (Market size, 55. sija; sisältäen sekä koti- että helposti saavutettavissa olevat markkinat), kokonaistaloudellisen ympäristön heikkoudet (Macroeconomic environment, 36. sija) ja työmarkkinoiden tehoton toiminta (Labor market efficiency, 20. sija).

Vaikka WEF siis pitää Suomen kokonaissijoituksen ennallaan intuition ja muun tiedon vastaisesti, pilaritason muutoksia tarkasteltaessa Suomen tilanteesta tulee järkeenkäypä yleiskuva. Kokonaistaloudellisen tilan sijoitus tippuu peräti 12 sijaa viimevuotisesta. Myös työmarkkinoiden toimivuus heikkenee 5 sijan arvoisesti. Vastaavan suuruisia nousuja ei muissa pilareissa nähdä. Hyödykemarkkinoiden tehokkuus (Goods market efficiency) nousee 3 sijan verran; 2 sijan nousu nähdään kolmessa pilarissa (Institutions, Infrastructure ja Business sophistication).

Yksittäiset muuttujat sekä laskevat että nostavat Suomea

Suomen kokonaistaloudellisen tilaan liittyvän sijoituksen heikkeneminen selittyy julkisen talouden alijäämän syvenemisellä (20 sijan pudotus), säästämisasteen laskulla (12 sijan tiputus) ja inflaatiolla (ei juuri muutosta, mutta suhteessa muihin maihin 11 sijan tiputus).

Suomen sijoitusta työmarkkinoiden toimivuudessa heikentävät palkkaus- ja irtisanomiskäytännöt (muutos -12 sijaa), heikompi palkkojen ja tuottavuuden välinen yhteys (-11 sijaa) ja lisääntyneet jäykkyydet palkkojen määräytymisessä (-6 sijaa). Ehkä eniten vaikuttaa kuitenkin uusi muuttuja, Effect of taxation on incentives to work, jossa Suomi on sijalla 57.

Yksittäisistä muuttujista suurin plussa – peräti 51 sijan hyppäys – liittyy pehmeän kyselymuuttujan uudelleenmuotoiluun. Vanha kysymys, Extent and effect of taxation, on nyt muodossa Effect of taxation on incentives to invest. Muutoin parannukset ovat pieniä: asiakassuuntautuneisuus nousee 9:n ja suoriin sijoituksiin liittyvän säännöstön liiketoiminnallinen vaikutus 7 sijan verran.

IMD mittaa kuumetta, WEF kolesterolia

Rakenteellinen kilpailukyky mittaa elin- ja toimintaympäristön piirteitä, jotka vaikuttavat talouden kehitykseen vuosien, vuosikymmenien ja jopa vuosisatojen aikavälillä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, onnistummeko kansakuntana erikoistumaan sellaiseen tarjontaan ja työtehtäviin, että suomalaiselle työlle ja pääomalle saadaan korkea ja kasvava tuotto. Pidemmällä aikavälillä lähes kaikki on muutettavissa; lyhyemmällä aikavälillä hitaammin muuttuvat tekijät – esim. arvot, työmarkkinainstituutiot ja jopa toimialarakenteet – ovat annettuja.

Yksi selitys IMD:n ja WEF:n näkemyserolle Suomen asemasta on se, että WEF mittaa pidem¬män ja IMD lyhyemmän aikavälin kilpailukykyä.
Johtopäätös näistä kahdesta vertailusta on, että Suomella on hyvät edellytykset kohtuullisen pitkän aikavälin talouskasvuun, mutta välittömät ja keskipitkän aikavälin haasteemme ovat mittavia ja vielä ratkaisemattomia. Emme millään muotoa voi laskea WEF:nkin tunnistamien vahvuuksien varaan. Syitä on kolme:

• Lyhyen ja pitkän aikavälin kilpailukyvyn välillä on silta, joka voi murtua. Pitkittyessään akuutit ongelmat nakertavat rakenteellisen kilpailukyvyn tarjoamia mahdollisuuksia usean mekanismin kautta: työttömyys rapauttaa ihmisten osaamista, vähäisten kiinteiden investointien vuoksi tuotantopääomakanta pienenee ja vanhenee, ja t&k-menojen alentuminen vähentää aineetonta pääoma ja siihen liittyvää innovaatiopotentiaalia. Tauti voi kroonistua muutamassa vuodessa.
• Talouden ongelmia ratkoessaan päättäjillä on kiusaus turvautua politiikkatoimiin, jotka lieventävät välitöntä tuskaa mutta vahingoittavat rakenteellista kilpailukykyä.
• Millään rakenteellisen kilpailukyvyn mittareista ei ole laajoilla maa-aineistoilla todennettua ennustekykyä – korrelaatio maan vertailusijoituksen ja sen kymmenen seuraavan vuoden elintasokehityksen välillä on nollan tuntumassa. Tämä kertoo ainakin siitä, että myös kansakunnat näyttävät ”sairastuvan vahvuuteensa”. Käytännössä mittarit kertovat eniten saavutetusta hyvästä tasosta, mikä toisinaan johtaa pitkällä aikavälillä haitalliseen ”pysähtyneisyyden tilaan”. Suomi ei ole tällainen maa, eihän?

Lisätietoja:

Petri Rouvinen (Toimitusjohtaja, Etlatieto Oy, 09–609 90202, 050–367 3474, petri.rouvinen@etla.fi).
Markku Kotilainen (Tutkimusjohtaja, ETLA, 09–609 90206, markku.kotilainen@etla.fi).
Vesa Vihriälä (Toimitusjohtaja, ETLA, 09–609 900, vesa.vihriala@etla.fi).

WEF arvioi Suomea seuraavasti:

“Finland retains its 3rd position. Similar to other countries in the region, the country boasts well-functioning and highly transparent public institutions (1st), topping several indicators included in this category. Its private institutions, ranked 3rd overall, are also seen to be among the best run and most ethical in the world. Finland also occupies the top position both in the health and primary education pillar and the higher education and training pillar, the result of a strong focus on education over recent decades. This has provided the workforce with the skills needed to adapt rapidly to a changing environment and has laid the groundwork for high levels of innovation, allowing Finland to become a highly innovative economy. Improving the country’s capacity to adopt the latest technologies (ranked 18th) could lead to important synergies that could, in turn, further reinforce the country’s competitive position going forward. Finland’s macroeconomic environment has weak-ened slightly on the back of rising inflation (above 3 percent), but it fares comparatively well when contrasted with other euro-zone economies.”

ETLA on WEF:n Partner Institute. Avustamme WEF:tä yritysjohtajakyselyn toteuttamisessa, mutta emme muutoin osallistu ao. raportin tai sen taustaselvitysten laadintaan, levittämiseen tai rahoittamiseen.

Muutoksen merkit alkoivat näkyä jo 1990-luvulla riippumatta siitä, katsotaanko ammatteja vai yksityiskohtaisia tehtäviä. Kehitys alkoi loogisesti. Osaavan työvoiman kysyntä kasvoi samalla kun väestön koulutustaso koheni. Tämä tapahtui heikosti koulutettujen kustannuksella: korkeakoulutusta vaativat ammatit ja tehtävät lisääntyivät ja vähän koulutusta vaativat tehtävät vähentyivät.

Kehityskululle on tarjottu kahta selitystä. Toisen mukaan teknologisen kehityksen luonne suosii korkeasti koulutettuja (englanniksi skill-biased technological change). Kilpaileva selitys, kansainvälisen kaupan kasvu, on saanut vähemmän kannatusta.

Muutos jatkuu, mutta sen kaava on vaihtumassa. Yhdysvalloissa nähtiin ensimmäiset merkit siitä jo vuosituhannen vaihteessa. Korkeapalkkaisten ja korkeakouluopintoja edellyttävien työtehtävien kasvu jatkui ripeänä, mutta kasvu ei näyttänyt enää tapahtuvan pienipalkkaisten vaan erityisesti keskipalkkaisten työtehtävien kustannuksella. Itse asiassa pienipalkkaisille alkoi tarjoutua työtilaisuuksia aikaisempaa paremmin. Tätä ilmiötä kutsutaan työtehtävien kasvun polarisaatioksi.

Viime vuosina ilmiötä on tutkittu paljon. Ristiriitaisiakin tuloksia on löytynyt, eikä kovin voimakkaisiin maailmanlaajuisiin yleistyksiin näyttäisi olevan vielä perusteita. Tulokset näyttävät vaihtelevan maiden välillä varsinkin sen suhteen, mitä on tapahtunut keskipalkkaisten ja matalapalkkaisten tehtävien välillä.

Tutkimustulosten perusteella myös Suomessa on selviä merkkejä polarisaatiosta. Tulokset tosin antavat hieman vaihtelevia tietoja polarisaation voimakkuudesta ja luonteesta. Näyttää kuitenkin siltä, että rajuimmat muutokset keskittyvät ensisijaisesti tiettyihin ammatteihin ja työtehtäviin. Suurin tuho on koskenut perinteisiä teollisuus- ja toimistotehtäviä.

Työtehtävien polarisoitumista on selitetty sillä, että teknologisen kehityksen luonne on muuttunut. Niin sanotut yleiskäyttöiset teknologiat ovat levinneet aikaisempaa useampiin työtehtäviin. Etenkin informaatio- ja kommunikaatioteknologiat (ICT) ovat myllertäneet tehtävärakenteita. ICT:llä on pystytty korvaamaan etenkin monia rutiininomaisia tietotehtäviä. Tyypillisesti nämä tehtävät löytyvät palkkajakauman keskiosista. Toisaalta ICT:n leviäminen ei näytä juuri korvanneen korkeapalkkaisten erityisosaamista, vaan on pikemminkin täydentänyt sitä ja lisännyt tällaisten palkansaajien kysyntää työmarkkinoilla. Myös matalapalkkaisista tehtävistä on merkittävä osa sellaisia, ettei niitä ole ainakaan toistaiseksi voitu helposti korvata ICT:n avulla.

Toinen tekijä, joka näyttää vaikuttaneen työtehtävien polarisaatioon on työtehtävien siirtäminen maan rajojen ulkopuolelle eli ns. offshoring. Jotkut tehtävät ovat toisia helpommin siirrettävissä kehittyviin maihin, mikä tietysti vaikuttaa kehittyneiden maiden tehtävärakenteisiin. Kolmas polarisaatioon vaikuttava tekijä on koulutusjärjestelmässä tapahtunut muutos ja etenkin korkeakoulutuksen nopea ekspansio.

Näiden muutosten vuoksi työmarkkinatutkimuksessa on työtehtäviä alettu tarkastella uusista näkökulmista. Aiemmin tarkasteluja tehtiin ennen kaikkea koulutuksen tason mukaan. Nyttemmin on ryhdytty käyttämään uusia jaotteluja koulutuksen sijasta tai sen täydennykseksi. Työtehtäviä on alettu luokitella sen mukaan, kuinka rutiiniomaisesta tehtävästä on kyse. Myös inhimillisen vuorovaikutuksen merkitys määrittää jakolinjoja erilaisten työtehtävien välillä. Lisäksi työtehtävät poikkeavat toisistaan sen suhteen, kuinka helppoa ne on siirtää maantieteellisesti etäälle.

Polarisaatiokehityksen luonteen ja erityisesti siihen vaikuttaneiden tekijöiden ymmärtäminen näyttäisi olevan edellä kerrottuja näkökohtia tarkastelemalla helpompaa kuin keskittymällä pelkästään tehtävien suorittajan koulutustasoon. Esimerkiksi palkkajakauman keskellä näyttää olevan paljon rutiininomaisia tietotehtäviä, joita tietotekniikka on korvannut tai joita on suhteellisen helppo siirtää kehittyviin maihin. Sen sijaan korkeapalkkaiset tehtävät ovat tyypillisesti vaihtelevia ja/tai inhimillistä vuorovaikutusta edellyttäviä – sellaisia, joita ICT ei korvaa vaan ehkä pikemminkin täydentää. Tällaisten tehtävien siirtäminen kehittyviin maihin ei myöskään yleensä ole yritykselle taloudellisesti kannattavaa. Myös monet matalapalkkaiset tehtävät ovat sillä tavalla vaihtelevia tai inhimillistä vuorovaikutusta edellyttäviä, että niitä on ollut ainakin tähän saakka vaikea korvata koneilla tai tietotekniikalla, ja myös niiden siirtäminen ulkomaille on usein vaikeaa. Tämä selittää sen, miksi nämä tehtävät ovat säilyneet. Kulutuskysynnän rakenteen muuttuminen on jopa lisännyt joidenkin tällaisten tehtävien määrää.

Tärkein kysymys on kuitenkin edelleen hämärän peitossa: mihin tehtävärakenteiden muutos lopulta johtaa? Tutkimukset ovat tähän asti keskittyneet erityisesti Yhdysvaltoihin ja lähinnä muutoksiin yhteiskunnan tasolla. Tämä on ymmärrettävää, koska kyseessä on suhteellisen uusi taloudellinen ilmiö. Henkilöryhmä- ja yksilötason tarkastelut toisivat toivottavaa täydennystä tähän tilannekuvaan.

Polarisaatiokehityksellä näyttäisi olevan myös kiinnostava suhdannepiirre. Taantuman aikana työtehtävien absoluuttinen häviäminen näyttää keskittyvän erityisesti keskipalkkaisiin tehtäviin. Sen sijaan korkea- ja matalapalkkaiset työt säilyvät kohtuullisen hyvin. Taantuman jälkeinen talouskasvu näyttää olevan niin sanotusti ”jobless” erityisesti keskipalkkaisten työtehtävien osalta, ja työpaikkojen luonti keskittyy lähinnä palkkajakauman ylä- ja alapäähän. Tähän viittaavat eräät yhdysvaltalaiset tutkimustulokset.

On edelleen hieman epäselvää, miten tehtävärakenteiden polarisaatio heijastuu palkkakehitykseen. Selvästi näyttää siltä, että korkeapalkkaisimmat ovat kasvattaneet eroa keskituloisiin. Hyvä uutinen on, etteivät kaikkein huonoimmassa asemassa olevat välttämättä putoa palkkakehityksestä. Yhdysvalloissa pienituloiset näyttävät jopa hieman kuroneen kiinni eroa keskituloisiin. Tämä on linjassa sen kanssa, että matalapalkkatehtäviä on syntynyt talouteen lisää.

Toisaalta samaan aikaan monen keskituloisen työtehtävä on kadonnut. Monet pystyvät siirtymään vaativampiin tehtäviin, joissa syntyy arvonlisää enemmän kuin aikaisemmissa tehtävissä. Tältä osin kehitys on talouskasvua vahvistavaa. Monet voivat kuitenkin tippua matalan palkkatason ja matalan tuottavuuden tehtäviin, mikä on kielteistä niin sosiaalisesti kuin talouskasvun kannalta. Valitettavasti näistä asioista ei ole riittävästi tutkimustietoa edes muualta, Suomesta puhumattakaan.

Ylipäätään tehtävärakenteiden muutos vaikuttaa palkansaajien mahdollisuuksiin liikkua tehtävien välillä ja tätä kautta urakehitykseen. Palkkajakauman keskiosan työtehtävien kutistuminen saattaa hankaloittaa erityisesti nuorten uramahdollisuuksia ja etenkin matalapalkkatöiden käyttämistä ponnistuslautana paremmin palkattuihin töihin. Työmarkkinoille pyrkivät saattavat lisäksi kohdata entistä suurempaa kilpailua matalapalkkatöistä, jos merkittävä osa supistuvissa keskipalkkaisissa töissä olevista joutuu hakeutumaan matalampipalkkaisiin töihin. Tutkimatta olevien ilmiöiden listalle voidaan lisätä myös monta muuta tärkeää työmarkkinoiden toimintaan liittyvää kysymystä. Yllä esille nostetut esimerkit riittänevät kuitenkin valaisemaan, että suomalaisten päättäjien tietopohjaa työmarkkinoita ravistelevien muutosten seurauksista on kipeä tarve syventää.

Rita Asplund
Mika Maliranta

• tutkia pohjoismaisen mallin kilpailukykyä,

• tunnistaa mallin suurimmat haasteet,

• suositella tutkimukseen perustuvia politiikkatoimenpiteitä.

Lisätietoja projektin kotisivulla (englanniksi).